Skip to content
Sydänmuruja

Sydänmuruja

– Kohti unelmia, askel kerrallaan –

Menu
  • Blogi
  • Satuja, runoja, novelleja
  • Kirjaesittelyt
  • Maltankoirat
Menu

Suloista kesäkuuta!

Posted on 1.6.202512.3.2026 by erja

Käytiin perjantaina Masked Singerin nauhoituksissa. Olen lähettänyt hakemuksen studioyleisöksi kerran aiemminkin, mutta silloin ei ollut onni myötä. Ajattelin asian menevän tällä kertaa samalla tavalla, mutta voi kuinka kävikään!

Meidän nauhoitusaika oli klo 19-22. Oltiin paikan päällä Arabianrannassa Angel Filmsin studiolla kymmentä vaille seitsemän. Jonotettiin puolisen tuntia, kunnes päästiin sisälle saliin. Tunnelma oli hilpeä ja odottava, sillä Masked Singer on aina ollut yksi ohjelma, joka kokoaa meidän perheen sohvan äärelle lauantai-iltaisin arvuuttelemaan laulajien oikeita henkilöllisyyksiä.

Sali oli jaettu lavan edessä olevaan etuosaan ja kameroiden takana olevaan takaosaan. Meidät ohjattiin takaosaan ja mentiin siellä alimmalle riville. Siinä sitten fiilisteltiin ja ihasteltiin kaikkea ympärillä olevaa. Kaikki olohuoneessa nähty kun näytti niin kovin erilaiselta siellä paikan päällä.

Yhtäkkiä nainen kansion kanssa lähestyy mua ja kysyy, kuinka monta meitä on. ”Neljä”, vastaan hämmentyneenä. Sen jälkeen hän kysyy, haluaisimmeko mennä salin etuosaan. Lähemmäs lavaa. ”Tietenkin!”, hihkaisen ja nappaan laukkuni lattialta. Yllätys oli suurista suurin, kun tuo tyhjä neljän hengen paikka oli aivan keskellä, suoraan lavan edessä, pienen kameran takana, josta näkymä oli esteetön. Vitsit mikä tuuri meillä kävikään!

Nauhoitus oli jotain ihan eeppistä! Tällaiselle fanille oli lumoavaa nähdä miten telkkariohjelmaa tehdään ja miten kaikki studiossa toimii. Ja ihan parasta oli tietenkin nähdä ohjelmasta tutut etsivät sekä loistava juontaja ja saada seurata hauskojen hahmojen upeita esityksiä! Yleisön tunnelmaa nostatettiin ja pidettiin yllä kivoilla välispiikeillä sekä taustamusalla.

Jakso, jossa meidän perhe näkyy (saatiin jo vähän esimakua siellä valmiista) esitetään joskus joulukuulla. Jakso taisi olla kymmenes, jos ihan oikein muistan.

Paluumatkalla alkoi olla jo kesälomatunnelma katossa. Hämärtyvä kaunis kevätilta, uskomaton elämys takana, eväscroissantit edessä ja radiossa suora lähetys kesäkonsertista, jossa Anssi Kela lauloi tuttuja biisejä.

Oikein ihanaa kesäkuuta sulle!

Halaten, Erja

Jaa tämä:

  • Click to share on Twitter (Opens in new window)
  • Click to share on Facebook (Opens in new window)
  • More
  • Click to share on Pinterest (Opens in new window)
  • Click to share on Tumblr (Opens in new window)

Related

Vastaa Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Kirjoittamani lastenkirjat:

Painajainen Korvatunturilla esittelee kaaoksen keskellä elävän Joulumaan. Joulupukki ei ole tyytyväinen enää mihinkään ja haluaa muuttaa kaiken! Jopa oman nimensä!

Painajainen Korvatunturilla on Homma hanskassa-kirjan itsenäinen jatko-osa, täynnä hupaisia käänteitä ja kuvittaja Anne Muhosen suloisia kuvia.

Ilmestyy loppuvuodesta 2026!

Hilja Hui ja jännittävä koulupäivä kuuluu WSOY:n Lukupalat-sarjaan, joka on suunnattu vasta lukemaan oppineille.

Hilja Hui ilmestyy 6.7.2026. ja on nyt ennakkotilattavissa mm. KIRJA.FI-sivulla.

Joku Muu on sydämellinen tarina maailman tunnetuimmasta apulaisesta.

Homma hanskassa on hassunhauska seikkailu, jossa joulupukki, pääsiäispupu ja hammaskeiju vaihtavat töitä keskenään.

  • LINKIT KIRJAKAUPPOIHIN:
  • Booky
  • Adlibris
  • Suomalainen kirjakauppa
  • Kansallinen kirjakauppa
  • Vinhan kirjakauppa

Kirjastojen lainaustilanne ja omat varaukset tästä linkistä.

Homma hanskassa ja Joku Muu-kirjoja voi tilata myös suoraan minulta. Hinta on tuolloin 25 euroa. Tilaukset voi lähettää: kaneliomena76@gmail.com

Minä

Lämpimästi tervetuloa sivulleni! 💖

Olen Erja Pyhältö-Seppälä – kahden lapsen äiti, entinen kaupan alan yrittäjä ja nykyinen lastenkirjailija.

Sydänmuruja-blogi kasaa yhteen elämäni tärkeitä tapahtumia ja asioita. Postauksista löytyy suloinen sekoitus perhe-elämää, äitiyttä, juhlimista, matkailua, syvällistä pohdintaa, puutarhajuttuja, koiria ja kirjoittamista. Eikä toki unohdeta rakkaita kirjaprojektejani, joista jokaista seurataan käsikirjoituksesta aina valmiiseen opukseen saakka!

Otan mielelläni vastaan myös postia, jota voi lähetellä osoitteeseen kaneliomena76@gmail.com

-Erja

Vanhemmat kirjoitukset

Hae kirjoitusta

Avainsanat

Anne Muhonen arki blogi dokumentti elämä Erja Pyhältö-Seppälä Homma hanskassa hyvinvointi Joku Muu joulu joulukoristelu koira koiranpentu korona kuntta lapset lastenjuhlat Lastenkirja Lastenkirjauutuus lastensynttärit Lucky Lukutaito maltankoira mielen hyvinvointi migreeni Minä Netflix Novelli Omakustanne Omakustannekirja perhe perheblogi pihaunelmia puutarha reuma Saiturin joulu sisustus syksyn 2023 uutuuskirjat synttärit Wsoy yksinäisyys yrittäjyys yrittäjä yrittäminen Äitienpäivä
© 2026 Sydänmuruja | Powered by Superbs Personal Blog theme