elämä perhe puutarha

Ihan pihalla

Synttäreitä ja puutarhaprojektia
Jos jossain ollaan oltu viime kuukausien aikana enemmän kuin koskaan aiemmin, niin pihalla. Koronakaranteenin aikana meidänkin perhe on kolunnut läpi melkein kaikki lähiseudun luontopolut, näkötornit ja arboretumit, jotka vain suinkin tietää. Ja mukavaahan se on ollut. Itse rakastan ulkoilmaa, luontoa ja siellä kulkemista ja toivon sen saman rakkauden siirtyvän myös meidän jälkikasvuun. 
Tämän aikakauden malliin, myös tytön seitsenvuotisjuhlat kahviteltiin ulkosalla. Onneksi sää suosi auringolla ja lämmöllä näitä prinsessakemuja.
Tuntui tosi oudolta, kun meillä on yleensä  valmisteltu synttäreitä muutama viikko etukäteen. Olen askarrellut kutsut, hankkinut kaverilahjoja, suunnitellut tarjottavat ja leiponut niistä suurimman osan itse. Koristellut vielä juhlia edeltävänä päivänä myöhään yöhön ja kattanutkin kaiken silloin valmiiksi. Nyt tein vain täytekakun – kaikki muu oli valmista. Ja koristeet ladoin paikoilleen pari tuntia ennen vieraiden saapumista. Pakko sanoa, että nyt sen huomasi, kuinka juhlien valmistelu on todellakin osa juhlaa ja saa tunnelman (ainakin omalla kohdallani) kohoamaan siinä sivussa. 
Kokeilin muuten toista kertaa elämässäni kakkukuvaa. Ensimmäinen kerta oli vähän nolo ja aiheutti mulle syvän ennakkoluulon kyseistä päällystettä kohtaan. Koko saamarin kuva oli nimittäin jäänyt neljän tunnin kostutuksesta huolimatta sitkeäksi ja lähti irti aloituspalan mukana. Siinä sitten kesken juhlien kuorin suosiolla Puolen hehtaarin metsän porukan pois kakun päältä ja pöytään jäi vähän riisutumpi malli. 
Tämänkertaisen kuvan tälläsin paikoilleen kaksi tuntia ennen kalaasien alkua ja tiedättekö, sain piilottaa kakun leikkausta varten varaamani sahan kaikessa hiljaisuudessa pöydän alle, sillä kakku leikkautui kuvineen kuin unelma. Vieläpä ihan normi kakkulapiolla. Nää kuvat on ylihelppo tapa koristella kakku ja tämän kokemuksen jälkeen uskallan käyttää niitä useamminkin. 
Meidän tuleva ekaluokkalainen sai lahjaksi kummiltaan piknik-korin kamppeineen ja Lucky-koira pääsi heti retkelle eteisen lattialle. Tassukaveri osasi istua niin upeasti omalla paikallaan vesikuppinsa äärellä. Hän oli ihan selvästi heti juonessa mukana, tiesi, miten eväsretkellä käyttäydytään, eikä koittanut edes pölliä prinsessapipareita, jotka tyttö laittoi viltin keskelle juhlatarjoiluksi. 
Juhlien jälkeen jatkettiin pihahommilla.
Viime kesänä etupihalle tehtiin yksi kukkapenkki ja takapihalle toinen. Tämä takapihan versio jäi ajanpuutteen vuoksi silloin valeistutuspaikaksi, jonne lykättiin sitä sun tätä kasvia odottamaan parempia kasvupaikkoja. Ekaksi otin siis tänä keväänä työn alle tämän penkin. 
Rungollinen Minisyreeni, joka piti alkujaan laittaa muualle, oli vuodessa tykästynyt tähän puolivarjoon niin paljon, että se sai jäädä samaan paikkaan. Sijoitettiin se vain keskemmälle. 
Penkin kahteen vastakkaiseen kulmaan tein rajausnauhalla puoliympyrät, joiden sisälle laitoin roosaa Neidonkurjenpolvea. Keskelle jäävään tilaan – Syreenin ympärille – istutin Tarhapäivänliljaa sekä Jalokuunliljaa. 
