Tyhjäkäyntiä

Viimeaikojen turhautuminen selittämättömään oirekirjoon on purkautunut jo useamman kerran raivonsekaisina kyyneleinä. Paniikkihäiriöolona. Masentuneisuutena ja kovana sisäisenä ahdistuksena. Pään on helpompi kestää asioita, joilla on jokin nimi.

Antaisin aika paljon, jos saisin tarkan tiedon siitä, mikä mulla on. Tai jonkun avun, että voisin palata takaisin normaaliin arkeeni. Mutta ei.

Elokuun toiselta viikolta lähtien olen kärsinyt oudosta hengenahdistuksesta. Se on pakottanut jättämään lähes kaiken mitä tavallisesti teen. Noin kuukausi sitten tilanne parani muutamaksi päiväksi ja jaksoin käydä jo parilla lyhyemmällä lenkilläkin. Ilon jälkeinen romahdus olikin siksi aivan totaalinen myös henkisellä puolella.

Kävelen mummovauhtia takapihalla koirien kanssa. En voi haravoida edes syksyn lehtiä, koska se jumittaa hengitysalueen samantien ja haukon happea taas seuraavat pari päivää. Sama koskee koneella kirjoittamista, hiukankin pitempää kävelemistä, lukemista (paitsi kyljellään sängyssä) ja jopa autolla ajoa.

Kun selkä osuu johonkin, ahdistusoireet lisääntyvät. En pysty käymään töissä kuin kerran, pari viikossa. Sielläkin hengitän raskaasti, koska en kestä olla pitempiä aikoja putkeen pystyasennossa, vaan hapenkulku vaatii aika ajoin hetken lepoasennon oikealla kyljellä. Myös television katselu on jäänyt minimiin tämän istumisongelman takia.

Olemme fyssarini kanssa päätelleet ongelman juuren olevan rangassa. Ehkä fasettilukko tai jotain muuta häikkää nikamaväleissä. Toisaalta rangan aluetta on käsitelty akupunktiolla, hieronnalla, nikamatilaa antavilla lyhyillä venytyksillä ja jumppaavilla kiertoliikkeillä. (Reumani takia ei uskalleta availla lukkoja tavalliseen tapaan naksauttelemalla). Mistään ei ole ollut pysyvämpää apua, vaikka hoidot tilanteen muutamaksi tunniksi rauhoittavatkin.

Mulla on myös refluksia, joka on herännyt kaiken tämän myötä. Kurkkua puristaa usein ruokailun jälkeen, mikä ei ole omiaan nostattamaan ruokahalua. Syömiseni ovat siis askeettisia ja annoskoot talitiaiselle sopivia. Nälkä vaivaa parin tunnin välein. Iltaisin söisin vaikka sen hevosen. Vatsansuojalääkekokeilu aiheutti puolentoista vuorokauden kivuliaan ummetuksen. Yritän sitä tässä kuitenkin uudelleen, pienemmällä annoksella.

Ja jottei ihan arvailuksi menisi, lyö sydän oman lusikkansa soppaan. Aina, kun lähden liikkeelle, väsähtää hetken päästä vasen yläkroppa. Kävelen siis useimmiten vasen käsi taskussa, sillä sen heiluminen tekee oudon ikävän olon. Tämä on samalla toinen syy, miksi en pysty ajamaan autoa. Vasen käsi kun väsyy alta minuutin ollessaan ratilla, joten pitemmistä matkoista ei tule mitään. Puhumattakaan nukkumisesta, joka onnistuu vain ja ainoastaan oikealla kyljellä. En voi myöskään pestä hiuksiani, saati laittaa niitä itse ponnarille, sillä käsi ei kestä yläasentoa tuottamatta huonoa oloa.

Olen menossa tänään iltapäivällä sydänsairaalaan, jossa toivottavasti saadaan selkoa tilanteeseen. Haluan uskoa, että kunnon selkäjumi saa aikaan sekä refluksin, että sydänoireet. Rankakin kuvataan magneetilla puolentoista viikon kuluttua.

Mutta voitte uskoa, mitä pelkoa tämä on ollut jo kolme kuukautta. Kaikken kamalinta on jokapäiväinen tukehtumisen tunne. Välillä, kun ruokailu puristaa kurkkua ja samanaikaisesti selkä ahdistaa hengityksen minimiin, tekee mieli vain itkeä. (Tosin olen senkin joutunut lopettamaan, sillä itkeminen, nauraminen ja yskiminen ottavat kiinni tosi pahasti ja aiheuttavat massiivisen hengenahdistuksen).

Kun eilen tein työvuoroja ja koneella kymmenen minuuttia puristi kaulalihakset kunnon jäkkiin, mietin siinä, millaista tyhjäkäyntiä tämä tällä hetkellä on. Neljän seinän sisällä kolme kuukautta, pelkkä lukeminen ja satunnainen siivous tekemisenä. Onneksi pystyn sentään kännykällä kirjoittamaan, se ei ärsytä kaulaa niin paljoa. Ja kun perhe saapuu iltapäivisin kotiin, ollaan pelailtu paljon 💖

Mutta Luoja, kuinka kiitollinen osaan olla sinä päivänä, jos tämä kaikki painajainen jää joskus taakse! Ja ennen kaikkea taas muistaa, mikä lahja terveys onkaan!

Parempaan huomiseen, Emppu