elämä

Mitä täällä tapahtuu?

Olin enemmän kuin hämmästynyt, kun luin uutisen fuksitapahtumasta, jossa opiskelijat olivat pukeutuneet Afrikan tähti-pelin rosvoiksi. Eräs vaihto-oppilas oli tästä suivaantunut oikein kunnolla, koska hänen mielestään koko peli on täynnä rasismia. Hän toivoo pelin poistamista kaupoista.

Hei ihan totta!

Minä kasvoin Afrikan tähteä pelaten. Se oli myös oman perheeni suosikkilautapeli koko viime vuoden kesän. En minä, saati kumpikaan lapsistamme ole koskaan nähnyt siinä mitään muuta, kuin lautapelin. Ja voin sanoa, että olen äärimmäisen suvaitsevainen ja rasismia vastaan, joten varmasti olisin asiaan kiinnittänyt huomiota, jos aihetta olisi ollut.

Tosin olen ollut hämmästynyt aiemminkin monista asioista. Mm. siitä, kun Valio muutti yhden tunnetuimmista jäätelömerkeistään siksi, että koki vääräksi nimetä tuotteensa jonkin tietyn ihmisryhmän mukaan. He olivat myös saaneet asiakkailta jonkin verran palautetta Eskimo-nimestä.

En halunnut myöskään uskoa lukemaani, kun artisti Chisu pyysi anteeksi kulttuurista omimista, kun oli eräässä ”Vain elämää”-jaksossa esiintynyt pikkuletit päässään. Minä väkerrän sellaisia meidän tytölle aina kesäisin. Toisinaan muutamia itsellenikin. Enkä kertaakaan ole miettinyt, että omisin kenenkään kulttuuria. Nehän ovat vain lettejä.

Hämmennyin paljon myös vuosia sitten, kun kouluissa puitiin sitä, pitäisikö Suvivirsi poistaa kevätjuhlasta. Siinä kun puhutaan Jumalasta, johon kaikki eivät tässä monikulttuurisessa maassa usko. Silloin olin jo nousemassa barrikadeille. Ei Suomesta voi viedä kaikkea alkuperäistä pois vain siksi, että se ei kuulu muihin kulttuureihin. Muut kulttuurit rikastuttavat maatamme omalla tavallaan, mutta myös heidän pitää oppia elämään suomalaisen kulttuurin rinnalla.

Ja kuka muistaa suosikkisarja Simpsonien hahmo Apu Nahasapeemapetilonin? Ihanan intialaiskauppiaan. Hahmon poistamisesta rasismisyytteiden vuoksi on puhuttu, mutta sitä en tiedä onko se jo poistettu.

En ymmärrä. Ei yksi piirroshahmo ole kuitenkaan muuta, kuin yksi piirroshahmo. Vieläpä överiksi vedetty sellainen. Ei se tarkoita sitä, että intialaiset kansana ovat samanlaisia. Meilläkin kerrotaan suomalais-ruotsalais-norjalais-vitsejä sukupolvesta toiseen. Joissa suomalainen yleensä voittaa tekemällä jotain tyhmää. Pitäisikö nekin lopettaa?

Huumori pitäisi osata ottaa huumorina. Jos rajaa vedetään koko ajan tiukemmalle, mitä lopulta tapahtuu huumorin ja viihteen sananvapaudelle?

Asia on toinen silloin, kun jokin asia oikeasti loukkaa jotain ihmisryhmää. Silloin siihen puuttuminen on asiallista. Esimerkkeinä;

  • Pekka-kortit (joita ei taida olla enää myynnissä missään)
  • Suklaapusujen nimi ja paketin kuva
  • Fazerin lakritsipatukan kuori
  • Eräs Agatha Christien tunnetuimmista teoksista, joka kulkee nykyään nimellä ”Eikä yksikään pelastunut”. Sisältöä sanoineen ei siitä ole vielä alettu muuttamaan.

Nykyään tuntuu vahvasti siltä, että tämä syyttelyn ja pahanmielen kulttuuri vain kasvaa. Joka sanasta, kirjasta, mainoksesta, ohjelmasta, pelistä jne. löytyy aina jotain, joka loukkaa jotakuta. Harmistutaan omasta puolesta tai ryhdytään äänitorveksi toiselle ryhmälle.

Tässä kuljetaan tänä päivänä niin reunalla, ettei tavismutsi tiedä enää, mitä oikeasti uskaltaa tehdä. Uskaltaako enää pukeutua naamiaisissa sulkiin? Käyttää kansallispukua (jos se ei olekaan oman alueen)? Rohkeneeko pukea lapsensa tarhan juhliin Pocahontakseksi, Vaianaksi tai Mulaniksi? Tai julkaista kuvia hänestä naamiaisasussaan? Kehtaako kutsua kavereita syömään ja tehtailla sushirullia pöytään? (Eikä vielä ole edes päästy sukupuolisanojen tulenaralle alueelle, jossa ei enää tiedä, mitä sanoja kenestäkin saa käyttää vai olisiko sitä vain ihan hiljaa).

Kuten monessa muussakin kohdassa, kulttuurin omimiskeskustelussa on lähdetty ihan outoon suuntaan.

Mielestäni kulttuurinen omiminen on hyvä juttu. Jos se tehdään positiivisessa mielessä, se levittää hyviä asioita muuallekin maailmaan. (Eikö olisi mahtavaa, että meidänkin kulttuurista otettaisiin jokin juttu, joka leviäisi kuin kulovalkea ympäriinsä? Silloin voisi olla maastaan ylpeä ja sanoa, että me keksittiin tuo!) Silloin asia on eri, jos omiminen johtaa alkuperäisen kulttuurin köyhtymiseen, saa sen huonoon valoon tai asia ”jalostetaan” liian kauaksi alkuperäisestä tarkoituksestaan.

