Skip to content
Sydänmuruja

Sydänmuruja

– Kohti unelmia, askel kerrallaan –

Menu
  • Blogi
  • Satuja, runoja, novelleja
  • Kirjaesittelyt
  • Maltankoirat
Menu

Tänä vuonna toivoisin…

Posted on 21.11.202213.3.2026 by erja

Meidän kuopus jätti toissailtana tonttuovelle kirjeen (jo kolmannen). Hän oli unohtanut alkuperäisestä toivelistastaan erään asian ja halusi sen ehdottomasti pukille viestittää.

Iloisena hän tipautti pienen rullalle käärityn lappusen tuon pienen, mystisen oven eteen ja laittoi viestin viereen vielä tikkarin. (Lahjomalla pääsee pitkälle).

Kas kummaa. Aamulla tikkari oli viety, mutta viesti nökötti yhä paikallaan. (Lappu nimittäin jäi isätontulta huomaamatta). Tätä salaisuutta on nyt pohdittu kuopuksen kanssa useamman kerran. Päädyttiin siihen tulokseen, ettei posti ehkä kuljekaan viikonloppuna edes Korvatunturin suuntaan.

Mutta nyt, kun ollaan palattu arkeen, saattavat lasten toiveet taas päästä perille saakka. Meidän lasten lahjatoiveet näyttävät tänä vuonna seuraavanlaisilta.

Yhdeksänvuotias kuopus kirjoitti listaansa hartaimpana toiveena läppärin. Hän rakastaa kirjoitella omia tarinoita ja kuulemma joitain koululäksyjäkin voi tehdä jo Classroomin kautta. Tämän ykköstoiveen lisäksi listalle löysivät tiensä

  • Interaktiivinen koira
  • Hello Kitty-pehmo sekä
  • Tatuointikone (Uudenvuoden kynnyksellä kenessäkään meissä ei ole enää tyhjää kohtaa 🙈)

Tyttö ei ihan kauheasti leiki enää millään nukeilla tai muulla vastaavalla, joten ne ovat pudonneet listalta jo pari vuotta sitten. Nyt hänen suurinta hupiaan on kaikenlainen koristautuminen.

Vaatteita mallataan ajan kanssa. Hiuksiin väännetään jos jonkinlaista kampausta ja pompulaa. On erivärisiä kynsilakkoja. Kertakäyttötatskoja. Koruja ja blingiä.

Meikata hän ei toki vielä saa, mutta pari sutia hänellä on mun varastoista. Niillä hän ”meikkaa”. Ja laittaa toisinaan kurkkusiivuja poskilleen, koska ”äitikin on tehnyt joskus niin”.

Voitte kuvitella sen riemun, kun ostin jemmaan huulirasvoja. Katsomatta sen kummemmin minkälaisia. Neiti tuli heti ekana kouluaamuna suu punaisena eteiseen ja katseli itseään peilistä hyvin tyytyväisenä. Minä siinä, että millä sä olet sutannut naamaasi? Hän kertoi silmät loistaen, että huulirasva oli ollutkin värillistä.

No jaa. Itse olen ollut ihan samanlainen, joten tämä vaan hymyilyttää.

Neljätoistavuotias esikoinen on harras legokeräilijä ja niitä löytyy hänen toivelistaltaan joka joulu. Niin myös tänä vuonna.

Hänen hartain toiveensa on jokin linnalego sekä Lego Ideas-sarjaan kuuluva Vincent van Goghin Starry night-maalaus. Ihastuin itsekin näihin taidelegoihin, vaikken muuten palikkafani olekaan. (Ja Van Gogh sattuu olemaan vielä Monet’n lisäksi yksi mun lempitaiteilijoistani).

Ja hei. Tuosta maalauksesta tuli mieleeni, että Zalandolla oli aivan mahtavia MuseARTan sukkia, joissa aiheina olivat mm. kuuluisat maalaukset. Tilasin yhdet pukinkonttiin. Ne näyttävät tosi kivoilta ja ovat vähän eri sarjaa normisukkiin verrattuna.

Tämä ihanainen ensilumen päivä on mennyt mulla flunssassa. Sohvalla makaillen olen ehtinyt viimein laittaa tilaukseen ensimmäiset lahjat.

