Muistan, kun kolmisen vuotta sitten oltiin joulun alla kauppakeskuksessa katsomassa joulupukkia. Kuopus oli silloin eskari-ikäinen. Pukin puheille oli pitkähkö jono ja siinä odotellessa tytöllä oli aikaa hiostaa tonttua, joka huolehti siitä, että jono kulkee sutjakasti eteenpäin. Kaikkein visaisimmaksi tontulle osoittautui kysymys, miten hän kulkee tonttuovesta, jonka kuopus oli sijoittanut huoneensa nurkkaan. Äiti on sanonut, että…
Avainsana: joulun taika
Kolme yötä jouluun on
Blogissa on ollut hiljaista. Olen ollut kaiken syksyn sairastamisen jälkeen umpiväsynyt, joten kaikki vapaampi aika on mennyt levätessä ja koittaessa pikkuhiljaa saada taas maata jalkojen alle. (Ja tutkimukset jatkuvat ensi vuonna, mutta nyt rentoudutaan). Joulua ollaan valmisteltu rauhallisessa tahdissa. Lapset ovat jo niin isoja, että leipomiset on voinut jättää heidän huolekseen (eli ilokseen). Sen kun…
Postia Joulupukille
Viikko sitten maanantaina meillä oli ”THE DAY” , kun vuoden tärkeimmät kirjeet laitettiin eteenpäin. Kyseistä hetkeä edelsi parisen vilkasta viikkoa, jolloin kuumeisesti mietittiin, mikä voisi kymmenien ihanien juttujen seasta olla juuri se, minkä toivoisi kuusen alta aattona löytyvän. Perinteisesti meidän lelukuvasto on selattu hiirenkorville ja merkattu niin täyteen kaikenlaisia hieroglyfejä, ettei sieltä alta tahdo enää…