elämä perhe

Kyllä äiti osaa

Tuleeko sullekin toisinaan sellainen tunne, että mitä enemmän ikää tulee, sen vähemmän koulussa opittuja perusjuttuja muistaa? Itse oon saanut huomata sen, että joissain asioissa opettajasta onkin tullut oppilas.

Äiti oppii uutta eskarin kanssa

Jokaisella kerralla on yhtä lumoavaa seurata, kun lapsi oppii jonkun uuden taidon. Ekoina vuosina niitä hetkiä tulee tuhkatiheään. Hyvä, kun muistaa vauvakirjaan kaikki ajankohdat edes raapustaa. Isompien lasten kanssa uusia taitoja tulee jo harvemmin ja sitä suurempi juttu se sitten onkin.

Meidän eskarilainen on ollut äärimmäisen kiinnostunut kirjaimista jo pidemmän aikaa. Kun aakkoset alkoivat olla hallussa, hän siirtyi seuraavaan vaiheeseen eli kyselemään, mitä missäkin lukee. Ollaan siis tiirailtu viime ajat tarkalla silmällä bussien kyljistä mainoksia, yritysten logoja, kauppojen kylttejä jne.

Muutamana päivänä tyttö on tuonut mulle ja isälleen hellyttäviä lappuja, joissa lukee milloin mitäkin ihanaa viestiä. Pikkuisen kirjaimia puuttuu vielä välistä, mutta osataan ne mielikuvituksella täydentää.

Kirjastossa käydessämme lainasin hänelle kaksi isoilla kirjaimilla kirjoitettua, tavutettua kirjaa ja niitä hän nyt innolla lukee. Tavailee välillä itsekseen, toisinaan istun vieressä auttamassa. Ja meidän pieni Maltankoira Lucky on päässyt lukukoiran kiitolliseen virkaan. Se makaa (yleensä rauhallisesti) tyytyväisenä tytön vieressä kuuntelemassa hänen tarinoitaan ja saa siinä sivussa rapsutuksia.

Eskarin kanssa löytää itsekin vielä onnistumisen kokemuksia, kun saa tuntea olevansa ”vanha viisas tonttu” – kaiken tietävä vanhempi, joka osaa opettaa jonkin hienon taidon pikkuiselle.
Esikoisen koulutehtävien parissa autellessani, tunnen sitä vastoin itseni täydeksi älykääpiöksi ja mietin, että jos tällaista on jo vitosella, en varmaan pääsisi itse enää edes yläasteelle saakka.

Äiti tukiopetuksessa

Kielet osaan kyllä (englanti, ruotsi), niihin ei paljoakaan muutoksia tule. Mutta kouluaikainen huippuaineeni äidinkieli ja etenkin kielioppi, ovat kivasti päässeet unohtumaan. Mikä ihmeen predikaatti? Kumpi olikaan isompi yksikkö, virke vai lause?

Kuuntelin hämärästi alitajunnassa kaikuvaa inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi, ablatiivi, allatiivi-rallatusta… Mutta se taisi kuitenkin olla vasta yläasteella? Lukiossa? Ja menikö se edes niin? Seuraavan rimpsun muistan taatusti oikein. Vaikka herätettäisi keskellä yötä. Että, jotta, koska, kun, kunnes, jos, vaikka, kuin. Onneksi jotkut asiat pysyvät.

Mutta, kun päästään matematiikkaan saakka, voidaankin heittää hanskat naulaan. En tajunnut omana kouluaikanakaan, nyt vielä vähemmän. Yhteen- ja vähennyslaskuja sekä murtolukuja osasin vielä neuvoa vanhasta muistista nelosluokkaan saakka. Niihin eivät olleet keksineet vielä uusia tapoja. (Miksi pitää edes keksiä uusia tapoja? Mikä vika vanhoissa oli?)

Nyt esikoisen luokka on siirtynyt matematiikassa allekkain jakamiseen. (!!!!????) Olin ihan äimänä, kun hän kysyi läksyjä tehdessään, voinko varmistaa, että hän oli ymmärtänyt oikein, miten laskut lasketaan. Sivistin siinä jälkipolvea kertomalla, että meidän aikana jakolaskut laskettiin kulmassa, eikä tuo uusi tapa auennut mulle, ennenkuin esikoinen haki pari metriä rautalankaa ja muotoili siitä, miten se hänen muistaakseen tehtiin.

Allekkain kertolaskuunkin oli saatu ympättyä joku uusi kiva kommervenkki, millä saa (vanhalla tavalla opetetut) aikuiset tuntemaan itsensä ihan idiooteiksi. Siinä sitä lähtee henkseleitä paukutellen näyttämään vitosluokkalaiselle lapselleen, kuinka äiti laskee allekkain ja sen jälkeen joutuu käymään nurkan takana googlaamassa uusia laskutapoja. (Ja pieleen meni silti. Opettaja oli seuraavana päivänä kysynyt, kuka on neuvonut tekemään laskut ihan väärin…)

Äiti sivistyksen vastarannalla

Muistan senkin, kun meidän esikoinen meni ekaluokalle ja he harjoittelivat ihmeellistä kaunokirjoituksen ja tekstaamisen sekametelisoppaa. Koitin siinä sitten katsoa hänen läksyjään, ovatko ne menneet oikein, kun en itsekään tunnistanut kunnolla kaikkia uusia ”kaunotekstauskirjaimia”. Kun he siirtyivät kakkoselle, oli joihinkin kirjaimiin tullut muutoksia ja ne piirreltiin ainakin pari vuotta eri tavalla, kunnes taas tuli jokin muutos.

Silloin ihmettelin sitä, kuinka outoa on, että noin usein vaihtuu joku kirjain- tai laskutapa. Meidän kouluaikanamme vanhemmat pystyivät pitkään auttamaan lapsia läksyjenteossa, koska asiat opetettiin suurella mittakaavalla mitattuna aika samalla tavalla, millä vanhemmat olivat ne aikoinaan kansakoulussa oppineet. Nyt, kun asioihin tulee pieniä muutoksia useammin, eivät meidän lapset osaa varmaan avustaa enää edes ekaluokkalaisia lapsiaan kotitehtävissä.

No,
onneksi pojan luokalla alkoi tänä vuonna mun yksi lempiaineeni – historia. Vieläpä ihan paras jakso, joka kertoo Egyptin, Kreikan ja Rooman menneisyydestä. Niistä tiedän kaiken.
… paitsi etten tiennytkään. Eilen, kun kyselin pojalta kokeisiin, muistin vaan parin faaraon nimet sekä Eufrat- ja Tigris-joet. Suurimmasta osasta muuta huttua ei ollut mitään muistikuvaa.

Ja voin tässä finaaliksi nolata vielä itseni kertomalla, ettei mieheni meinannut saada naurusta loppua, kun kuunteli vierestä tietoiskuani lapsille Sinuhe Wallinheimosta, joka on kirjoittanut Sinuhe Egyptiläisen.

Kerrankos sitä muistaa nimen väärin…
Sitä paitsi, onhan Wallinheimossa ja Waltarissa sentään kolme samaa alkukirjainta.

Rakkaudella järjen jättiläinen,
Emppu

FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76

You may also like...

Vastaa