Niihin liittyen toisena vinkkinä voin kertoa, että jos olet ihania lasten liinavaatteita vailla, on Hobby Hallissa aivan mahtavia Disney-aiheita. Mm. Aku Ankka-settejä on suht vaikea löytää mistään, mutta sieltä bongasin ainakin yhden mallin.

Tilasin myös pussilakanat, joista toisessa Mikki ja Minni ovat New Yorkissa, toisessa Lontoossa. (Molemmat mun matkahaavekaupunkeja). Toiset setit tulevat lapsille, toiset meille. Disney kun tekee kauppansa meille kaikille.

Kaunista, lumista viikkoa sulle ❤

Emppu

IG Sydänmuruja-blogi

Jaa tämä:

  • Click to share on Twitter (Opens in new window)
  • Click to share on Facebook (Opens in new window)
  • More
  • Click to share on Pinterest (Opens in new window)
  • Click to share on Tumblr (Opens in new window)

Related

Vastaa Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Kirjoittamani lastenkirjat:

Painajainen Korvatunturilla esittelee kaaoksen keskellä elävän Joulumaan. Joulupukki ei ole tyytyväinen enää mihinkään ja haluaa muuttaa kaiken! Jopa oman nimensä!

Painajainen Korvatunturilla on Homma hanskassa-kirjan itsenäinen jatko-osa, täynnä hupaisia käänteitä ja kuvittaja Anne Muhosen suloisia kuvia.

Ilmestyy loppuvuodesta 2026!

Hilja Hui ja jännittävä koulupäivä kuuluu WSOY:n Lukupalat-sarjaan, joka on suunnattu vasta lukemaan oppineille.

Hilja Hui ilmestyy 6.7.2026. ja on nyt ennakkotilattavissa mm. KIRJA.FI-sivulla.

Joku Muu on sydämellinen tarina maailman tunnetuimmasta apulaisesta.

Homma hanskassa on hassunhauska seikkailu, jossa joulupukki, pääsiäispupu ja hammaskeiju vaihtavat töitä keskenään.

  • LINKIT KIRJAKAUPPOIHIN:
  • Booky
  • Adlibris
  • Suomalainen kirjakauppa
  • Kansallinen kirjakauppa
  • Vinhan kirjakauppa

Kirjastojen lainaustilanne ja omat varaukset tästä linkistä.

Homma hanskassa ja Joku Muu-kirjoja voi tilata myös suoraan minulta. Hinta on tuolloin 25 euroa. Tilaukset voi lähettää: kaneliomena76@gmail.com

Minä

Lämpimästi tervetuloa sivulleni! 💖

Olen Erja Pyhältö-Seppälä – kahden lapsen äiti, entinen kaupan alan yrittäjä ja nykyinen lastenkirjailija.

Sydänmuruja-blogi kasaa yhteen elämäni tärkeitä tapahtumia ja asioita. Postauksista löytyy suloinen sekoitus perhe-elämää, äitiyttä, juhlimista, matkailua, syvällistä pohdintaa, puutarhajuttuja, koiria ja kirjoittamista. Eikä toki unohdeta rakkaita kirjaprojektejani, joista jokaista seurataan käsikirjoituksesta aina valmiiseen opukseen saakka!

Otan mielelläni vastaan myös postia, jota voi lähetellä osoitteeseen kaneliomena76@gmail.com

-Erja

Vanhemmat kirjoitukset

Hae kirjoitusta

Avainsanat

Anne Muhonen arki blogi dokumentti elämä Erja Pyhältö-Seppälä Homma hanskassa hyvinvointi Joku Muu joulu joulukoristelu koira koiranpentu korona kuntta lapset lastenjuhlat Lastenkirja Lastenkirjauutuus lastensynttärit Lucky Lukutaito maltankoira mielen hyvinvointi migreeni Minä Netflix Novelli Omakustanne Omakustannekirja perhe perheblogi pihaunelmia puutarha reuma Saiturin joulu sisustus syksyn 2023 uutuuskirjat synttärit Wsoy yksinäisyys yrittäjyys yrittäjä yrittäminen Äitienpäivä
© 2026 Sydänmuruja | Powered by Superbs Personal Blog theme