Monissa kodeissa illat ovat varmaan venyneet pidemmälle yöhön viimeisen viikon aikana. Ihan vaan jouluvalmisteluiden merkeissä.
Vaikka itse oon kunnon iltavirkku ja valvon puoleen yöhön harva se päivä, on kyseinen viikko saanut mullekin kertymään kunnon univelan. Varsinkin, kun yhtenäkään vapaa-aamuna ei ole saanut nukkua seitsemää, kahdeksaa pitempään, vaikka lapset aika isoja jo ovatkin.
Ja joo, saattaahan se kahdeksankin olla jollekin pitkään, mutta ei mulle, joka teininä nukuin vapailla helposti puoleenpäivään ja parikymppisenäkin vielä yhteentoista.
Koko joulukuun on jälkikasvu herännyt kukonlaulun aikaan avaamaan joulukalentereidensa luukkuja. Myös viikonloppuna.
Jouluaaton jännitys oli tänä vuonna jostain syystä ihan ekstrasuuri, sillä ekat ”Joko voi herätä”-kuiskaukset kuuluivat toisesta huoneesta jo aamukuudelta (!!!)
Tätä on ollut ihan vaikeaa jo uskoa, sillä muulloin vuoden aikana herätyskello saa soida vaikka kattilassa tyynyn vierellä ja tyypit jatkaa vaan tyytyväisinä uniaan.
Tämä kalenteriherätys päättyy yleensä aika tasan jouluaaton jälkeen ja nukkumisrituaalit palaavat muutenkin ennalleen.
Tänä vuonna lapset kuitenkin päättivät yhteistuumin aattoiltana, että jättävät seuraavaan päivään avattaviksi kaksi pakettia kumpainenkin. Minä viisaana ja kaukonäköisenä suostuin.
Siinä sitten herättiin myös joulupäivänä anivarhain siihen intoiluun, että jokojokojoko nyt voidaan avata ne jemmapaketit?
Tässä vaiheessa alkoi ”vanhalla” jo univelka painaa. Varsinkin, kun aaton jälkeinen yö meni juostessa aamuun saakka ripuloivan koiran perässä. Tiedä sitten menikö pikkuisella vatsa sekaisin kaikesta joulun jännityksestä vai lusikankärjellisestä porkkanalaatikkoa, jota sai maistiaisiksi, mutta kurina mahan suunnalta kuului suunnilleen metrin päähän. (Ja tähän vahvasti liittyen, arvatkaa vaan muistinko rullata yöksi pois jouluaattoa varten olohuoneen lattialle palautetun valkoisen karvalankamaton?)
Tapaninpäivänä suunnattiin mökille ja herättiin siksi ajoissa, että ehditään aamupäivän aikana rauhassa siivoilemaan, käymään kaupassa ja pakkaamaan. Lapsille sanottiin (= vihjattiin) jo ajomatkalla, kuinka kivaa on, kun huomenna saakin nukkua ihan kaikessa rauhassa vähän pitempään, kun ei ole enää mitään spesiaalimpaa odotettavissa. Esikoinen siihen, että okei, hän voi nukkua seitsemään.
Eihän sitä tietysti ole pakko herätä lasten kanssa samaan aikaan. Muttamutta…
Meidän koirulia opetetaan sisäsiistiksi ja se on nyt oppinut pidättämään koko yön. Ensimmäinen meistä, joka aamulla siis herää, saa kaverikseen koiran, jonka pidätyskyky päättyy siihen. Lucky pitää saada ulos asioilleen alta viiden minuutin, kun se kopastaan nousee tai muuten iloinen lirinä kuuluu toiseen huoneeseen saakka ja ruskea kieppi on maton reunalla odottamassa.
Näihin lirinöihin päätän tällä kertaa. Vuoden vaihtumista odotellessa, laitan vielä kuvapostausta meidän joulutunnelmista.
Ihanaa viikonloppua toivotellen,
Emppu