Mitä sulle kuuluu?
Tuntuu, että siitä on iäisyys, kun viimeksi olin täällä linjoilla. (Vaikka eihän siitä ole kuin korkeintaan pari viikkoa, mutta tässä iässä aika lentää, usko pois).
Minä olen lukenut.
Lukenut.
Ja lukenut.
En ole jumaliste lukenut tällaisella intensiteetillä moniin vuosiin! Ehkä viimeksi joskus teini-iässä (eikä siitä ole pitkääkään aikaa).
Hassua, että ihminen joka on takkuillut lukujumin kanssa useamman vuoden, on nyt kuin pohjaton kaivo – hamuamassa koko ajan uutta kirjallisuutta! Etsimässä uusia kirjailijoita! Ja varaamassa jatkuvasti lisää opuksia kirjastosta. (Mies saattoi jo huokaista toissapäivänä, kun viimeisimmästä varauksesta kilahti saapumisilmoitus).
Myös luomisen vimma on alkanut heräillä urakalla. Samalla se nykäisi korvasta laiskaa siivouskärpästä, joka on antanut kaappien päästä rapakuntoon. Yhdessä ne ovat laittaneet laatikkotolkulla tavaraa kierrätykseen ja…
- Aloittaneet ihka ensimmäisen nuortenkirjan (!!!) Jee!
- Laittaneet seuraavan käsiksen kustantamoihin kierrokselle.
- Viimeistelleet jo tovin sivussa odottaneen käsiksen.
Tuo viimeistelty käsis tuo ilouutisen heille, jotka tykästyivät ihka ensimmäisen kirjani (Homma hanskassa) hassunhauskaan satukolmikkoon; joulupukkiin, hammaskeijuun ja pääsiäispupuun.
Tuo väki saa seikkailulleen jatkoa aivan uunituoreessa tarinassa, joka lähtee tällä viikolla luettavaksi kuvittajalle! Kansien väliin tarina saapunee ensi vuoden loppupuolella. Tarkkaa aikataulua ei vielä ole, mutta infoan täällä takuuvarmasti lisää asiasta.
Mitäs muuta olen tässä puuhannut? Hmm.
Olin kunnon flunssassa, joka levitti kivan tulehduksen muuhunkin kehoon. Särki, sattui ja kolotti monta päivää, enkä ole vieläkään kokonaan toipunut siitä.
Suljin mun kaikki sometilit lukuunottamatta blogi-Instaa, jonka haluan ehdottomasti pitää. Facebook on kohdallani suljettu väliaikaisesti, mutta enpä usko palaavani sinne enää. Jotenkin sain tarpeekseni siitä koko kulttuurista, enkä kaipaa sitä lainkaan.
Tähän asiaan liittyy myös Katri Helenan konsertti, jossa en itse ollut, mutta jostain näin otteita netissä. On jotenkin surullista, kun ihmiset ovat paikan päällä, mutta moni käyttää tuon ainutkertaisen hetken katsomalla sitä pienen ruudun läpi taltioidessaan esitystä puhelimelle. Miksi?
Kuinka usein sitä jatkossa katsoo? Entä vuoden päästä? Kymmenen? Tuleeko pätkää esiteltyä kylään pistäytyneille vieraille?
Niin.
Törmäsin kesällä Instassa seuraaviin kuviin, joista on poistettu puhelin, jotta näytettäisiin paremmin miltä tämän päivän ”keskustelukulttuuri” näyttää. Aika jäätävää, eikö?
Kuvia oli vielä lisää ja ne löytyvät Instan tililtä thoughtsfired. Kannattaa käydä katsomassa.
Tähän perään lisään vielä muutaman kuvan, jotka nappasin viikonloppuna mökillä. Niin peilityyntä iltaa harvoin sattuu siellä vastaan, joten tilaisuus oli ihan ohittamaton.
Kaikkea ihanaa sun viikkoosi!
-Erja-