”Olen iso ja olen pikkuisen pieni,
on uusi ja outo koulutieni.
Löytyisipä kaveri koulun pihasta,
joka minua nykisi hihasta.
Pyytäisi peliin ja leikkiin mukaan.
Onkohan pihalla vielä kukaan?”
Tämä liikuttava runo pyöri mun mielessä, kun saattelin meidän viisivuotiasta eskarin tutustumispäivään viime viikolla. Häntä ilman muuta jännitti ja kaikkein eniten se, löytääkö hän ketään ystävää sieltä pihalta, jonka kanssa voi viettää ulkohetkiä.
Samalle luokalle osui kuitenkin kolme tuttua lasta, joten ihan vieraaseen luokkaan ei tarvitse syksyllä mennä.
Lasten jutut on niin parhaita.
Istuin yhtenä päivänä meidän viisivuotiaan kanssa keittiössä, kun hän kysyi minulta tiedänkö mikä on muhku. Arvuuttelin siinä sitten aikani ja aina meni väärin.
Hän sitten selittää, että sellainen voi tulla, jos kaatuu. Se on sellainen punainen tatti, joka kasvaa päähän. Naurettiin yhdessä silmät vesissä, kun sanoin, että tarkoitit varmaan kuhmua : )
Istuin yhtenä päivänä meidän viisivuotiaan kanssa keittiössä, kun hän kysyi minulta tiedänkö mikä on muhku. Arvuuttelin siinä sitten aikani ja aina meni väärin.
Hän sitten selittää, että sellainen voi tulla, jos kaatuu. Se on sellainen punainen tatti, joka kasvaa päähän. Naurettiin yhdessä silmät vesissä, kun sanoin, että tarkoitit varmaan kuhmua : )
Olen niin iloinen siitä, että molemmat lapset osaavat näyttää kaikki tunteensa. Myös raivarit. Meidänkin lasten tapauksessa on tosi tärkeää, että saa kotona tuulettaa, koska molemmat ovat muuten niin ujoja, että ovat olleet poikkeuksetta altavastaajina, jos jossain on tullut ristiriitatilanteita.
Ja kuinka ihanalta se tuntuu, kun lapsi tulee vielä vanhempanakin kainaloon ja kertoo ajatuksiaan maailmasta sekä häntä huolettavista asioista. Sitä tärkeämmäksi ei itseään voi tuntea missään <3
Tämän alla olevan, maailman suloisimman viestin sain eräänä iltana ennen nukkumaanmenoa.
Pihapiirissä ollaan oltu ahkeria tänä vuonna verrattuna moniin aiempiin vuosiin, jolloin ollaan enimmäkseen katseltu, kun ruoho kasvaa ja leikattu sitä välillä. Itse tosin ahkeroin tälläkin kertaa enemmän suunnittelun puolella ; ) ja mies on saanut hoitaa suurimman osan toteutuksesta.
Tätä kukkapenkkiä on tehty kuin Iisakin kirkkoa. Niin pieni kuin se loppujen lopuksi onkin.
Perennat vielä puuttuvat – tilasin ne kaksi viikkoa sitten Viherpeukalolta.
Paikka on todella vaativa, sillä meidän etupihalle paistaa aurinkoisina päivinä puolestapäivästä iltaan saakka ja on aivan hirmuisen kuuma.
Istutan sinne noiden Pallotuijien kaveriksi ainakin Kiinanpionia, Loistosalviaa ja Verikurjenpolvea. Katsotaan miten ne sitten tuossa jaksavat. Kukista en ymmärrä hölkäsen pöläystä. Mun puutarhasuunnittelu on aina mennyt suurimmaksi osaksi kokeile ja vaihda-tyyliin. Mutta kai tässäkin työ tekijäänsä opettaa, niin kuin monessa muussakin.
Perennat vielä puuttuvat – tilasin ne kaksi viikkoa sitten Viherpeukalolta.
Paikka on todella vaativa, sillä meidän etupihalle paistaa aurinkoisina päivinä puolestapäivästä iltaan saakka ja on aivan hirmuisen kuuma.
Istutan sinne noiden Pallotuijien kaveriksi ainakin Kiinanpionia, Loistosalviaa ja Verikurjenpolvea. Katsotaan miten ne sitten tuossa jaksavat. Kukista en ymmärrä hölkäsen pöläystä. Mun puutarhasuunnittelu on aina mennyt suurimmaksi osaksi kokeile ja vaihda-tyyliin. Mutta kai tässäkin työ tekijäänsä opettaa, niin kuin monessa muussakin.
Otan paljon kuvia, etenkin luonnosta. Käytän pelkkää kännykkäkameraa, mutta olen jo monia vuosia haaveillut jostain kunnon järjestelmäkamerasta. Saisi todella paljon tarkempia otoksia.
Nämä seuraavat kuvat mulla onkin jo tuolla Instan puolella, mutta halusin ne myös tänne. Olen ottanut ne mulle tärkeistä paikoista eri vuodenaikoina ja tahdoin yhdistellä niitä.
Suomen luonnossa on ihan mahtavaa tämä monimuotoisuus ja ne kaikki värit, joita täältä löytyy. Välillä sitä on vaan pakko hetkeksi pysähtyä ihailemaan maisemaa, kun ei malta kulkea eteenpäin.
Eilen oli tytön viimeinen kerhopäivä. Olivat käyneet syömässä eväitä puistossa ja tyttö oli poiminut sieltä mukaansa nipun voikukkia. (Että niitä muuten riittää tänä keväänä!)
Tehtiin sitten kotona niistä seppele ja rannekoru, jotka sidottiin sinisellä satiininauhalla kiinni.
Olipa kiva verestää vanhoja muistoja sitomalla tällaisia. Näitä tehtiin kyllä lapsena tusinakaupalla, mutta viimevuosi(kymmeninä?) ei ole paljon tullut tätä harrastettua.
Lapset saivat valita Bauhausista omat kukkaset ja siihen jonkin hahmon mukaan. Molemmilla on nyt sitten terassilla tällaiset, joita pitäisi aina muistaa kastella.
Omenapuut ovat ihan sanomattoman kauniita tällä hetkellä…
… samoin kuin alla oleva raja-aita, joka on Isotuomipihlajaa.
Suosittelen sitä lämpimästi. Kasvaa nopeasti ja erittäin tuuheaksi. Meilläkään ei paljon siitä enää läpi näy, kun pensaat saavuttavat täyden lehdistönsä.
Facessa: @emppu76
