Opin lukemaan alle viisivuotiaana. Harjoittelin sitkeästi aakkosia siskon Aapisesta ja muistan vieläkin aamun, kun kirjaimet yhtäkkiä järjestyivät ymmärrettäviksi sanoiksi ja lauseiksi. Riemusta hihkuen luin äidille ääneen sanomalehden artikkelia. Olin löytänyt kokonaan uuden maailman!
Tuon ikäiselle paras asia lukutaidossa oli se, etten tarvinnut enää ketään lukemaan minulle. Tuohon aikaan ei ollut nonstoppina tarjolla ohjelmaa telkkarista ja rakastin satuja! Kirjallisuus oli mulle siis tärkeän viihdykkeen roolissa ja tuohon saakka olin joutunut aina odottamaan, että vanhemmilla on aikaa pysähtyä askareiltaan kirjan ääreen.


Luin alusta saakka paljon ja ihan kaikenlaista. Satukirjoja, aikakauslehtiä, aikuisten romaaneja.
Yksi lempijutuistani oli bongata outoja sanoja, jotka painoin aina tiukasti mieleeni. Niiden merkityksen kysyin vanhemmilta tai päättelin asiayhteydestä. Yksi sana oli incognito, jota toistelin haltioissani. Monia vanhoja sanontoja tarttui mukaan myös Anni Polvan kirjoista.
Mielestäni on tärkeää, että teksti tarjoaa lapselle tarpeeksi haastetta. Ei kannata pelätä pidempiä lauseita tai oudompia sanoja. Tämän koetan pitää mielessä, kun kirjoitan omia satujani. Pyrin siihen, että jokaisessa sadussa on jokin sana tai juttu, josta voi nostaa keskustelun tai joka aika varmasti on uusi monelle.
Lapset ovat älykkäitä lukijoita. He eivät tarvitse valmiiksi pureskeltua tarinaa eteensä. On hienoa löytää itse, tajuta itse ja saada sitä kautta onnistumisen kokemuksia. Se lisää lukemisen iloa.
Mullakin oli muutama satukirja, joista ymmärsin joitakin käänteitä ja vitsejä vasta koululaisena. Pienempänä olin käsittänyt ne ihan eri tavalla, mutta eipä tuo tahtia haitannut. Lukeminen on aina lukemista. Vaikka tavaisi maitopurkin kylkeä.
En usko, että kovin moni ajattelee lukutaitoa erityisenä juttuna. Se on meidän yhteiskunnassamme niin ”tavallista”. Mutta jos miettii vaikka kolme minuuttia, mitä tänään olisit pystynyt tekemästäsi suorittamaan ilman lukutaitoa, asia saa paremmat mittasuhteet.
Itse en ainakaan olisi pystynyt jatkamaan kässäreitäni tai puhumaan päivän uutisaiheista muiden kanssa. Saati etsimään kuopukselle netistä päiväpeittoa.
Lukeminen on upea taito, joka täytyy vain nostaa uudelleen kunniaan.
❤, Erja
Olen samaa mieltä lukutaidosta ja lukemisen tärkeydestä, niin lapsille kuin aikuisillekin.
Itsekin opin lukemaan sujuvasti reilusti ennen kouluun menoa, muistaakseni Aku Ankka oli ratkaisevassa roolissa lukutaidon oppimisen motivaattorina. Muistan myös kantaneeni heti ensimmäisillä kouluviikoilla koulun kirjastosta sylikaupalla kirjoja kotiin tutkittavaksi.
Olen sitä ikäpolvea, jonka olisi pitänyt koulussa opetella lukeminen vielä tavaamisen kautta ja muistan, että sen suhteen oli koulun alkaessa opettajan kanssa jotain vääntöäkin, kun en enää halunnut tavata. Jotenkin siitä kyllä päästiin yli, olisikohan vanhemmilla ollut jotain osuutta asiaan. Ei ole tullut koskaan kysyttyä.
Heippa!
Juu, Aku Ankka oli muuten mullakin ahkerassa luvussa. Moni sitä jotenkin ylenkatsoo lukemaan opettelun kannalta, mutta mielestäni siinä on aivan mahtavan monipuolista ilmaisua! Ja sarjiksella voi olla helpompi aloittaa, kun tekstiä ei ole niin lannistavan paljon rivissä 😊
Meillä piti myös opetella tavaamisella, vaikka olisi osannut jo lukea sujuvasti. Silloin ei ollut vielä sellaista ”oman tason mukaan” systeemiä olemassa 😁
Kivaa torstaipäivää!
💖, Erja