Me katsellaan tosi vähän telkkaria mieheni kanssa. Oikeastaan vain iltaisin puoli kymmenen jälkeen. Ja silloinkin yleensä katselen ihan itsekseen jotain elokuvaa – joko suorana tai Netflixistä. Mies katselee sohvalla kymmenen minuuttia ja nukahtaa siihen.
Poikkeuksen meidän telkkuiltoihin tuovat perjantai- ja lauantai-illat, jolloin katsellaan kaikki yhdessä ”Vain elämää” ja ”The Wall”. Sekä toisen niistä mainoskatkoilla ”Sohvaperunoita”, joka on aivan huikean hauska idea mukavilla tyypeillä höystettynä.
Tykkään tosi paljon ”Vain elämää”-ohjelmasta. Mulla on jäänyt katsomatta vain yksi kausi, joka kuvattiin ulkomailla. Artistit olivat silloin sellaisia, joita en muutenkaan juuri kuuntele.
Eilen istuin iltateetä juoden tutulla paikalla sohvannurkassa ja katselin kauden yhteenvetoa. Biisejä vaan tasaisena nauhana, ilman mitään välipuheita.
Yksi tämän kauden koskettavimmista vedoista oli mun mielestäni Antti Tuiskun versio Lauri Tähkän biisistä ”Minun Suomeni”. En ollut kuullut tätä laulua koskaan aiemmin ja kertaheitolla se painui syvälle sydämeen ja nosti kyyneleet silmänurkkiin.
Kertosäe sai mut palaamaan mielessäni tämän kesän outoihin fiiliksiin, kun palattiin Ranskan maalta kotiinpäin.
kun mä itkin ikävääni maailmalla,
Mua on monta vuotta ajanut takaa kummallinen levottomuus, joka ei aina ole tuntunut hyvältä. Päässä on kolkutellut jatkuva reissun päällä olemisen tarve. Halu nähdä ja kokea maailmaa mahdollisimman paljon. Tunne siitä, että tuolla muualla on vaikka mitä, enkä ole nähnyt maailman ihmeistä vielä yhtä tuhannesosaakaan.
Lentopelostani huolimatta oon unelmoinut ja suunnitellut matkoja vaikka mihin päin maailmaa, kun polte on ollut niin kova kulkemaan.
Enimmäkseen ollaan reissattu kotimaassa. Ja aina, kun tullaan jostain kotiin, olen alkanut jo mielessäni suunnitella seuraavaa kohdetta. Heti seuraavaan mahdolliseen ajanjaksoon.
Tämän kesän aikana tuo levottomuus pikkuhiljaa haihtui ja se oli tosi oudon tuntuista. Ihan kuin olisi saanut vihdoinkin rauhan itselleen. Ei tehnyt mieli enää suunnitella uusia matkoja. Ei syyslomia, eikä tulevia talvilomia. Ei ollut tarvetta nähdä ja kokea uusia juttuja.
Tajusin, että mullahan on tässä lähellä ihan kaikki, mitä elämääni tarvitsen. Halusin vain olla perheen kanssa kotona ja mökillä.
Pysähtyä.
Olla.
Ehtiä.
Nauttia.
Rentoutua.
Nähdä sukulaisia ja ystäviä.
Ranskan Disneyland oli unohtumaton elämys ja olen ikionnellinen, että meille tuli eteen mahdollisuus käydä siellä. Kuitenkin juuri tämän matkan aikana tapahtui jokin outo muutos. Huomasin sen, että jatkuva matkustelu tai päiväreissuilla käyminen ei ole elämistä. Se on kaupunki- tai huvipuistolomilla ainakin enimmäkseen paikasta paikkaan hosumista. Muutama päivä tai tunti aikaa nähdä asioita, jotka jäävät puoliksi elämättä juuri ajanpuutteen takia.
Muistan tunteen, kun lentokone saapui Suomen ilmatilaan ja katselin kilometrien korkeudesta järviämme ja metsiämme. Kuinka kaunista ja puhdasta meillä onkaan. Kuinka ylpeä olinkaan maastamme taas silloin. Ja kuinka ajattelin, että nyt ei tarvitse hetkeen reissata missään kauempana. Joskus pitää vaan käydä siellä muualla, löytääkseen sen tärkeimmän ihan läheltä.
Matkaunelmia on toki edelleen ja joku päivä niitä ehkä vielä toteutetaankin. Mutta nyt on ihan hyvä. Just tässä. Kotona.
Rauhallista Pyhäinpäivää,
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76