Kaksi lausetta, joita en ole oikein koskaan ymmärtänyt perheenlisäyksen yhteydessä. Ykkösenä kulkee ”Ihan sama kumpi sieltä tulee, mutta kyllä me tyttöä / poikaa toivotaan!” ja kakkosena seuraa ”Ihan sama, onko lapsi tyttö vai poika, kunhan vaan on terve.” Niin. Kun ajatellaan ensin tuota kakkoslausetta, tulee siitä väkisinkin sellainen… hmm… halventava tunne. Jos lausetta muutettaisiin sanamuodoltaan…
Kun synnyit, katselin pieniä sormiasi ja varpaitasi. Ihailin nenännykeröäsi. Tuijotin pitkiä aikoja lumoutuneena nukkumistasi. Silittelin pehmeää poskeasi ja tuoksuttelin päälakesi haituvia. Silloin, siihen oli niin pitkä aika. Sitten nousit seisomaan, opit kävelemään, juoksemaan, hyppimään, puhumaan, polkemaan pyörällä… Huusit loputtomasti ”Kato, äiti!” esitellessäsi uusia taitojasi. Halusit tehdä itse, mutta kävit välillä varmistamassa, että olen paikalla. Kertomassa…
Tässä äitienpäivän lähestyessä, halusin ehdottomasti kirjoittaa aiheesta, joka kosketti meidän elämää syvästi kymmenisen vuotta sitten. Elämänvaiheesta, joka jätti pysyvän jäljen sydämeen. Edelleen joka vuosi, äitienpäivää edeltävänä lapsettomien lauantaina, muistelen aikaa, jolloin äitienpäivä satutti niin lujaa, että se tuntui miltei fyysisenä pahana olona. Meillä oli se suhteellisen tavanomainen tarina. Nuori pariskunta, joka halusi ensin luoda ammatin…