En kauheasti käytä Instaa, mutta ihan lähiaikoina huomasin siinä silti selvän muutoksen. Syötteen päivitys vastaamaan katsotun kohteen kaltaisia postauksia on nopeutunut älyttömän paljon.
Ennen sain selata pitkäänkin ilman, että se vaikutti seuraaviin näkemiini julkaisuihin. Vaikutus tuli vasta viiveellä.
Nyt se alkaa samantien.
Olen jäänyt hieman koukkuun värityskirjajuttuihin. Tiedättehän. Viime aikojen kovassa huudossa ollut harrastus, joka leviää kaikkien parissa vauvasta vaariin.
Insta on täynnä ihania videoita, joissa väritellään söpöjä kuvia ja tehdään erilaisia värityshaasteita. Niitä on tosi rentouttavaa katsoa ja niin olen roikkunut vapaa-aikoinani ruudun äärellä tavallista enemmän.
Siinä vaiheessa, kun värittäminen alkoi tympiä ja halusin muutakin sisältöä, huomasin joka toisen tai kolmannen vastaantulevan julkaisun olevan noita väritysjuttuja. Silloin en vielä kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota, kunnes katsoin jonkun vinkkivideon keittiöjutuista ja kas kummaa, oitis noin joka neljäs postaus käsitteli samoja asioita.
Viimeinen kokemus isoveli-algoritmista tuli toissayön ensimmäisinä tunteina, kun pysähdyin sänkyyn mennessäni silmäämään läpi tuoreen jännityskirjan arvostelun. Sen jälkeen kauhutarinoita (vieläpä) tosielämästä alkoi virrata ruudulle.
Skrollasin siinä hämärässä ihan ahdistuneena, koska en ikinä katsele edes kauhuleffoja. En tykkää niistä yhtään. Katselin sitten kiireellä muutaman väritysvideon, jotta sain algoritmin muuttumaan. Ja niinhän se tekikin. Jälleen samantien. Sen jälkeen laitoin puhelimen sivuun.
Tämän tapauksen jälkeen aloin ajatella lapsia ja nuoria, jotka suurinpiirtein elävät tuolla digitaalisessa maailmassa, jossa heidän jokaista askeltaan seurataan, jäljitetään ja sen perusteella arvioidaan, mitä heille kannattaa seuraavaksi syöttää.
Pohdin myös, miksi annamme sen tapahtua niinkin helposti?
Kukaan järkevä aikuinen ei heittäisi pientä tai nuorta lasta ulkomaailmaan yksinään. Silti annamme sen saman tapahtua somessa. Vaikka lapset eivät ole fyysisesti siellä paikalla, heidän suuresti haavoittuva mielensä on. Pieni mieli, joka kerää kaiken, näkee kaiken, eikä välttämättä ymmärrä puoliakaan kaikesta kohtaamastaan.
Kun lapsi törmää tuollaiseen ahdistavaan julkaisuun, jota pysähtyy uteliaana katsomaan, hän jättää algoritmille viestin haluavansa samanlaista sisältöä. Siitä lähtee kela, joka syöttää tavaraa eteen hakematta. Ja jos näiden algoritmien keksijöitä on uskominen (ja miksei olisi), syöte tarjoaa asteittain pahenevaa materiaalia.
Jonka kanssa lapsi on mahdollisesti yksin.
Ei ole sattumaa, että näiden koukuttavien juttujen keksijät ovat julkisesti kertoneet, etteivät he anna omien lastensa olla somessa tai käyttää laitteita liian aikaisin (jos ollenkaan). He haluavat varjella jälkikasvuaan siltä mitä ovat luoneet ja tietävät meitä paremmin, millainen valta algoritmeilla on ihmisiin.
Algoritmi on isoveli joka valvoo päivin ja öin. Mutta sen sijaan, että se haluaisi ”pikkusisaruksilleen” vain parasta, sitä ei kiinnosta heidän vointinsa pätkääkään. Tuo isoveli välittää vain klikkauksista ja rahasta.
Näemme jo nyt, mitä laitteilla roikkuminen tekee mm lukutaidolle, keskittymiskyvylle, liikunnalle ja sosiaalisille yhteyksille. Ja kuinka paljon terveysongelmia johtuukaan pelkästä luurilla notkumisesta. Ihmisen, tekoälyn ja somen yhteisellä tarinalla ei voi olla onnellista loppua.
Halein, Erja