Saikkupokeri
Mistä tietää varmuudella, että koulu on alkanut? Vastaus: saikkuputki pamahtaa päälle saman tien.
Meidän nuorempi koira löi viime viikonloppuna alkupanokset pöytään anaalirauhastulehduksella. Odotin meidän perheen ihmisjaoston selviytyvän ilman tukkoisia neniä edes syyskuun puoleenväliin, mutta kappas. Kuopuksen luokalla alkoi heti ekasta päivästä niittää porukkaa lakoon jokin flunssasairaus ja niinpä tiistaina tytär korotti koiran asettamia pöytäpanoksia kirkuvan kipeällä kurkulla.
Tässä pokeripöydässä ei voita edes talo. Pelimerkkien sijaan pelaajille jaetaan särkylääkkeitä, kuumemittaria, kaakaopusseja sekä ylimääräisiä herkkuja. Jakajan osuudeksi jäävät vähäiset yöunet ja niiden seurauksena puolivaloilla kulkeminen.
Olen tässä omien selkäongelmieni aikana omaksunut yhden periaatteen, jonka opin ”Eläköön kriisi”-kirjasta. Kun jokin asia (jolle ei voi mitään) on huonosti, kannattaa niihin hetkiin lisätä jotain hyvää ja mieluista. Tällä ajatuksella viritin meille pelistudion olohuoneeseen, jossa veivattiin tytön kanssa vuorotellen Mario Galaxya ja välillä katsottiin animaatioita.
Ruokapuoli hoitui suurimmaksi osaksi pikniktyyliin myöskin olohuoneessa. Kärräsin sohvannurkkaan juurtuneelle pikku potilaalle mehua, croissanteja, nakkikastiketta ja jätskiä. Kaikkea sekaisin ja sulassa sovussa. (Itse söin lohtukääretorttua ylimääräisen palan keittiön puolella).
Ihmispotilas alkaa jo parantua ja koirakin menee jälkitarkastukseen alkuviikosta. Pokeripöytä siis sulkeutuu hetkeksi, henkilökunta lomailee hieman ja palaa taas jakamaan kortteja, kun seuraava nenä alkaa vuotaa.
Sanascrabble
Olen editoinut jälleen käsikirjoituksia urakalla. Tietää sitä, että lopulta ”sokeutuu” sekä omalle tekstilleen, että sanoille. Vaikka äidinkieli olisi kunnolla hallussa, sitä alkaa epäillä itseään. Kirjoitetaanko saman tien yhteen vai erikseen? Entä alun perin? Kädet oli luotu vai kädet olivat luodut?
Onneksi näihin kysymyksiin löytyy vastauksia netin syövereistä, kun oma pää alkaa lähettää savumerkkejä. Olen käyttänyt ahkerasti mm. Kielikello-sivustoa juuri oikeinkirjoituksen tarkastamiseen.
Tahracluedo
-Tässä sohvassa on taas kamala mansikkatahra? Mitä tässä on syöty? Katselen tiukasti jälkikasvua.
-Öööö, en mä vaan tiedä. En mä ainakaan ole ollut edes lähellä.
-Enkä mä. Söin eilen kaiken keittiössä.
Kaksi viatonta silmäparia kiertelee kattopaneeleita.
-No tahra tässä nyt kuitenkin on. Mähän oon sanonut miljoona kertaa, että ruokailu tapahtuu sille varatuilla paikoilla. Ja jokuhan tämän tähän on sotkenut.
Lasten kanssa saa useinkin pelata tosielämän Cluedoa. Kuka on syönyt viimeisen suklaapatukan? Tai napostellut vierasvaraksi tarkoitetut keksit loppuun? Tahrannut olohuoneen sohvan jätskiin tai hukannut varaston avaimen?
Kuten Cluedossakaan, kukaan ei tunnusta. Kukaan ei ole koskaan tehnyt mitään, saati nähnyt mitään. Suurin osa on oleskellut tapahtuma-aikaan ihan muualla. Tunnelma on yhtä kyräilevä kuin pelissä, mutta elävässä elämässä kakunsyöjä ei paljastu murusilla jalkapohjassa, saati eversti Keltanokan antamilla vihjeillä.
Pakkausblokus
Mieheni on loistopakkaaja. Oli kyseessä sitten matkalaukku tai ostoskassi, kaikki tila tulee käytettyä ja homma hoituu silti alta aikayksikön. Esikoisemme on perinyt häneltä tämän taidon. Kaupan kassalla he pakkaavat nopeasti ja järjestelmällisesti, kun taas me kuopuksen kanssa mätämme tavaraa minne sattuu mahtumaan. Sillä systeemillä tosin jotain putoaa aina maahan tai jää kainalossa kannettavaksi. (Ja samasta syystä minä häviän miehelleni aina Blokuksessa).
Super Mario valintojen maailmassa
Super Mario on kuin elämä itse.
Aloitellaan sadunomaisessa ympäristössä, josta elämä muuttuukin arvaamatta taistelukentäksi. Väkimäärä kasvaa joka tasolla ja päästäkseen eteenpäin täytyy käyttää kyynärpäitä useampaankin otteeseen.
Joskus peli tarjoaa oikoreittiä, samoin elämä. Oikotie saattaa olla houkuttelevampi kuin suora, mutta joskus pidempi reitti kannattaa. Sen varrelta saattaa löytää polkuja, joita ei muuten osaisi edes etsiä.
Maailmoja on monia ja homma vaikeutuu jatkuvasti. Harjoittelu auttaa tulemaan paremmaksi molemmissa paikoissa.
Mutta siinä, missä Mario ja Luigi saavat elämässään aina uuden mahdollisuuden, meillä on vain yksi kerta käydä tasot läpi.
Eikä uusintaa ole luvassa, vaikka matkalla keräisi kuinka paljon kolikoita mukaansa.
Muistetaan siis ihmetellä ja nauttia!
Halein, Emppu