Kolmisen vuotta sitten meidän kuopus löysi isänsä puhelimesta numeron, jonka omistajan kohdalla luki joulupukki! Meillä kävi sama pukki useampana jouluna ennen koronaa, joten numero oli jäänyt muistiin sen vuoksi.
Tytär oli aivan innoissaan. Hänen isällään oli numero isoon pajaan ja vieläpä suoraan Korvatunturin isännälle. Hän kertoi laittaneensa tuohon numeroon oitis wappiviestin, jossa kysyi ”Kuka oot?”
Tuolloin taisi olla eka kerta, kun huomasin selvästi, että usko joulun taikaan oli alkanut kuopuksen kohdalla rakoilla. Hän kysyi myös suoraan, olenko minä tuo mysteeritonttu, joka kuskaa öisin joulusukkiin tavaraa. Kun avasin suuni vastatakseni, hän peitti korvat käsillään ja huudahti ”Tai älä kerro. En sittenkään halua tietää!”
Tätä meillä on ollut nyt kolme vuotta. Hän on jo pitkään vihjannut tietävänsä totuuden, mutta samalla kertonut haluavansa uskoa joulupukkiin ja se sopii minulle oikein mainiosti. Koska muistan, miten joulun henki mureni omalla kohdallani, kun sain kuulla tuon tarinan olevan vain kaunista satua.
Olin viisivuotias. Olimme olleet mummolassa jouluaattokäynnillä ja tulleet kotiin. Sauna odotti. Minä vänkäsin sinne menoa vastaan, koska oli jo myöhä ja arvasin pukin tulevan pian. Halusin nähdä hänet ja jutella muutaman sanan.
Saunaan kuitenkin mentiin ja kas. Kun tulin aamutakki päälläni takaisin olohuoneeseen, kynnyksellä nökötti lahjasäkki. Pukki oli käynyt ja minä olin missannut hänet typerän saunan takia.
Aloin tavoistani poiketen kiljua. Itkin pettymystäni kovaan ääneen siinä muiden katsellessa ja tunsin valtavaa suuttumusta. Mikään lohdutus ei auttanut, kunnes viisi vuotta vanhempi siskoni sai tarpeekseen. Hän tuli eteeni seisomaan ja sanoi ettei joulupukkia ole edes olemassa. Että nuo kaikki lahjat tulevat tutuilta aikuisilta.
Se tieto hiljensi minut hetkessä. Ja piti hiljaisena koko illan. Kun avasin lahjojani, poissa oli entinen jännitys. Ilo odotetuista paketeista tuntui olemattomalta tuollaisen jäätävän informaation jälkeen.
Joulumieli pysyi poissa useamman vuoden. Rakastamani juhla ei tuntunut pitkään aikaan miltään ja surin sitä, että olin menettänyt sen ihanan maagisen tunnelman iäksi. Kunnes eräänä vuonna heittäydyin mukaan joulun järjestelyyn ja aloin antaa muille yllätyksiä. Tuo antamisen ilo oli niin suuri, että joulumieli palasi heittämällä takaisin.
Tuolloin vannoin, etten koskaan vedä omia lapsiani mukaan joulutarinaan, jonka päätepysäkillä odottaa pettymys ja vuosikaupalla ankeita jouluja. Mutta mukaan he pääsivät silti. Pukkitaru on niin yleinen, että tuntuu kuin lapsi jäisi jotain vaille, ellei voisi puhua kavereidensa kanssa joulupukin mysteeristä. Tai kirjoittaa joulun alla kirjettä Korvatunturille.
Sen verran olen pitänyt totuudesta kiinni, että olen aina kertonut pukin tuovan vain pari lahjaa. Loput ovat meiltä ja sukulaisilta. Tämä on mahdollistanut joululahjojen avoimen säilytyksen kautta aikain sekä lahjanvaihdon lasten silmien alla. Olen halunnut myös, että he voivat kiittää lahjoista juuri heitä, jotka ne ovat antaneet. Eivät kaikesta joulupukkia, jota ei aina edes näy.
Meille kuopuksen horjuva usko tuo vielä tähän jouluun hieman enemmän salaisuuksia.
Ja se on ihanaa ❤
-Erja-