Elokuuta!

Viime viikolla olin toimintakykyinen normaalimpaan arkeen pelkästään tiistain. Kaikki muut päivät menivät enemmän tai vähemmän pää kainalossa – kovien kipujen kanssa liikkuen ja aika paljon makaillen. Tällä viikolla näyttää siltä, ettei yhtäkään hyvää päivää ole tulossa. (Tai onhan tuossa vielä sunnuntai jäljellä. Ehkä se yllättää).

Olen käynyt nyt hermostovalmennusta kolmisen viikkoa ja täytyy myöntää, että mielenkiintoista on kyllä ollut. Kuunteluharjoitukset ovat nostattaneet välillä voimakkaita, spontaaneja itkureaktioita ja saaneet miettimään mihin kohtaan sanoma on osunut. Vastaavasti olen kokenut myös muutaman tosi vahvan ilonryöpsähdyksen, jotka ovat naurattaneet ihan ääneen.

Osasin odottaa tunnematkaa, mutta en näin vuoristorataa. Välillä on tosi zen-olo ja tuntuu, että kaikki on radallaan ja minä juuri oikealla paikallani maailmassa. Yhtäkkiä väliin saattaa nousta tyhjästä valtava ahdistus, joka ei varsinaisesti kohdistu mihinkään, mutta tuntuu tosi voimalliselta. Silloin keskityn rauhoittumaan ja miettimään, että kyseessä on vain tunne ja se menee kyllä ohi.

Juttelin asiasta kurssin ohjaajan kanssa ja hän sanoi tunneradan kuulostavan siltä, että jotain on lähtenyt liikkeelle.

Ja oikeassa hän kyllä onkin. En ole koskaan elämässäni tuntenut olevani näin paljon läsnä ”tässä hetkessä” kuin nykyään. Mielessä tuntuu hyvältä, kun ei koko ajan suunnittele tulevaa tai pureskele mennyttä. Olen myös vähentänyt paljon somea ja uutisia ja koettanut keskittyä kaappien tyhjennykseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Ja hei! Olen osannut muutamassa hetkessä jo priorisoida itseni ja omat tarpeeni ja kieltäytynyt venymästä kaikkialle. Samalla olen onnistunut pitämään itselleni antamani lupauksen sisällyttää elämän tärkeyslistaan myös itseni. Se ei ole ollut mulle koskaan helppoa, joten tämä on upea juttu!

Yksi harjoite kolahti mulle erityisen paljon ja haluankin jakaa sen myös tässä.

Ota rento asento ja mieti kulkevasi vaikka metsäpolulla. Vastaan kävelee vuotta vanhempi versio sinusta. Hän on elänyt jo kaiken sen, mitä sinulla on vasta edessä. Mistä valinnoista hän voisi ”tämän hetken sinua” kiittää?

Inspiroivaa Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivää!

Pus ja hal, Erja