Mulla on viime ajat ollut valtava kaipuu menneeseen aikaan. En nyt tarkoita kuparikautta, keskiaikaa tai muuta sellaista esimeininkiä. Ei – pysytään ihan näissä vuosissa, jotka olen itse elänyt.
Oon muistellut paljon nuoruuttani. Kouluaikojani. Kavereitani. Tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni. Kuunnellut 80- ja 90-luvun musaa. Pitänyt lapsille parina iltana retrodiscoa ennen nukkumaanmenoa. (Luukuttanut siis täysillä kodinhoitohuoneen radiosta omia nuoruusajan lempparikappaleitani. Eilenkin illalla tanssin pyykkien keskellä hämärässä, Bad Boys Bluen tahtiin. Ja ei – ette haluaisi nähdä sitä).
Mun Spotifyn soittolistan ovat valloittaneet mm.
- Dr Alban – It’s my life
- Johnny Hates Jazz – Turn back the clock
- Pet Shop Boys – Domino Dancing
- Patrick Swayze – She’s like the wind
- George Michael – Careless whisper
- A-ha – Hunting high and low
- Boyz II Men – End of the road
- Bon Jovi – Always
- Metallica – Nothing else matters
- Mamba – Saa koskettaa
- Wham – Edge of heaven ja nyt viimeisimpänä
- Queen – We will rock you
Kutsukaa tynnyrissä kasvaneeksi, mutta en vielä kolme päivää sitten olisi osannut nimetä bändiä, jonka käsialaa tuo joka lätkämatsin kuningaskappale ”We will rock you” on. Mutta sen olen tiennyt jo pitkään, että tämä biisi nostaa hetkessä tunnelman kattoon. Oltiin missä vaan. Kun tuon laulun alkutahdit alkavat soida ja basso hakkaa täysillä lattiasta jalkojen kautta lantioon, valuvat kylmät väreet pitkin selkärankaa.
Kun soitin tätä biisiä lapsille, törmäsin samana iltana Netflixiä selatessani Queenin ja (etenkin sen eeppisen keulahahmon Freddie Mercuryn) tarinan kertovaan ”Bohemian Rhapsody”-leffaan. Katselin sitä kahtena iltana. Ja olen aivan myyty. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kyseiseen pätkään. Sen sijaan, että leffa olisi kalunnut Mercuryn tarinan ja AIDSin kärsimykset kuolemaan saakka, se huipentui 1985 Wembleyllä pidettyyn ”Live Aid”-konserttiin, jota on monin paikoin kuvattu Queenin kaikkien aikojen rock-konsertiksi. Esiintyjiä oli muitakin, mutta Queen veti heiltä maton alta kahdenkymmenen minuutin setillään.
Freddie Mercury kuoli 1991, jonka jälkeen bändi vietti jonkin aikaa hiljaiseloa. Nyt Queen keikkailee Adam Lambertin kanssa. (Ja ovat muuten tulossa Hartwall Areenalle ensi vuoden heinäkuussa. Tosin molemmat keikat taitavat olla jo aika loppuunmyytyjä).
Ja jotta palattaisiin lopuksi enemmän nykyaikaan, oon löytänyt uuden voimabiisin. Tiedättehän. Laulun, joka saa ahdistuksen ja voimattomuuden hetkellä elämään järjestystä ja järkeä. Tunteen siitä, että kaikki järjestyy kyllä. Ymmärryksen sitä kohtaan, että niskaan kasaantuvalla paskalla olisikin oikeasti jokin syvempi tarkoitus, kuin vain piinata pientä ihmispoloista. Ehkä nostaa hänet Dalai Laman kanssa samaan henkiseen kerrokseen.
Mun tämän hetken voimabiisi on Aviciin ”The Nights”. Ja sopii hyvin tähän menneiden aikojen haikailuteemaan. Laulun kertosäkeessä sanotaan, että jonain päivänä jätät tämän maailman taaksesi, joten elä sellainen elämä, jonka muistat. Ja noista sanoista tämä mun muistojeni kultaketju muutamia viikkoja sitten lähtikin purkautumaan.
Silloin samana iltana aloin kulkea ajatuksissani taaksepäin. Muistellen, olenko itse elänyt sellaisen elämän, jonka varmasti muistan.
Halaten, Emppu
IG sydanmuruja