Etsitkö katseluarviota, joka ei lyttää tuoretta Michael-elokuvaa lattian syrjäisimpään rakoon? No. Löysit juuri yhden.
Kävin eilen katsomassa tuon leffan joka kertoo suurin askelmerkein siitä, miten Michael Jacksonista tuli poptaivaan ikoninen kuningas. Istuin penkissäni kuin naulittuna bassontäyteisistä ensihetkistä lopputeksteihin asti. Liikutuin, vaikutuin, ihailin ja olin välillä jopa kyynelissä.
Näin valkokankaalla herkän, hiukan erilaisen lapsen, joka vaikeista lähtökohdista singahti yhdeksi maailman suosituimmista artisteista. Lahjoillaan, sitkeydellään, mielikuvituksellaan ja uskomalla vahvasti omaan visioonsa.
Sitten lähdin leffateatterista, avasin puhelimen ja sain silmieni eteen heti pari arviota. Niissä lähinnä kauhisteltiin sitä, että kaikki Jacksonin elämän myöhemmän vaiheen oikeustaistot ja kauhistuttavat hyväksikäyttösyytteet oli jätetty kokonaan kertomatta. Että elokuva maalasi Jacksonista 1900-luvun Jeesuksen.
Hmm, mietin. Emme tainneet nähdä lainkaan samaa pätkää, koska minä en nähnyt Jeesuksesta merkkiäkään.
Michael-elokuvan näkökulmana on ura. Ei muu elämä. Kaikki mitä elokuvassa käsitellään, liittyy jollain tavalla hänen uraansa. Sen huippuhetkiin tai matalikkoihin.
Kaiken keskellä kulkee Michaelin vaikea suhde aggressiiviseen isäänsä. Isä haluaa tahkota laulavilla ihmelapsillaan (Jackson 5) mahdollisimman paljon rahaa, eikä hänen suunnitelmiinsa istu bändin liiderin palava halu omalle soolouralle.
Koskettavien hetkien lisäksi elokuva tarjoaa tuutin täydeltä upeaa musiikkia, jytisevää bassoa, unohtumattomia hittejä ja jaloissa saakka vapisuttavia tanssiesityksiä.
Jos tämän elokuvan jälkeen tahtoo lisää näkökulmaa Michael Jacksonin uraan, suosittelen dokkaria This is it. Se on kuvattu vain muutamia viikkoja ennen tähden traagista kuolemaa ja kertoo Michael Jacksonin konserttikiertueen valmisteluista. (Oli vuokrattavissa ainakin Viaplaysta).
Rakkaudella, Erja