Skip to content
Sydänmuruja

Sydänmuruja

– Kohti unelmia, askel kerrallaan –

Menu
  • Blogi
  • Satuja, runoja, novelleja
  • Kirjaesittelyt
  • Maltankoirat
Menu

Pari kivaa paikkaa Tampereella

Posted on 25.6.202512.3.2026 by erja

Voi kamala. Aloin toissapäivänä tehdä blogipostausta, enkä osannut kirjoittaa yhtään mitään! Hahmottelin pari lausetta ja pyyhin ne pois. Seuraavat lauseet tuntuivat yhtä huonoilta. Samoin seuraavat. Päässäni pyöri tuhannen kirjoitettavaa, mutta yksikään niistä ei osannut pukeutua sanamuotoon. Itseeni pettyneenä laitoin koneen kiinni ja siirsin näppäimistön kaapinkulmalle odottamaan.

Tilanne ei olisi turhauttanut yhtä paljon, jos se olisi ollut ainokainen. Mutta tuota hetkeä on edeltänyt jo useampikin Instapostaus jonka olen huolella tehnyt ja jonka olen julkaisun jälkeen poistanut lähes samantien.

Miksi?

Mulla on yleensä varmuus siitä mitä kirjoitan. Tähän saakka olen luottanut omaan tyyliini, enkä koskaan julkaise tekstejä, joista en itse sataprosenttisesti tykkää. Jostain kumman syystä tuo varmuus on kuitenkin hävinnyt johonkin. Sen puuttuminen laittaa epäilemään itseään. Sen puuttuminen kyseenalaistaa aiheet ja sanavalinnat. (Ja laittaa poistamaan jo julkaistut jutut ennätysajassa).

No jaa.

En halua luovuttaa tärkeän asian edessä ja niinpä tein tänään periaatepäätöksen alkaa taas kirjoittaa blogiinkin näppiksellä puhelimen sijaan. Se tuntuu oikeammalta. Siihen keskittyy eri tavalla. Ja toivottavasti sillä saa kirkastettua tuon aivojen päälle levittyneen tahmean harson, joka tuntuu turruttavan alleen kaikki uudet ideat ja hyvät ajatukset.

Mökki, maja ja kahvila

Mun oli tarkoitus kirjoittaa jotain meidän juhannuksesta, mutta usko pois, kyseessä oli sen verran ”tylsä” viikonloppu, että nukahtaisit ennen lauseen loppua. Ei ollut kokkotulia, kuohuviiniä, kukkien poimimista tai saunavihtoja. Omalta osaltani koko jussi kului mökillä sairastupamerkeissä, kun vasen polvi turposi kunnolla. Jalalle varaaminen sattui sietämättömän paljon ja mies joutui auttelemaan mut sohvaltakin ylös. Onneksi mukana oli paljon lautapelejä ja muutama kirjakin, joten ihan toimettomana ei sentään tarvinnut istuskella.

Törmäsin jo talvella Instassa Puutarhurin maja-nimiseen sivustoon, jossa oli myynnissä kaikenlaista ihanaa sisustus- ja puutarhatavaraa. Olin jo alkamassa tilata paria juttua, kun huomasin myymälän sijaitsevan Tampereella! Aikaa ehti kulua tässä välissä kunnon tovi, mutta eilen päästiin viimein matkaan ja poikettiin liikkeeseen. Myymälä sijaitsee aika sivussa kaikesta, mutta oli kyllä niin hurmaava kaikkine suloisine juttuineen.

Vaikka liike on aika pieni, siellä vierähtää aikaa. Pitkän valinnan jälkeen kotiutin itse sieltä kaksi kirja-aiheista kukkaruukkua, kolmedee-kortin ja serviettejä, joista mulle juontuu mieleen Liisa Ihmemaassa-kirja.

Toinen paikka, joka on tuttu jo netistä, mutta johon on vain kestänyt aikaa ”ehtiä”, on Tampereen Vohvelikahvila. Sinne mentiin suoraan Puutarhurin majasta nauttimaan mieheni nimpparikahvit. Hän otti paahtopaistivohvelin ja minä valitsin lasten kanssa mansikkahillovohvelit kermavaahdolla.

