Olen koko ikäni inhonnut maanantaita. Miksi? En osaa sanoa. Ehkä syy on maanantain ennakkomaineessa. Se päättää aina kaiken kivan ja suitsii vapaan ajan kiinni kellotauluun. Maanantai on viikonpäiväperheen musta lammas, jota varten on jopa omia selviytymisvinkkejä. Ja tämä maanantai on tuntunut heti aamusta saakka lajinsa harmaimmalta edustajalta.
Esikoinen sairastui lauantaina flunssatautiin, joka piti kuopusta saikulla viime viikolla. No, ei voi mitään ajattelin etsiessäni kuumemittaria uudelleen esille. Homma leviää aina vähintään puolelle porukasta, joten tämä on tuttua. Suurempi yllätys olisi ollut, jos muut olisivat selvinneet kuivin jaloin.
Eilen illalla, kun palattiin mökiltä, alkoi kuopus ripuloida. Jatkoi yön. Sekä tämän aamun. Mikään ei maistu ja vatsaa vääntää. Poissaoloilmoitus Wilmaan ja lisäsiipi olkkarin sohvalle toiselle sairastajalle. Kuumemittarin viereen ilmestyivät maitohappobakteeritabletit sekä kasa mehujäiden syömisestä jääneitä tikkuja.
Koira puolestaan on anaalirauhasen jälkitarkastuksen jälkeen päästellyt joka yö kakat johonkin päin huushollia. Tänä aamuna hänelläkin oli poikkeuksellisesti vatsa löysällä ja meidän harmaa karvalankamatto oli saanut aamun pimeinä tunteina vesimyyränruskean sävyn.
Tämä aamu ei siis auennut raukeasti heräillen. Istuen siistissä keittiössä, jossa aamuaurinko siivilöityy pitsiverhon lomasta ja tuoreen kahvin tuoksu houkuttelee kilpaa paahdetun leivän kanssa. Ei. Tämän aamun tuoksumuistona säilyy tympeän vahva pesuaineen tuoksu, joka leijaili joka käytävällä vastaan jo kello seitsemän.
Kun kampesin itseni sängynreunalle, tuntui polvi oudon paksulta. Se lonksui holtittomasti eikä sen päälle voinut varata, sillä se oli niin täynnä nestettä. Reumayllätys, joka tuli ihan puskista levon aikana. Lenkkisuunnitelma aamulta peruttu. Katsotaan miten käy iltapäivän vanhempainillan. Onnuin keittiöön laittamaan aamupalaa, kun lapset alkoivat huutaa samaan aikaan, että koira oksentaa.
Eritebingo. Täyskäsi. Shakkimatti. Teki mieli painua takaisin sänkyyn, vetää peitto pään yli ja nukkua suoraan tiistaihin. Sen sijaan istuttiin mieheni kanssa kahvipöytään ja arvailtiin naurunkyyneleet silmissä, kumpi meistä saa flunssan ja kumpi ripulin. Ihme nimittäin, jos tässä viruspesäkkeessä nyt ilman voittoarpaa jää. (Eläköön musta huumori, joka tuo valonkajon harmaisiin hetkiin).
Tähän finaaliksi haluan ehdottomasti jakaa ihanimman yllätyksen aikoihin, joka odotti perjantaina Instassa.
Kirjani kuvittaja oli julkaissut klipin luonnosteluhetkestään ”Homma hanskassa”-tarinan joulupukin kanssa. Hän on todella hienosti osannut poimia kuvaan yksityiskohtia tekstistä ja tunnelma on juuri sitä, mitä kirjoittaessani ajattelinkin. Ihanaa, kun näkemykset voivat kohdata niin hyvin, vaikka emme ole Annen kanssa koskaan edes nähneet toisiamme! Viestitelleet kyllä ahkerasti asioista.
Höpösöpöliini alkanutta viikkoa teille kaikille ihanuuksille! Palataan!
Halauksin, Erja