Käytiin katsomassa Antti Tuiskun jäähyväiskonsertti Nokia Areenalla. Tapaus oli odotettu, sillä tilattiin liput syksyllä saman tien, kun ne tulivat ennakkomyyntiin. Yleensä valitaan paikat itse, mutta ennakkotilauksessa ei voinut vaikuttaa paikkavalintaan.
Kun mennään mihin tahansa, mulle on tullut tavaksi ottaa istumapaikat käytävän vierestä. Jos tulee olo, etten pysty olemaan (mikä nykyään saattaa ilmestyä yllättäen) ei tarvitse aina vaivata muita ihmisiä nousemaan tai patsastella toisten edessä kesken kaiken pilaamassa heidän elämyksensä.
Nämä paikat olivat hyvällä kohtaa. Aika lähellä lavaa, jotta artisti näkyisi kunnolla. Silti tarpeeksi kaukana, että musiikki ei halkaisisi tärykalvoja. Niin ainakin luulin.
Kunnes Tuisku astui lavalle.
Heti eka biisi luukutti bassoa niin täysillä, että lattia vapisi ja tärinä levisi vatsanpohjaan saakka. Koitin koota takista pientä ”eristystä” ja istua sen päällä – tuloksetta.
Rakastan kovaa musaa ja jytisevää bassoa, mutta täytyy myöntää, että tällä kertaa sietoraja ylittyi. Myös meidän kuopuksella. Vatsan tärinä alkoi oksennuttaa molempia heti toisen laulun kohdalla ja niin me siirryttiin salin ulkopuolelle käytävään. Ostin kahdet korvatulpat ja toimitin ne miehelleni sekä esikoiselle saliin.
Siinä me biletettiin kuopuksen kanssa. Kävellen käytävää edestakaisin kolme varttia ja kuunnellen biisejä. Juoden mehua ja syöden jätskiä.
Kun konserttia oli jäljellä tunti, mentiin tytön kanssa hallin ovitasanteelle katselemaan. Siinä lattia ei tärissyt ja musiikin voimakkuuskin oli siedettävissä.
Harmi vain, että ehdittiin olla siinä parin muun kanssa kymmenen minuuttia, kun meidät tultiin ajamaan pois. Meille näytettiin vaihtoehtoinen paikka ylempää katsomosta, jonne lapset menivät hetkeksi istumaan. Mutta sielläkin bassojytinä aiheutti kuopukselle uuden huonon olon.
Vaikka lopulta lähdettiin puoli tuntia ennen konsertin loppua eikä kaikki mennyt putken lähellekään, meillä oli silti tosi kiva ilta. Siis todella mukava.
Mulla ja kuopuksella oli omaa hauskaa, kun jammailtiin tyhjällä käytävällä ja hassuteltiin. Esikoinen puolestaan nautti kaikin siemauksin salin sisäpuolen vauhdikkaasta menosta. Tällä kertaa asenne ratkaisi paljon ja käänsi alun pettymyksen mukavaksi illaksi.
Antti Tuisku on aivan omalla tasollaan artistina ja saa lämpimän tunnelman ympärilleen missä vain. Hänellä on monia lauluja, joista on tullut mulle tärkeitä. Harmi, että hän lopettaa uransa, mutta toisaalta ymmärrän sen äärimmäisen hyvin. Kuten hän itsekin sanoi, jokaisella on vain yksi elämä aikaa. Yksi mahdollisuus tehdä mitä haluaa.
Tämän viisaan ajatuksen toivon saavuttavan mahdollisimman monta ihmistä.
Muistan erään toisenkin reissun, joka meni niin penkin alle kuin mennä voi. Silti se oli yksi ikimuistoisimpia meidän matkoista ja jätti oikein hyvät muistot.
Oltiin menossa laivalla Ruotsin Kolmårdeniin. Auto oli mukana ja suunnitelma kattoi ajamisen eläintarhaan, josta edelleen yöksi hotelliin Norrköpingiin. Sieltä piti sitten seuraavana aamuna palata Tukholmaan ja laivalla kotiin.
Jo menomatkalla illalla mun ohimoitani alkoi tykyttää.
Yön aikana vanne oli puristunut koko kallon ympäri ja auringon valo teki heikkoa. Sain syötyä aamupalapöydässä vain palan ananasta. Muu yökötti. Migreeni teki tuloaan.
Kun lähdettiin ajamaan satamasta kohti Kolmårdenia, väänsin etupenkin makuuasentoon, lätkäisin aurinkolasit silmille ja napsin särkylääkettä. Ainoana ajatuksena: ”Pakko saada tämä helpottamaan. En voi pettää lasten odotuksia, he ovat odottaneet tätä niin kauan”.
Kun päästiin eläintarhan parkkikselle, särky hakkasi jo halkoja otsan kohdalla. Minä kampesin itseni ulos autosta, vedin lakin lipan syvemmälle aurinkosuojaksi ja lähdin kipuamaan jyrkkää ylämäkeä kohteeseen.
Kun päästiin eläintarhan portille, ruumis vei voiton mielestä. Vapisevana myttynä istuin suurella kivellä, oksensin mukana olleeseen takeaway-kuppiin ja itkin harmista.
Mieheni selitti lapsille, että nyt lähdetään viemään äiti nukkumaan hotelliin. Ja sinne sitten jäivät kaikki muutkin saman tien.
Oli valtava hellepäivä ja meidän huone auringon puolella. Ei ilmastointia. Avoin ikkuna hohkasi lisää kuumaa. Kastelin taaperon mukana olleen harsoliinan ja levitin sen naamalleni. Söin särkylääkettä ja makasin.
Siinä kohtaa mielessä kellui vain painokelvottomia ajatuksia. Kaikesta huolimatta meillä oli kuitenkin oikein mukava loppuilta.
Mieheni kävi hakemassa herkkuja läheiseltä huolttikselta, hommasi pienen pöytätuulettimen respasta ja toi autosta tabletin kokoisen telkkarin, jolta lapset katselivat Bamsevideoita.
Minä sain muutamassa tunnissa särkyä taittumaan sen verran, että pääsin päivälliselle hotellin saliin. Ruoka tuli kyllä tarpeeseen lähes vuorokauden syömättömyyden jälkeen.
Seuraavana päivänä lähdettiin hetki suunniteltua aiemmin matkaan, jotta ehdittiin Tukholmassa Junibackeniin. Että lapset saivat edes jotain hauskaa, kun eläintarha jäi väliin.
Huomenna sitten virvotaan Suomeen uusi väki eduskuntaan.
Ihastuttavaa huhtikuuta!
Emppu