Kuusitoista vuotta sitten oltiin mieheni kanssa innokkaita Skip-bon pelaajia ja lätkittiin kortteja lähes päivittäin. Meillä oli juuri ratkaiseva erä menossa puoli kahdentoista aikaan illalla, kun mun mahassani poksahti kuuluvasti.
Lapsivedet menivät ja esikoinen siellä ilmoitti olevansa valmis tulemaan maailmaan.
Tuosta seitsemän tunnin kuluttua hän makasi vatsani päällä pieni pipo kallellaan salissa numero kolmetoista. Aamuaurinko nousi sairaalan takaa ja me ihmettelimme tuota elämäämme yön hämärinä tunteina saapunutta aarretta. Aarretta, jota oli odotettu mittaamattoman pitkään.
Näitä mietin, kun esikoinen täytti perjantaina kuusitoista. Näen vuodet, kuukaudet ja iät mielessäni eräänlaisina mutkittelevina janoina. Kuudentoista kohdalla tuo jana tekee mutkan aikuisuuden puolelle. Sinne hän nyt siirtyi. Kivenheiton päähän täysi-ikäisyydestä.
Synttärit ovat tänään ja koko eilinen päivä leivottiin porukalla kaikenlaista. Laitan niistä sitten vielä erikseen kuvapostauksen. Yllätin itsenikin ja uunista ilmaantui leivonnaisia, joita en ole tehnyt hyvin pitkiin aikoihin. Muun muassa cookie-Oreo-brownieseja sekä mustikka-rahkapiirakkaa.
Nam.
Ollaan koetettu viettää vielä tätä ajatonta kesäaikaa nukkumalla pitkään ja tekemällä kivoja juttuja.
Keskiviikkona meidän nuoriso lähti leffaan katsomaan Black Pinkin konserttitaltiointia. Me päätettiin mieheni kanssa mennä myös teatteriin ja tsekata, mitä muissa saleissa on menossa. Päädyttiin sitten katsomaan ”Fly me to the moon”, joka oli miehenikin mielestä ihan hyvä (hän nukahti elokuvan aikana vain kerran) ja josta itse tykkäsin hurjasti.
Rakastan vanhoja juttuja ja olin ihan myyty kaikkeen 1960-lukuun, jota leffassa näkyi. Elokuva kertoi ensimmäisestä kuulennosta kulissien puolelta. Kuinka erikseen palkattu, häikäilemätön myyntitykki koettaa myydä tuota historiallista tapahtumaa mainostajille sekä kansakunnalle.
Vaikka aihe saattaa olla joidenkin mielestä tylsähkö, nostaa komediallinen ote leffan mielenkiintoiseksi. Channing Tatum ja Scarlett Johansson ovat ihan omiaan päärooleihin. Ja kyllä sitä romantiikkaakin löytyy. Käykää ihmeessä katsomassa.
Tänään siis juhlitaan ja huomenna mennään Särkänniemeen, jos sää sallii. Ihanat planetaarioesitykset ovat kuulemma palanneet sinne ja tottahan sellainen pitää käydä katsomassa! Edellisen kerran ihailin tuota kuperassa katossa pyörivää filmiä ala-asteella. Eli… hmmm…. neljäkymmentä (?!) vuotta sitten. (Ei voi olla).
Ihanaa sunnuntaita murut!
Halauksin, Emppu