Toukokuun lopulla piha on mielestäni melkein kauneimmillaan. Runollisen lumoavan tunnelman saavat aikaiseksi lähes samaan aikaan kukkivat Omenapuut ja Koristekirsikat, raja-aitana toimiva Isotuomipihlaja, Syreenit, Norjanangervot ja pihan ulkopuolella seisova Tuomi. Ihania tuoksuja tulee joka suunnalta eikä rikkaruohoarmeija ole vielä päässyt kunnolla taisteluasemiinsa. 
Olen rakastanut Syreenejä pienestä saakka ja nyt istutettiin niistä aidanne. Jos ne eivät viihdy uudella paikallaan (siellä saattaa olla niille liian kosteaa), siirretään muutama yläpihalle ja loput saunan eteen rinteeseen.
Ihan ekoissa kirjoituksissani mainitsin tämän allaolevan kukkapenkin. Suunnittelin vuosi sitten siihen jo vaikka mitä, mutta lopulta siitä tuli meidän puutarhan puolikuolleiden havujen pelastusrengas.
Irlanninkataja, joka tuli pihaan kolme vuotta sitten, kärähti heti ekana keväänä pahasti toiselta puolelta. (Ja minä innoissani leikkasin palaneimmat kohdat pois ja sain siitä vielä hirveämmän näköisen).
Tuijat osaavat tehdä korjausliikkeitä ja kasvattaa lisäkasvustoa niin, että saattavat tulla ihan uudenveroisiksi, vaikka luulisi, että peli on niiden osalta menetetty. Mieheni arveli, että kataja toipuu samaan malliin myös ja siirsi sen puolivarjoon. Kolme viikkoa sitten, tämä parantumaan lähtenyt kataja siirrettiin istutuspenkkiin saunan viereen. 
Samaiseen penkkiin päätyivät jo aiemmin myös neljä sinilaakakatajaa, jotka eivät tykänneet lainkaan edellisestä kasvupaikastaan. Nykyinen maaperä on varmaan kuivempaa niiden makuun, sillä ovat alkaneet ekaa kertaa moneen vuoteen kasvattaa uusia lehtiä. 
Halusin näiden ikivihreiden kaveriksi hieman väriä, joten istutin ympäriinsä erästä suosikkiani, maatapeittävää Neidonkurjenpolvea. Sitä on meillä erivärisenä vähän joka puolella. Tähän penkkiin valikoitui purppuranpunaista. 
Toivotaan, että meidän raatokasvit alkavat täällä kukoistaa yhdessä.
Alapihan projekti jatkuu. Kuntta on nyt saanut asettua pari viikkoa ja sitä on kasteltu hartaasti. Hyvältä näyttää ainakin tässä vaiheessa ja mustikankukkaakin pukkaa joka puolelta.
Tilattiin Starkilta kotiinkuljetuksella valmiiksi käsiteltyä, kyllästettyä ja karhennettua lautaa, kuntan läpi tehtäviä kävelysiltoja varten. Puu on ihanan harmaata ja sopii maisemaan valtavan hyvin.  
Vasemmanpuoleisen polun varteen istutettiin kaksi Lumipalloheisiä ja yksi punavalkoisella kukalla kukkiva Syyshortensia. Sora-alueen vierellä olevaan maahan kaivettiin kodit luumu-, kirsikka- ja päärynäpuille. Odotan niin innolla, että puut viihtyisivät hyvin ja saataisiin jotain satoa jo ensi vuonna.
Meillä on alapihalla patio, jonka viereinen kaarre on ollut mietintämyssyssä kiveyksen laitosta saakka. Jotain kasvillisuutta siihen olen halunnut ja nyt päätin laittaa penkin toiseen päähän yllätysyllätys (!!!) Neidonkurjenpolvea (roosaa) ja toiseen Pikkutalviota (vaaleansinistä). Ne on erotettu kivillä toisistaan.
Tänä keväänä olen löytänyt itsestäni sisäisen puutarhurin, joka on tähän saakka maannut harso naaman päällä pihavajan perukoilla. Mun puutarhuri ei osaa mitään, mutta on sitäkin innokkaampi kokeilemaan. Ja voi että sitä iloa, kun huomaa, että jokin kasvi viihtyy tai kukka puhkeaa täyteen loistoonsa! 
Ehkä se pihanhoito onkin niin terapeuttista juuri siksi. Saa konkreettisesti nähdä työnsä jäljen, eikä homma ole silti valmis koskaan. 
Aurinkoista torstaita 💖
Halaten, Emppu

You may also like...

Vastaa