Kaija Koo voisi seuraavaksi ideoida laulun siitä, kuka keksi leirikoulut ja niiden varainkeruun. Biisistä tulisi oitis listahitti vanhempien keskuudessa.
Jokainen tietää seuraavan.
Vanhempainillassa puhutaan leirikoulusta tai luokkaretkestä, johon on aikaa kerätä rahaa tapauksesta riippuen muutama vuosi. Alun ilmapiiri on leppoisa, kun kaikki heittelevät ilmoille ajatuksia, mistä kolikoita kassaan voisi kerryttää.
Ensimmäinen hiljainen hetki koittaa, kun opettajan johdolla pohditaan, ketkä alkavat rahastonhoitajiksi ja perustavat tilin luokalle. Kukaan ei uskalla liikahtaakaan, ettei herättäisi huomiota. Piinaavan seinientuijottelukierroksen jälkeen jotkut saadaan kuitenkin valituksi tavalla tai toisella.
Seuraavaksi perustetaan vanhemmille oma someryhmä johonkin, jotta voitaisiin keskustella asioista.
Paitsi ettei kukaan keskustele.
Kunnes yksi aikuinen huomaa ajan kuluvan, kokeilee kepillä jäätä ja tekee ehdotuksen vaikkapa karkkien myynnistä. Jo alkaa juttu kulkea.
-Ei varmaan kannata, kun sitä on jo jokaisella seuralla ja luokalla.
-Me ei ainakaan ehditä myymään mitään.
-Meidän esikoisen luokalla oli jo myynti, eikä haluta osallistua toiseen.
Ja niin edelleen.
Aloituksen tehnyt vanhempi hiljenee. Joku heittää seuraavaksi ehdotukseksi myyjäiset, joka hyväksytään pienin soraäänin. Sitten joku pyörittää miinakentälle tulikuuman perunan.
”Kuka hoitaa? Kuka leipoo? Mitä myydään? Kuka myy? Montako myyjää? Kuka järjestelee myyntipöydän? Hinnoittelee? Kuka hoitaa kassan ja vaihtorahat? Kuka tekee jälkisiivouksen? Mitä tapahtuu myymättä jääneille tavaroille?” Blaa, blaa, blaa.
Kaikkien puhelimesta häipyy kenttä samaan aikaan.
Miksi?
Olen osallistunut monta kertaa edellä mainittuihin tilanteisiin. Kaava on jokaisella kerralla aivan sama. Ilmassa on paljon ideoita, mutta juuri kukaan ei ole valmis niitä silti toteuttamaan.
Porukassa on aina alle viisi henkilöä, jotka koittavat viedä vastahakoista kansaa eteenpäin. Suunnitella hyvissä ajoin ja saada kaikki liikenteeseen yhteisen asian eteen. He tekevät hartiavoimin työtä – varaavat, järjestävät, lähettävät viestejä, tekevät listoja ja pitävät toiset ajan tasalla kaikesta.
He saavat kyllä lopussa kiitokset, mutta myös haukut, jos kaikki ei menekään kuten piti.
-Eihän tällaisesta sovittu tai
-Minä en tykännyt koko ideasta alun perinkään tai
-Olisi ollut parempi, jos…
Niin.
Ne keskusteluhetket siellä somessa ovat sitä varten, että silloin ilmaistaan se oma mielipide. Ajoissa. Ei enää sitten, kun maito on jo kaadettu lasiin. Jos on hiljaa päätösten aikana, ei ole varaa valittaa myöhemminkään.
Kun tehdään yhdessä jotain, se tarkoittaa, että todella tehdään yhdessä jotain. 20-30 oppilaan luokassa ei voi olla mahdollista, että vain kolmella aikuisella on aina aikaa hoitaa asioita omien töidensä ohella.
Tilanne, jossa aika kulkee ja rahaa pitäisi kerätä, vaatii aktiivisuutta kaikilta. Ne alle viisi vanhempaa eivät halua tehdä kaikkea keskenään, mutta heillä ei useinkaan ole vaihtoehtoa. Kun ei muitakaan löydy.
Sovitaanko siis, että oli kyse sitten luokkaretkestä, seuran varainhankinnasta tai kimppalahjasta opettajalle, kaikki osallistuvat.
Jokainen osallistuu keskusteluun ja ehdottaa asioita, joita itse on valmis viemään eteenpäin sekä osallistumaan niiden toteutukseen. Tällä tavoin voitaisiin jollakin aikavälillä saada leirikoulujen varainkeruu pois sieltä kirosanojen joukosta, jossa se tällä hetkellä pitää hanakasti puoliaan.
Kaikella rakkaudella,
Emppu