Mihin se aika katoaa?

Kun synnyit, katselin pieniä sormiasi ja varpaitasi. Ihailin nenännykeröäsi. Tuijotin pitkiä aikoja lumoutuneena nukkumistasi. Silittelin pehmeää poskeasi ja tuoksuttelin päälakesi haituvia. Silloin, siihen oli niin pitkä aika. Sitten nousit seisomaan, opit kävelemään, juoksemaan, hyppimään, puhumaan, polkemaan pyörällä… Huusit loputtomasti ”Kato, äiti!” esitellessäsi uusia taitojasi. Halusit tehdä itse, mutta kävit välillä varmistamassa, että olen paikalla. Kertomassa …