Kahvi- ja kaakaokupilliset olivat suuria ja vohveliannokset myös! Voin lämpimästi suositella tätä ihanaa kahvipaikkaa, joka niin ikään sijaitsee hieman syrjemmässä ja omaa siksi ihan erityisen suloisen tunnelman! Mieleni ajautui Pariisin katukahviloihin jo liikkeen ulkopuolella ja kuinka sattuikaan! Meidän viereisessä pöydässä istui pariskunta, joka jutteli keskenään vilkkaasti ranskaa.

Ranskalla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni, joten tuo hetki hipoi aika lähellä täydellisyyttä!

Kaikkea ihanaa sun viikkoosi! Meillä aletaan valmistautua juhlimaan perheen kesken kahdeksankymppiä täyttävää isääni.

Halituksin, Emppu

Jaa tämä:

  • Click to share on Twitter (Opens in new window)
  • Click to share on Facebook (Opens in new window)
  • More
  • Click to share on Pinterest (Opens in new window)
  • Click to share on Tumblr (Opens in new window)

Related

Vastaa Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Kirjoittamani lastenkirjat:

Painajainen Korvatunturilla esittelee kaaoksen keskellä elävän Joulumaan. Joulupukki ei ole tyytyväinen enää mihinkään ja haluaa muuttaa kaiken! Jopa oman nimensä!

Painajainen Korvatunturilla on Homma hanskassa-kirjan itsenäinen jatko-osa, täynnä hupaisia käänteitä ja kuvittaja Anne Muhosen suloisia kuvia.

Ilmestyy loppuvuodesta 2026!

Hilja Hui ja jännittävä koulupäivä kuuluu WSOY:n Lukupalat-sarjaan, joka on suunnattu vasta lukemaan oppineille.

Hilja Hui ilmestyy 6.7.2026. ja on nyt ennakkotilattavissa mm. KIRJA.FI-sivulla.

Joku Muu on sydämellinen tarina maailman tunnetuimmasta apulaisesta.

Homma hanskassa on hassunhauska seikkailu, jossa joulupukki, pääsiäispupu ja hammaskeiju vaihtavat töitä keskenään.

  • LINKIT KIRJAKAUPPOIHIN:
  • Booky
  • Adlibris
  • Suomalainen kirjakauppa
  • Kansallinen kirjakauppa
  • Vinhan kirjakauppa

Kirjastojen lainaustilanne ja omat varaukset tästä linkistä.

Homma hanskassa ja Joku Muu-kirjoja voi tilata myös suoraan minulta. Hinta on tuolloin 25 euroa. Tilaukset voi lähettää: kaneliomena76@gmail.com

Minä

Lämpimästi tervetuloa sivulleni! 💖

Olen Erja Pyhältö-Seppälä – kahden lapsen äiti, entinen kaupan alan yrittäjä ja nykyinen lastenkirjailija.

Sydänmuruja-blogi kasaa yhteen elämäni tärkeitä tapahtumia ja asioita. Postauksista löytyy suloinen sekoitus perhe-elämää, äitiyttä, juhlimista, matkailua, syvällistä pohdintaa, puutarhajuttuja, koiria ja kirjoittamista. Eikä toki unohdeta rakkaita kirjaprojektejani, joista jokaista seurataan käsikirjoituksesta aina valmiiseen opukseen saakka!

Otan mielelläni vastaan myös postia, jota voi lähetellä osoitteeseen kaneliomena76@gmail.com

-Erja

Vanhemmat kirjoitukset

Hae kirjoitusta

Avainsanat

Anne Muhonen arki blogi dokumentti elämä Erja Pyhältö-Seppälä Homma hanskassa hyvinvointi Joku Muu joulu joulukoristelu koira koiranpentu korona kuntta lapset lastenjuhlat Lastenkirja Lastenkirjauutuus lastensynttärit Lucky Lukutaito maltankoira mielen hyvinvointi migreeni Minä Netflix Novelli Omakustanne Omakustannekirja perhe perheblogi pihaunelmia puutarha reuma Saiturin joulu sisustus syksyn 2023 uutuuskirjat synttärit Wsoy yksinäisyys yrittäjyys yrittäjä yrittäminen Äitienpäivä
© 2026 Sydänmuruja | Powered by Superbs Personal Blog theme