Heipsansaa ihanaiset!
Meidän esikoinen täytti viisitoista ja ensi kertaa koskaan pidettiin juhlat mökkimaisemassa. Hieman jännitti tarjoiluiden osalta säilytystilan riittävyys, sillä kylmähyllyä on joskus vähänlaisesti myös omille arkitarvikkeille, mutta kaikki sujui oikein mainiosti.
Mökkiuuni on vähän… no… omalaatuinen. Se polttelee tasaisen epätasaisesti kaikki ruoat, joita olen onnistuneesti valmistanut kotona samoilla lämpötiloilla ja samoilla ajoilla. Niinpä mua arvelutti lykätä sinne uusilla resepteillä tehtyjä leivonnaisia.
Lopputulos oli kaikesta ennakkoluulosta huolimatta sekä kakkupohjan, että omenapiirakan osalta superyllätys, sillä ne onnistuivat yli odotusten! Kakkupohjasta tuli tosi kuohkea (vaikka ansio oli ehkä osin sen, että pohja tehtiin perunajauhoista) ja omenapiirakka paistui ihanan meheväksi.
Pakko sen verran mainita tuosta kakun koristelusta, että kerma sai päälleen tasan sitä mitä kaupasta minuutissa löysin. En halunnut suklaata tai mitään karkkia. En kuvia tai sokerimassaa. Teemana helppo. Päädyin marketin leivontahyllylle, josta bongasin ainoastaan koristeprinsessoja sekä tuollaisia kuvan silmiä. Valinta ei ollut vaikea.
Mietin siinä synttäriaamusella miten katseet kakkuun tökin, kun ajatus pysähtyi pöydällä olevaan vaahtokarkkipussiin. Liimasin sitten vesitipalla nuo silmät vaahtisten päihin ja pikakoristeet olivat siinä. (Bonuksena niitä pystyi oivallisesti asettelemaan myös tarjoiluastian reunaan vieraita katselemaan.)
Hyvänä ja nopeana suolaisena mieheni teki kahvin keittyessä täytettyjä tortillapohjia. Pohjalle maustekastike, päälle kinkku- tai salamisuikaleita sekä juustoraastetta. Osaan hän laittoi vielä homejuustoa. Uuniin kahteensataan asteeseen kolmeksi minuutiksi, lätty neljään osaan ja tarjolle. Peittosi lasten mielestä pizzapalat ohuella, pehmeällä pohjallaan mennen tullen.
Loppujen tarjoomusten osalta noudatimme perinteistä ”pakkasesta ja pussista pöytään”-systeemiä.
Kesä on ollut siitä poikkeuksellinen, ettei olla käyty oikein missään pidemmällä.
Alkukesä oli täynnä aikataulujuttuja, jotka jatkuivat heinäkuun toiselle viikolle. Sen jälkeen tuli viimein kaksi ”ajatonta” viikkoa, jotka otettiin lomaa ja lähdettiin mökille.
Mökkielämässä ehkä parasta on suorittamattomuus. Siellä saa tehdä sen verran, mitä jaksaa ja tahtoo.
En ole koskaan halunnut mökistä ”työleiriä”, jossa kaikki aika menee pihan ja talon ylläpitoon. Siksi ollaan pihajutuissa panostettu helppohoitoisuuteen.
Meidän mökiltä ei löydy kasvimaata perattavaksi tai marjapensaita sadonkorjuuseen. Nurmikkoakin on vain pieni kaistale ajettavaksi. Loppu on soraa, kalliota, aitoa metsänpohjaa sekä siirrettyä kunttaa.
Ainoat kukkaset loistavat väriläiskinä ovenpielen kahdessa ruukussa (ja useimmiten lakastuvat ennen aikojaan kastelun puutteessa). Mökin edessä on kyllä kukkapenkki tuplana, mutta perennoja en niihin halua. Tällä hetkellä penkkien mullassa seisovat pikkuruiset tuijat vihreässä rivissään, jaloillaan punertavaa katetta. Se riittää tällä erää.
Rakastan kuvaamista ja hiljaisuuden kuuntelemista.
Noissa maisemissa kuljen pitkin ja poikin miettimässä elämää. Keksimässä uusia kirjanaiheita. Kuvaamassa kauniita hetkiä.
Erityisesti olen tällä hetkellä hurmaantunut järven heijastuksiin, joista saa välillä aivan maagisia otoksia. Näitä rauhoittavia heijastuksia löytyy seuraavistakin kuvista.
Suloista elokuuta ja hiljalleen hämärtyviä iltoja!
Halein, Emppu