Katselin Nälkäpeli-leffat ekan kerran kymmenisen vuotta sitten. Silloin ne jäivät jotenkin kaukaisiksi, enkä päässyt ihan jyvälle koko jutusta. Homma näyttäytyi yltiöraakana versiona Big Brotherista, jossa päiväkirjahuoneessa valittamisen sijaan viritettiin toisille tappavia ansoja peliareenalla.
Menneellä viikolla katselin uudemman kerran nuo kaikki neljä elokuvaa sekä viimeisimpänä (2024) tehdyn pätkän Balladi laululinnuista ja käärmeistä. Tuo viimeisin osa on Nälkäpelin itsenäinen jatko-osa ja kertoo Panemin presidentti Coriolanus Snow’n kasvutarinan tyrannimaiseksi hallitsijaksi.
Mutta ei mennä nyt siihen, vaan aloitetaan alusta.
Nälkäpelin tapahtumat sijoittuvat Panemiin, ”valtioon”, joka on jakautunut pääkaupunki Capitoliin sekä kahteentoista vyöhykkeeseen. Capitolissa asuu rikkaus ja loisto, kun taas vyöhykkeillä kärsitään kurjista oloista, nälästä ja Capitolin sorrosta.
Aikojen alussa, vyöhykkeillä nousi kapina vallanpitäjiä kohtaan, mutta Capitol voitti kyseisen sodan. Kapinasta muistutuksena ja samalla rangaistuksena, jokainen vyöhyke joutuu vuosittain lähettämään yhden pojan ja yhden tytön Capitolin järjestämään Nälkäpeliin. Vaihtuvalla peliareenalla käytävään taisteluun, jossa kisataan kuolemaan saakka. Koko raaka peli esitetään suorana lähetyksenä sekä vyöhykkeillä että Capitolissa.
Nälkäpeliin osallistujat arvotaan vyöhykkeillä elonkorjuupäivänä. Capitolin edustaja nostaa lasisesta pallosta arvat joilla nimetään osallistujat eli tribuutit. Tribuutit viedään Capitoliin, puhdistetaan, vaatetetaan hienosti ja esitellään yleisölle paraatissa sekä televisiohaastatteluissa. He myös esittelevät taitojaan sponsoreille, jotka saattavat mieleisen ehdokkaan nähdessään lähettää tälle jonkinlaisia apuja peliareenalle kesken pelin.
Alkuperäisessä leffatrilogiassa päähenkilö Katniss Everdeen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi Nälkäpeliin, koska arvassa lukee hänen pikkusiskonsa nimi.
Katniss on taitava jousiampuja ja hänen kapinallinen luonteensa sekä ihastuttaa että vihastuttaa Capitolissa. Yleisö rakastaa liekehtiväksi tytöksi kutsumaansa Katnissia, mutta presidentti Snow ei ole tyytyväinen. Hän haistaa vaikeuksia.
Nälkäpeliin osallistuu Katnissin vyöhykkeeltä myös häneen ihastunut poika nimeltä Peeta. Tarina seuraa heidän suhteensa kehittymistä oloissa, joissa tilanteet vaihtelevat tuhkatiheään, eikä koskaan voi olla varma siitä, kehen kannattaa luottaa.
Trilogian edetessä Katniss apujoukkoineen saa nostatettua kapinamielen ympäri vyöhykkeitä, joilla aletaan olla täynnä Capitolin julmuuksia.
Monta menetystä, monta petosta ja monta kiperää tilannetta tulee kuitenkin eteen, ennen kuin Katniss Everdeen jännittää jousensa ampuakseen viimeisen nuolen.
Hyvin yllättävään kohteeseen.
Nälkäpelin tarina on julma ja samalla toiveikas. Kovat kokemukset yhdistävät valtavan määrän vyöhykkeiden ihmisiä, jotka lopulta huomaavat yhteisen voimansa olevan yksittäistä tyranniaa suurempi. Kun levottomuus ja tyytymättömyys lisääntyvät, kapinan johtajat tarvitsevat vain rohkean hahmon, joka toimii sytytyslankana kapinalle ja jota kaikki tahtovat seurata.
Ihmissuhteiden kuvaus tuo tähän tummasävyiseen tarinaan häivähdyksen lämpöä. Rakkaus ja kaipaus ovat läsnä joka paikassa. Myös peliareenalla, jossa jokaista askeltaan täytyy varoa.
Yleensä luen ensin kirjan ja sitten katson elokuvan. Tällä kertaa tein toisinpäin, mutta aloitin (bottom up-tekniikalla) kirjasta Elonkorjuun sarastus, joka on viimeisimpänä ilmestynyt ja josta on tietääkseni tulossa leffa ensi vuonna.
Tähän asti olen ollut hyvin vaikuttunut. Teksti on tosi koukuttavaa ja hyvin nopeasti mukaansatempaavaa. (Sitä paitsi on helpompaa lukea, kun mielessä ei ole valmiina elokuvan piirtämää pohjakarttaa hahmoista ja ympäristöistä. Kun siirryn lukemaan kirjoja, joista olen jo nähnyt elokuvan, tilanne saattaa olla ihan toinen).
Elonkorjuun sarastus kertoo Haymitchin tarinan. Hän on juuri täyttänyt 16 ja onnettomien sattumien summana joutuu Nälkäpeliin, vaikka hänen nimensä ei edes nouse arpakulhosta. Mitä tapahtuu, en tiedä vielä itsekään (olen vasta sivulla 131), mutta käänteitä on jo tähän mennessäkin piisannut riittämiin.
”Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän minua kauhistuttaa. Annamme niiden paimentaa meidät joka vuosi tappokoneeseensa. Eivätkä he joudu koskaan tilille teurastuksestaan. He vain järjestävät isot juhlat ja pakkaavat ruumiimme laatikoihin kuin lahjat, jotka lähetetään perheillemme kotiin.” (Elonkorjuun sarastus)
Kirjat:
Nälkäpeli
Nälkäpeli: Vihan liekit
Nälkäpeli: Matkijanärhi
Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä
Nälkäpeli: Elonkorjuun sarastus
Kirjoittanut: Suzanne Collins
Suosittelen ehdottomasti! Sekä kirjoja että elokuvia.
-Erja-