Nuorempana Itsenäisyyspäivä merkitsi pääasiassa vapaapäivää koulusta ja linnanjuhlien vahtaamista telkkarista illalla. Linnanjuhlia katselen suurella mielenkiinnolla edelleen (ja etenkin niiden jatkoja), mutta mitä enemmän vuosia on kertynyt, sitä tärkeämmäksi joulukuun kuudes on käynyt myös muulla tavoin.
Kuinka eri korvalla sitä kuunteleekaan tänä päivänä Finlandian ja Maamme-laulun sanoja, kuin silloin, kun niitä laulettiin koulussa juhlapäivinä.
Joka vuosi Itsenäisyyspäivänä, ajattelen paljon niitä suuria uhrauksia, joita meidän esi-isät ja -äidit ovat tehneet, jotta saataisiin elää vapaassa valtiossa, oman lipun alla. Mistä kaikesta heidän on täytynyt luopua sodan vuoksi. Monien rakkaittensa lisäksi.
Liikutuin jo nuorempana, kun kenraali Adolf Ehnrooth tuli linnan juhliin, perässään joukko muita veteraaneja. Muistan myös Ehnroothin hautajaiset ja kuinka valtava ihmisjoukko hänen viimeistä matkaansa oli tullut Helsingin kaduille kunnioittamaan. Kunpa hän olisi itse ollut sen näkemässä.
Muistan myös herkkyyden presidenttiparin silmissä ja kyyneleet omissani, kun muutama vuosi takaperin Simon sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja Armas Ilvo, lauloi Veteraanin iltahuudon juhlien aikana.
Sitä mitä olemme vapaasta isänmaasta velkaa sotiemme veteraaneille, ei pysty maksamaan millään kiitoksilla. Koitetaan kuitenkin pitää hyvää huolta siitä, minkä eteen he antoivat kaikkensa.
Ja kun heidän joukostaan viimeinenkin sodan sankari makaa mullan alla, pidetään me huoli siitä, että myös tulevat sukupolvet muistavat heidät.
Hyvää Itsenäisyyspäivää,
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76
