Alla oleva kuva tuli eräänä päivänä Instassa vastaan. Se resonoi voimakkaasti jossain sydämen ja aivojen välimaastossa. Tuollaisen paikan minäkin haluan.
Rauhallisen.
Lumoavan kauniin.
Inspiroivan.
Tunnen jo kuvaa katsoessani lämpimän tuulen, joka pyyhkäisee aika ajoin ihoa. Tuollaisen maiseman äärellä kirjoittaisin aamusta iltaan täydellisiä käsikirjoituksia (koska eihän tuossa maailmassa nyt muita voi kirjoittaa eihän?)
Tuotteliaan päivän jälkeen kävelisin hämärässä hiekkarannalla ja kuuntelisin meren ääniä. Istuisin tuijottamassa tähtitaivasta siihen saakka, kunnes alkaisi nukuttaa ja palaisin rantamajaani. Nukkumaan huoneeseen, jonka avoimissa ikkunoissa olevia, unelmankeveitä verhoja yötuuli lempeästi heiluttaisi.
Siinä näette. Jään usein kuviin kiinni. Samoin kauniisiin maisemiin. Olen ollut samanlainen nuoresta saakka.
Kun näen ihanan kuvan, alkaa mieli kehrätä siihen omaa elämää mukaan. Kuvittelen, miten itse sisustaisin tiloja. Missä asuisin. Mitä siellä tekisin.
Näen itseni vuoren laella, sademetsissä tai istumassa päiväkahvilla satumaisissa puutarhoissa. Ihailen auringonlaskuja laiturin päässä, kävelen metsäkukkien reunustamaa kärrypolkua pitkin tai seison kesäsateessa kalliolla.
Seuraavan kuvan makuuhuonetta ihastelin useita ja taas useita kertoja, kunnes päädyin ottamaan siitä näyttökuvan talteen. Tuossa huoneessa on kaikki, mitä tällainen kirja- ja kasvihullu ihminen voi rentouttavalta tilalta toivoa. Kuvitelkaa vain millaisia päiväunia tuollaisen ikkunan alla voisikaan nähdä ja miten ihanaa olisi kiivetä noita tikkaita pitkin etsimään uutta luettavaa. Huokaus.
Kun oikein väsyttää ja ahdistaa, haen näitä kuvia galleriasta, katselen niitä ja rentoudun. Tavallaan kuin unelmakartta, mutta mobiiliversiona. Yhtä hyvin toimii Pinterest, jossa mulla onkin monia eri kansioita. Yksi niistä on nimetty ”WAU”:ksi. Se sisältää kaikkea ylimaallisen ihanaa ja ihmeellistä, jota jaksaisi katsella ikuisuuksia.
Toisinaan jonkun hetken kauneus ihan sattuu. Tiedätkö mitä tarkoitan?
Jokin voi todella olla sydämeen käyvän upeaa. Silloin sitä koittaa painaa mieleensä jokaisen yksityiskohdan. Jokaisen värin, tuoksun ja tunteen. Tietäen, että hetki on kohta ohi, eikä palaa enää koskaan.
Sellainen hetki jättää lähtemättömän jäljen johonkin. Sieluun. Mieleen. Sydämeen. Miksi kukin sitä nyt kutsuukaan.
Nuo hetket ovat sellaisia, jotka muistaa vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Ne eivät tallennu muistikortille tai pilvipalveluihin, vaan johonkin paljon syvemmälle. Ja silti niiden tarkkuus on vuosienkin jälkeen parempi, kuin yhdenkään hienoimman kameran.
Kun suljen silmäni, muistikela alkaa heti pyöriä.
- Näen itseni lapsena kotini pihamaalla, aurinkoisena päivänä leikkimässä
- Koen uudelleen kävelyretken mökkitiellä perheeni kanssa, kun kerättiin niittykukkia juhannukseksi
- Saan nenääni vauvan ihon tuoksun ja tunnen hänen lämpönsä, kun hän nukahti syliin iltamaidollaan
- Pääsen seuraamaan ensimmäistä tapaamista mieheni kanssa
- Haistan elävästi järven tuoksun kesäillan uinnilla
- Ja niin edelleen
Maailma on täynnä kauniita hetkiä. Niitä pitää vain osata etsiä. Ja niistä pitää osata ottaa kiinni.
Jokainen hetki – sekin, jota juuri elämme, on ainutkertainen. Kun se on mennyt, se ei palaa koskaan enää takaisin juuri samanlaisena.
Ihanaa sunnuntaita!
Halaten, Emppu
P.S. Kaikki (paitsi otsikon) kuvat ovat Instagramista.