Alussa leikkii onnellinen ja iloinen lapsi, joka hymyilee paljon. Musiikki on selvästi suuri osa häntä.
Seuraavaksi rento, hyväntuulinen nuori tekee intohimolla sitä, mitä rakastaa. Konemusiikkia. Hän kokeilee. Oppii koko ajan lisää. Ja perustaa lopulta nettiin tilin, jolla jakaa tuotoksiaan muillekin.
Sitten tapahtuu jotain, josta miljoonat nuoret ympäri maailman haaveilevat joka ikinen päivä.
Hänet löydetään.
Seuraa alkuhuuma. Kirkuvia faneja. Nimmarijonoja. Selkään taputtelijoita. Sopimuksia. Keikkoja. Lisää keikkoja. Rahaa. Lisää rahaa.
Hiljalleen alkaa nähdä, kuinka tilanteen kehittyminen alkaa syödä tuota nuorta ihmistä. Häntä jumaloidaan ja hänen musiikkinsa kiertää ympäri maailman, mutta hänen silmistään on hävinnyt intohimo. Ilo. Tekemisen riemu. Elämä. Raha ja ympärillä pyörivä sirkus eivät riitä onneen, vaan siihen tarvitaan jotain muuta.
Siihen tarvitaan vapaus.
Vapaus määrätä omasta ajasta. Omista tekemisistä. Omista sitoumuksista. Vapaus elää ja hengittää. Vapaus toteuttaa luovaa intohimoaan omalla tavallaan. Ilman tuotto-odotuksia muilta. Ilman ulkopuolisia paineita.
Hän tekee päätöksen lopettaa uransa. Viimeinen keikka on upea. Sen jälkeen hän omistaa jälleen oman aikansa ja onni palaa hiljalleen kasvoille. Musiikin tekeminen alkaa tuntua taas oikealta ja uusi albumi tekee tuloaan.
Hän hymyilee jälleen ja lähtee meditoinnista innostuneena viikon retriitille Omaniin, josta ei palaa koskaan takaisin. Hän päättää siellä oman elämänsä.
Voi luoja mikä dokumentti Netflixiltä. Itkin solkenaan, kun se päättyi Tim Berglingin alias Aviciin kunniaksi pidettyyn muistokonserttiin, jossa täytettiin hänen suuri haaveensa. Aviciin upeaa musiikkia soitettiin livebändin ja -esiintyjien voimin. Yleisöä oli valtavasti suremassa hänen poismenoaan.
Olen vasta myöhemmin tutustunut Aviciin tuotantoon ja täytyy sanoa, että hän oli todella lahjakas. Mitä kaikkea hän olisikaan ehtinyt vielä musiikkimaailmaan luoda, jos kohtalo olisi päättänyt toisin.
Tuon ohjelman äärellä mietti väkisinkin kaikkia niitä pieniä, lahjakkaita harrastajia, jotka joku löytää ja joista aletaan määrätietoisesti leipoa mestareita.
Samalla pohti sitä, kuinka helposti se intohimo ja rakkaus tekemiseen hautautuu kaikkeen kilpailuun, menestykseen ja bisnekseen. Lakaten lopulta olemasta. Lakaten lopulta tuottamasta sitä iloa, mitä rakkaan asian pitäisi tuottaa.
Tim Bergling sanoi dokkarissa haluavansa tehdä musiikkia, joka kestää aikaa. Nyt hänen elämänsä jatkuu noiden valtavan hienojen biisien kautta.
Ave Avicii ❤
-Erja-
P.S. Kuvat on otettu telkkarin ruudulta. Saattavat olla hieman epäselviä siksi.