Skip to content
Sydänmuruja

Sydänmuruja

– Kohti unelmia, askel kerrallaan –

Menu
  • Blogi
  • Satuja, runoja, novelleja
  • Kirjaesittelyt
  • Maltankoirat
Menu

Voiko joskus jaksaa liikaa?

Posted on 10.8.202412.3.2026 by erja

Tämä on keväällä ilmestyvän lastenromaanini kantava ajatus.

Maailma muuttuu koko ajan vain kiiireisemmäksi. Moni aikuinen on jo huomannut oman työtaakkansa jatkuvan vapaa-ajalle saakka. Lisääntyvä väsymys syö muulta elämiseltä tilan.

Samaan aikaan kasvaa myös lasten jaksamisen taakka. Koulun ja harrastusten lisäksi some nielee suuren osan heidän ajastaan. Ja siellä jos missä luodaan illuusioita täydellisestä ihmisestä, joka jaksaa kaiken, näyttää aina hyvältä, menestyy ja on suosittu.

Maailma on täynnä ”kiltin tytön syndrooma”-ihmisiä, jotka itseään säästämättä antavat kaiken itsestään muille ja jättävät oman elämänsä samalla syrjään.

Se ei varmaankaan ole elämän tarkoitus?

Joku Muu on pieni menninkäinen ja ehdottomasti maailman kiireisin hahmo. Hän hoitaa kymmeniä miljoonia avunpyyntöjä päivittäin ja maalaa iltaisin kiukkupuita rauhoittuakseen.

Kirjan sivuilla Joku Muu kohtaa ongelman, joka tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta ratkaista. Tehtävää suuren maailman puolella on loputtomiin, mutta häntä on vain yksi.

Keväällä 2025 ilmestyvä lastenkirja on lämminhenkinen tarina ylenpalttisesta jaksamisesta. Jos jokainen hoitaisi aina omat tehtävänsä itse, ei kenenkään tarvitsisi jaksaa liikaa.

❤❤❤

”Viittä vaille kymmenen Joku Muu seisoi vyötäröään myöten Rivieran kauniin rannan hiekassa ja lapioi teelusikalla hiekanjyviä suureksi keoksi. Tehtävä olisi saattanut muistuttaa jopa pientä lomaa, jollei asiakas Filip olisi vaatinut linnaltaan niin suuria.

-Minä en osaa, joten joku muu saa tehdä vallihaudan! Filip rääkyi kovaan ääneen ja polki pikkuista jalkaansa maahan. -Haluan myös neljä tornia ja keskelle suuren vuoren!

Joku Muu vilkaisi hellepäivää ennustavaa taivasta ja laittoi lusikkaansa vauhtia. Filipin linnoitus oli saatava valmiiksi ennen, kuin aurinko alkaisi porottaa kaikkein kuumimmillaan.”

(Joku Muu 04/25, Erja Pyhältö-Seppälä)

❤❤❤

Kirjasta tulee nelivärikuvitettu, kovakantinen ja lankasidottu.

Noin 50-sivuinen taiton jälkeen.

Ilmestyy huhtikuussa 2025.

Ennakkotilauksiin laitan tietoja loppuvuodesta, kun saamme kuvittajan kanssa kansikuvan valmiiksi.

❤, Erja

Jaa tämä:

  • Click to share on Twitter (Opens in new window)
  • Click to share on Facebook (Opens in new window)
  • More
  • Click to share on Pinterest (Opens in new window)
  • Click to share on Tumblr (Opens in new window)

Related

Vastaa Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Kirjoittamani lastenkirjat:

Painajainen Korvatunturilla esittelee kaaoksen keskellä elävän Joulumaan. Joulupukki ei ole tyytyväinen enää mihinkään ja haluaa muuttaa kaiken! Jopa oman nimensä!

Painajainen Korvatunturilla on Homma hanskassa-kirjan itsenäinen jatko-osa, täynnä hupaisia käänteitä ja kuvittaja Anne Muhosen suloisia kuvia.

Ilmestyy loppuvuodesta 2026!

Hilja Hui ja jännittävä koulupäivä kuuluu WSOY:n Lukupalat-sarjaan, joka on suunnattu vasta lukemaan oppineille.

Hilja Hui ilmestyy 6.7.2026. ja on nyt ennakkotilattavissa mm. KIRJA.FI-sivulla.

Joku Muu on sydämellinen tarina maailman tunnetuimmasta apulaisesta.

Homma hanskassa on hassunhauska seikkailu, jossa joulupukki, pääsiäispupu ja hammaskeiju vaihtavat töitä keskenään.

  • LINKIT KIRJAKAUPPOIHIN:
  • Booky
  • Adlibris
  • Suomalainen kirjakauppa
  • Kansallinen kirjakauppa
  • Vinhan kirjakauppa

Kirjastojen lainaustilanne ja omat varaukset tästä linkistä.

Homma hanskassa ja Joku Muu-kirjoja voi tilata myös suoraan minulta. Hinta on tuolloin 25 euroa. Tilaukset voi lähettää: kaneliomena76@gmail.com

Minä

Lämpimästi tervetuloa sivulleni! 💖

Olen Erja Pyhältö-Seppälä – kahden lapsen äiti, entinen kaupan alan yrittäjä ja nykyinen lastenkirjailija.

Sydänmuruja-blogi kasaa yhteen elämäni tärkeitä tapahtumia ja asioita. Postauksista löytyy suloinen sekoitus perhe-elämää, äitiyttä, juhlimista, matkailua, syvällistä pohdintaa, puutarhajuttuja, koiria ja kirjoittamista. Eikä toki unohdeta rakkaita kirjaprojektejani, joista jokaista seurataan käsikirjoituksesta aina valmiiseen opukseen saakka!

Otan mielelläni vastaan myös postia, jota voi lähetellä osoitteeseen kaneliomena76@gmail.com

-Erja

Vanhemmat kirjoitukset

Hae kirjoitusta

Avainsanat

Anne Muhonen arki blogi dokumentti elämä Erja Pyhältö-Seppälä Homma hanskassa hyvinvointi Joku Muu joulu joulukoristelu koira koiranpentu korona kuntta lapset lastenjuhlat Lastenkirja Lastenkirjauutuus lastensynttärit Lucky Lukutaito maltankoira mielen hyvinvointi migreeni Minä Netflix Novelli Omakustanne Omakustannekirja perhe perheblogi pihaunelmia puutarha reuma Saiturin joulu sisustus syksyn 2023 uutuuskirjat synttärit Wsoy yksinäisyys yrittäjyys yrittäjä yrittäminen Äitienpäivä
© 2026 Sydänmuruja | Powered by Superbs Personal Blog theme