Olen aina pitänyt puhelintani kuin kukkaa kämmenellä. Vaikka se on kokenut muutaman kovan kohtaamisen pöytälevyn kanssa, ei siinä ole koskaan ollut kolhun kolhua.
No. Asiantila on muuttunut.
Mieheni pudotti taannoin vahingossa puhelimeni lattialle. En ole enää vuosiin ollut tarkka siitä millaisella luurilla asiani hoidan tai onko se trendien mukainen. Niinpä olen nyt käyttänyt sujuvasti tuota fiksattua puhelinta, jonka takakannen jäätävä särö on siloteltu loistokkaasti pakkausteipillä.
Mutta on yksi pieni juttu, joka närästää.
Ja joka laajenee koko ajan.
Kameran linssiin ilmestyi samassa rytäkässä tumma tahra, joka ei lähde pois. Aluksi hoidin pulman sovittelemalla tahran jokaiseen kuvaan ”näkymättömäksi” ja ajattelin homman olevan sillä hoidettu. (Vai näetkö yllä olevan kuvakolmikon ylimmässä ja alimmassa otoksessa samaa tahraa kuin keskimmäisessä?)
Kuten ehkä tiedätte, kuvaan paljon. Sittemmin kävi tylysti ilmi, että talvimaisemaan en tummaa tuhrua saakaan piiloon. Se kun ei näytä edes kiveltä, vaikka kuinka yrittäisi. (Ja yritin kyllä, uskokaa pois!)
Moni pyyhkii otsalta hikeä ja miettii, miksi julmetussa tuo ihminen ei hanki uutta puhelinta!
Perimmäisenä syynä tähän on ollut laiskuus. En jaksa nähdä sitä vaivaa, että
- etsin sopivan mallin
- teen hintavertailua
- putsaan nykyiseltä puhelimelta kaikki laitteella olevat kuvat tietokoneelle
- siirrän kaikki tiedot uudelle laitteelle, kunhan ensin saan sen käyntiin, koska sekin vaatii kymmeniä eri asetuksia…
Joo. Ei kannata tuskastua. Mieheni osti mulle eilen uuden puhelimen. Nyt se odottaa about viikon (ehkä kaksi), että otan sen paketista pois ja alan valmistella käyttöön.
Ai mikä? Laiskuriko?
Tunnustan.
Ylenpalttisenihanaaviikonjatkoasulle!
Pusuin ja rutistuksin, Emppu