Lukemista lomalle

Jos pidit maailmankuulusta Bridgertonista, ihastut myös tähän kirjaan!

Sophie Irwinin kirjoittama Seurapiirineidon opas onnenongintaan, tarjoilee täyslaidallisen entisajan tapoja, piinallisuuteen saakka noudatettavaa etikettiä sekä suunnitelmallista aviomiesjahtia.

Kitty Talbot on viisilapsisen perheen esikoinen, joka on jäänyt kaikesta vastuuseen vanhempien kuoltua. Kun varma aviomiesehdokas vaihtaa yllättäen kaistaa ja kieltäytyy naimisiinmenosta, on Kittyn turvattu tulevaisuus mennyttä ja hän itse uuden edessä. Mistä saada tarpeeksi rahaa kotitilan ylläpitoon sekä sisarusten elättämiseen ja heidän mahdollisiin myötäjäisiinsä?

Vastaus löytyy Lontoon seurapiireistä, jonne Kitty suuntaa sisarensa Cecilyn kanssa. Avukseen nirppanokkaisen eliitin valloittamiseen, he saavat äitinsä vanhan ystävän, kurtisaanina ennen toimineen Dorothyn.

Vaikka säätyläisten säännöt alempien luokkien tapailemiseen ovat tiukat, onnistuu Kitty kohtaamaan varakkaasta perheestä olevan Archien. Tämä on keltanokka, joka putoaa oitis Kittyn asettelemiin, nokkelan naisellisiin ansoihin.

Mutta miten käy aviomiesjahdin, kun Archien isoveli lordi Radcliffe, saa äidiltään huolestuttavan kirjeen tästä siekailemattomasta morsianehdokkaasta, ja päättää saapua Lontooseen varmistamaan henkilökohtaisesti, ettei pikkuveli kiiku onnenonkijan koukussa.

Erityisesti pidin

Irwinin kerrontatyylistä, jossa on samaa konstailemattomuutta kuin Bridgertonit kirjoittaneen Julia Quinnin teksteissä. Inhoan yli kaiken pitkäpiimäisiä ympäristö- ja luonnekuvauksia, joita näiltä sivuilta ei löytynyt lainkaan. Kaikki tarvittava kerrottiin sulavasti toiminnan ohessa, ilman turhia jaarituksia.

Historian havinasta. Rakastan kaikenlaista tietoa muun maailman kulttuureista ja tavoista ja nämä entisajan etikettisäännöt ovat aina tuntuneet erityisen kiehtovilta! On lumoavaa lukea, mikä kaikki oli sallittua ja mikä kiellettyä eriluokkaisten ihmisten kesken. Milloin tapaamisiin tarvittiin esiliinaa? Tai kuinka syvään täytyi niiata herttuattarelle, kuinka syvään lordille ja niin edelleen.

Jäin pohtimaan

Tämä kirja laittoi jälleen miettimään, kuinka paljon ihmiskunta on muuttunut aikojen saatossa.

Luokkaeroja on edelleen, mutta ne eivät ole niin rajoittavia kuin ennen, jolloin ainoastaan samansäätyisten oli sopivaa seurustella ja avioitua keskenään.

Käytöstavoissa on tultu aimo harppaus alaspäin. Koskien sekä henkilökohtaista, että somessa tapahtuvaa kommunikointia. Siinä missä ennen kumartaminen, niiaus, ovien avaaminen, esittäytyminen, kohtelias puhuminen, kiitoskirjeet tmv. olivat arkipäivää, kuuluvat ne suurilta osin nykyään vain historian tuntien oppimäärään, jos sinnekään.

Kaipaan menneen ajan kohteliaisuutta, sillä elämme sen ajan täydellistä vastakohtaa. Tämän ajan maailmassa on lähes sääntö saada avautua netissä (ja kasvotustenkin) asiasta kuin asiasta. Ilman minkäänasteista itsesensuuria tai anteeksipyytelyitä.

Mitä tulee ikään, ei vanhempia ihmisiä enää automaattisesti kunnioiteta, sillä tänä päivänä kunnioitus ansaitaan pääosin omalla käytöksellä, ei takana olevilla vuosilla.

Ja sen sijaan, että entisajan tapaan pidemmällä elämänkokemuksella saisi suoriltaan auktoriteettia, saakin huomata, ettei iällä ole siinäkään vaikutusta. Mitä vanhempi ihminen nykymaailmassa on, sitä vähemmän hänellä tuntuu olevan yhteiskunnallista merkitystä. Kunnioitetusta, pitkän elämäntyön tehneestä vanhuksesta on tullut valitettavan usein turha, tuottamaton yksilö, jonka menneillä teoilla ei ole mitään arvoa uusille sukupolville.

Seurapiirineidon opas onnenongintaan, oli kaikkiaan mitä antoisin lukukokemus. Suosittelen lämpimästi ❤

-Erja-