Mun nuoruuden Tinder-vastine oli yökerho. Laitettiin tyttösten kanssa ykköset ylle, siveltiin pari kerrosta ripsaria, suihkutettiin kilo lakkaa etuhiuksiin ja lähdettiin bileisiin. Abivuonna parhaimmillaan keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Ehtihän siinä lukea kirjoituksiinkin vielä muutaman päivän. Tuohon aikaan – kultaisella 90-luvulla – oltiin aina ajoissa liikenteessä. Meidänkin porukka kävi usein eka syömässä jossain pizzeriassa tai hampurilaisilla, mutta…
Avainsana: parisuhde

Elämäni laulut 2/5 ”Se on rakkautta oikeaa”
En ole koskaan käsittänyt täällä oikeassa elämässä Romeo ja Julia tyyppistä asetelmaa. Tällä tarkoitan tilannetta, jossa toisiaan rakastavien ihmisten välit yritetään katkoa sen vuoksi, että he eivät nyt jonkun mielestä vaan sovi yhteen. Kuka antaa toisille vallan tuomita kenenkään rakkautta oikeaksi tai vääräksi? Ja jos ei itse pystykään hyväksymään toisen ihmisen valittua, pitäisikö silloin vain…
Romantiikan kaipuu
Kaikki ikuiset romantikot tietävät, mitä sitä odottaa puolisolta häiden vuosipäivänä. Jotain omaan sielunmaisemaan sopivaa muistamista, oli se sitten illallinen vähän arvokkaammassa ravintolassa, itse kirjoitettu runo, kimppu kauniita luonnonkukkia, yhteinen leffailta rakkaan kainalossa tai timanttisormus kiinnitettynä skumppapulloon. Mitä vaan, mutta unohtaa ei saa. Olen joskus vuosien varrella miettinyt, kuinka miehet voivat muistaa sekunnin sadasosan tarkkuudella sen,…

Made in Heaven
Näin hänet ekan kerran lukion toisella. Syyslukukausi oli juuri alkanut. Istuttiin enkun tunnilla ja meidän luokalle tuli kolme uutta poikaa. Tai kai sen ikäisistä voi puhua jo nuorina miehinä. Muistan sen missä istuin ja muistan myös sen, kuinka hän käveli luokan poikki ikkunariviin. Silloin en vielä tiennyt sitä, mutta olin juuri nähnyt tulevan aviomieheni <3…

Mitä jos se olisinkin minä?
Huomasin edellisiä kirjoituksiani selaillessani, etten ole kirjoittanut juuri mitään sairaudestani. Tämä johtuu varmaan suurilta osin siitä, että olen koittanut koko elämäni elää siten, kuin koko reumaa ei olisikaan. Kunnes tuli se päivä ettei sitä voinut fyysisesti olla enää huomaamatta. En tykkää vieläkään kertoa kenellekään sairastavani yhtään mitään, vaan otan asian esille vain silloin, kun on…