Ja lopuksi mulla on Brunbergille ehdotus pusujen uudeksi nimeksi, jos siihen joskus tulee tarvis. Meidän kuopus kutsuu niitä aina suklaakelloiksi 😊 (Ne kun muistuttavat hänen mielestään joulukelloja). Tämän saa omia.

Suloista viikkoa toivotellen,

Emppu

You may also like...

2 Comments

  1. Ainakin mediassa on sanottu että juuri tuollainen asenne että ”se on vain peli” tai että ”siinä ei ole mitään rasismia” on viimeaikaisten mukaan juurikin sitä rakenteellista rasismia jonka takia tästä nyt kohutaan ja puhutaan. Lisäksi peli vahvistaa kolonialistista ajattelutapaa siten että pelin kuvitus heijastaa vanhentunutta ja romantisoitua kuvastoa siirtomaa-ajan Afrikasta. Maanosa nähdään pelissä vain eksoottisena tyhjänä mantereena ilman valtioita ja laudan stereotyyppisesti afrikkalaisetkin asuvat pelkästään savimajoissa. Tuonne sitten aarteenetsijöitä ja tutkimusmatkaajia larppaavat pelaajat lähtevät seikkailemaan ja etsimään pimeimmästä Afrikasta kadonneita timantteja viedäkseen ne turvaan rosvoilta. Tällainen kuva Afrikasta ei kuitenkaan ole enää tätä päivää ja on jopa loukkaavaa ajatella Aarikkalaisia savimajoissa asuvina luononheimoina jotka tanssii rumpujen tahdissa heimotansseja ja metsästää keihäillä villieläimiä. Sitä Afrikkaa ei ole ollut enää olemassa satoihin vuosiin. Nykyään Afrikassa on pilvenpiirtäjiä, ihmiset käyvät töissä, pukevat vaatteita, ajavat autoilla ja käyttävät tietokonetta aivan kuten ihmiset muuallakin maailmassa. Sen takia peliä ei kuitenkaan tarvitse lähteä poistamaan tuotannosta ja myynnistä kunhan peliä pelatessa tiedostaa pelin taustan ja historialliset juuret. Lisäksi peli toimii monelle lapselle porttina siihen, että Afrikasta fantadioituneina aletaan tutustua Afrikkaan. Ahmitaan maanosaa käsitteleviä luonto-ohjelmia ja kirjoja jotta saataisiin lisää tietoa kiehtovaksi koetun maanosan luonnosta, eläimistä, kulttuureista, ihmisistä ja historiasta.

    1. Moikka Daniel,
      ja lämmin kiitos laajasta sekä asiallisesta kommentistasi <3
      En itse osaa pitää minkäänlaisena rasismina "se on vain peli"-ajattelua. En edes rakenteellisena. Mulle rasismi on toisen haukkumista, nöyryyttämistä, alistamista, mitätöimistä, orjuuttamista jne. En usko, että ajattelemalla (ja sanomalla) Afrikan tähden olevan vain peli, edistän rasismia maailmassa millään tavalla. Kohtelenhan kaikkia ihmisiä samanarvoisesti.
      Asenteet eivät siirry tekoihin, jos ihminen ei itse päätä niin. Ja mistä nämä useat asenteet sitten yleensä tulevat? En usko, että lapsuuden lautapeleistä, vaan aikuisten maailmasta. Maailmasta, joka on täynnä vihaa kaikkea erilaista kohtaan, puhutaan sitten muista kansoista, vammaisista, sukupuoli-identiteetistä tmv. Nämä samat asenteet ovat olleet olemassa jo ennen Afrikan tähteä. Maailma on täynnä pelkoa erilaisuutta kohtaan - siihen pitäisi saada asennemuutos.
      Kari Mannerla suunnitteli pelin 19-vuotiaana ja se on 1950-luvun ajan kuva. Kuva, jollaisena Afrikka nähtiin silloin. Mielestäni nykymaailmalle on äärimmäisen tärkeää, että totuudenmukaista historiaa säilyy - oli se sitten pelien, kirjojen tms. muodossa. Historia on mennyttä aikaa ja jokainen tietää, että maailma on noista ajoista siirtynyt joka paikassa eteenpäin. Uskon nykynuorten ja -lasten olevan niin valveutuneita ja mediataitoisia, että he kyllä tietävät totuuden nyky-Afrikasta tekniikoineen kaikkineen. Maassa on kuitenkin myös heimoja, jotka asuvat edelleen savimajoissa, tanssivat heimotansseja ja elävät suurilta osin metsästämällä. Jos tämä kohu jotain loukkaa, niin heitä. Aivan, kuin heissä ja heidän alkukantaisuudessaan olisi jotain hävettävää.
      Tamperelainen Jama Jama, joka on Afrikasta, sanoi osuvasti, että harvemmin heiltä kysytään, miten he asioita kokevat. Heidän puolestaan vaan loukkaannutaan, nostetaan kissa pöydälle ja saadaan tällaista aikaiseksi. Hänenkin mielestään Afrikan tähti on mahtava peli, joka lisää ymmärrystä toisesta kulttuurista ja maanosasta. Artikkeli.
      Hyvää syksynjatkoa sulle : )
      Halaten, Emppu

Vastaa