Tämän päivän maailmantilanne ahdistaa monia. Mukaanlukien itseni. Toisinaan sitä jopa miettii, mitä hyötyä mistään enää on. Pohtii, miksi tehdä yhtään mitään, jos ollaan jo muutenkin kolmannen maailmansodan portilla. Suuren tuhon edessä.
Tämän mielen maailmanlopun keskellä, koputtaa aina lopulta oveen kuitenkin järki, joka latoo tosiasioita eteen. Komentaa katsomaan tulevaisuuteen ja elämään kuten ennenkin. Rauhoittumaan ja keskittymään hyvään.
Olen itse löytänyt näihin hetkiin aamusivut. Kyseessä on tajunnanvirralla kirjoittaminen, joka tuo toisinaan esiin myös tiedostamattomia huolia.
Homma toimii siten, että joka aamu kirjoitetaan kolme sivullista tekstiä. Mitä vain mieleen juolahtaa. Miettimättä sen tarkemmin, mitä paperille tulee. Ei ole väliä, vaikka kirjoittaisit ”haukionkala” tai ”mullaeiolemitäänajatuksia”. Kunhan kynä liikkuu koko ajan, etkä sen kummemmin ehdi suunnitella sitä, mitä kirjoitat.
Ei saa välittää oikeinkirjoitussäännöistä. Niitä ei tässä ole. Kirjoitat tekstiä vain itsellesi. Vain omaksi luettavaksesi. Tämä poistaa myös kaiken itsesensuurin. Voit kirjoittaa tasan sitä, miltä sinusta tuntuu. Ja kun vihko on täynnä, voit vaikka polttaa sen takassa. Näin varmistat sen, että jutut pysyvät ominasi, eikä mielen tarvitse kantaa siitä huolta.
Aamusivut kehittänyt Julia Cameron suosittelee myös, ettei omia tekstejään kannata lukea ainakaan 8-12 viikkoon. Kun kirjoitat kolme sivuasi, paina heti lopetettuasi vihko kiinni, äläkä seuraavalla kerralla palaa aiempiin kirjoituksiisi. Myöhemmin niitä voi kyllä selailla. Luulen erääksi syyksi tähän sen, että teksti saattaa olla välillä aika painavaa ja sisältää sisäisiä tuntoja, joiden lukeminen voi saada aikaan ahdistusta ja tunnelukkoja. Kun väliin jää aikaa, se tuo kirjoitettuihin ajatuksiin etäisyyttä, jolloin niistä kumpuavat tunteet saattaa olla helpompi ottaa vastaan.
Menetelmä on alunperin kehitetty luovuuden lukkojen avaamiseen, mutta huomasin taannoin siitä olevan apua myös mielen ahdistukseen ja pelkoihin.
Olen luistanut aamusivuista päiväsivuihin eli kirjoittelen juttuni siihen aikaan, kun lapset ovat koulussa. En ole omalla kohdallani huomannut ajankohdasta olevan mitään haittaa. Aamukirjoittamisen perimmäinen tarkoitus on varmaan saada mieltä painavat asiat heti herättyä pois luovuuden ja muun elämän tieltä, mutta mulla tämä toimii muulloinkin.
Vapaa kirjoittaminen on jotenkin rentouttavaa. Sen huomaa jo ensimmäisellä kerralla. Kuin pää olisi huuhdeltu sisältäpäin ja olo on hetken aikaa todella kevyt. Mutta se vaatii todella suuren rehellisyyden itselleen. Sen, että todella työntää sisäisen sensuurin syrjään ja antaa palaa. Sillä kaiken liibalaabatekstin sekaan osuu ajan myötä myös ajatuksia, joita ei ollut tiennyt olevan olemassakaan. Tai joiden ei ole osannut aavistaakaan painavan niin paljon, mitä ne lopulta ovat painaneetkaan.
Olen nyt kirjoittanut itse nelisen viikkoa. Välillä painavaa asiaa, välillä vähemmän painavaa. Toisinaan jaaritellut suurinpiirtein ilmoista, toisina päivinä valuttanut syvimpiä surujani rivit täyteen.
Kun kirjoittaa paljon ja oikeinkirjoitus on tärkeässä asemassa, on ollut kumman vapauttavaa ladata tekstiä ilman yhtäkään välimerkkiä. Ilman suuria kirjaimia. Tai kappalejakoja. Kaikki vaan samaan putkeen.
Aloin kirjoittaa juttua omista stressinlievityskeinoistani ja päädyinkin näin pitkään tekstiin pelkistä aamusivuista. Niihin liittyen mulla on luvun alla tällä hetkellä Julia Cameronin kaksi kirjaa, joista teen myöhemmin oman postauksen.
Oikein ihanaa viikkoa sulle 💖
Halaten, Emppu
IG sydanmuruja