Eilen oli taas SE päivä, kun seisautin kassaliikenteen glitterkuormani kanssa. Sunnuntaina on joulukuun ensimmäinen ja tontunsukat vaativat etukäteisvalmistelua, joten pikkutavaraa tuli tuplana lähes liukuhihnan täydeltä. (Tästä voinkin häpeänpuna poskillani laittaa linkin suoraan edelliseen postaukseeni Kuluttaja-ansaan).
Isovanhemmat
Tänä vuonna kärryissäni oli kalenteriylläreitä myös muille kuin omille lapsille. Ajateltiin siskoni kanssa tehdä meidän vanhemmille pakettikalenteri, jossa on jokaiselle päivälle lahja avattavaksi. Äiti ja isä eivät arvosta tarpeetonta tilperhööriä, joten täytämme kääröt arkisilla jutuilla, jotka tulevat varmasti käyttöön tai ilahduttavat muuten vain. Kumpikin hankki 12 yllätystä oman mielensä mukaan. Siskoni sai parittomat ja minä parilliset päivät.
Laitan seuraavaksi hiukan kuvia sekä lapsille ostamistani ylläreistä että vanhemmille menevistä. Josko joku saisi niistä jotain ideaa omien luukkujensa taa! (Nyt omat lapset, selaaminen päättyy tähän 😊).
Vanhempien kalenterista löytyy mm.
- Ristikkolehti
- Aikakauslehti
- Käsivoide ja huulirasva
- Käsipyyhe x 2
- Ensi vuoden seinäkalenteri
- Suklaarasia
- Glögi ja pipareita
- Itsenäisyyspäivän kynttilä ja lippuserviettejä
- Ranneheijastimet
- Vanhanajan joulukortteja
- Led-tuikkuja pienessä rasiassa
- Aforismimagneetti
- Arpoja
Halusin hankkia korin tai pussin, joka on tarpeeksi iso pakettikasalle, mutta jolla on jatkokäyttöä ja joka menee pieneen säilytystilaan.
Vastauksena huutoon tuli pyykkikori, joka menee kasaan käytön jälkeen ja joka etäisesti vielä muistuttaakin joulupukin juuttisäkkiä. (Tosi etäisesti, mutta kuitenkin, heh).
Vaikka kori on kuvassa ryppyinen, se suoristuu, kun laittaa tavaroita sisään. Ja tuon reunan ajattelin koristella vielä pienillä jouluvaloilla, ruseteilla tai muulla sellaisella hiukan jouluisemmaksi.
Lapset
Entäpä lasten sukkiin? Minkälaisia juttuja niihin nyt piilotellaan, kun jälkikasvu on jo vanhempaa? Esikoinen kuudentoista ja kuopus yhdentoista.
Pitkän miettimisen jälkeen päädyin hankkimaan seuraavanlaisia asioita, joista osa sopii yhteisiksi ja osan kohdalla toisella on sukassa jotain muuta.
- Erilaisia suklaayllätyksiä (aika monelle päivälle)
- Ässä mix-karkkiaski
- Pompuloita
- Huulirasvoja
- Pieniä joulukoristeita
- Hiusharja
- Kynsien kiillotusviila (kuopus on innokas kynsienhoitaja)
- Tikkareita
- Kivoja kyniä ja tusseja (kummatkin rakastavat piirtämistä)
Minä ja mieheni
Oman kalenterini tilasin jälleen Hyvän Tuulen Puodista, josta olen sen hankkinut jo useamman vuoden. Siellä on liuta hurmaavia, vanhanajan kuvilla somistettuja joulunjouduttajia, jotka olen säästänyt aina avaamisen jälkeen seuraavan joulun koristeiksi.
Tänä vuonna paketista tuli suloinen asuinkatu. Toissavuonna mulla oli saman sarjan kauppakatu, joka on tallessa edelleen ja saa toimia kynttilätalojen taustakaupunkina.
Miehelleni ostin Joulupukki ja noitarumpu-teemaisen suklaakalenterin. Hän muistaa yleensä avata pari ekaa luukkua, jonka jälkeen homma jää unohduksiin. Sitten lapset välillä muistuttavat asiasta ja hän avaa viikon luukut kerralla. Mutta meneehän se niinkin.
Siinähän sitä oli luukkuja ja yllätyksiä kerrakseen (ja niihin lisätään vielä keittiön pöydällä odottava partiolaisten joulukalenteri). Ihme, jos tällä luukkumäärällä ei joulu juokse puolta nopeammin luo kuin muina vuosina.
Tämä torstai on toivoa täynnä. Tänään saan kirjani painovalmiit aineistot tsekattavaksi. Jos kaikki on reilassa, lähtee Joku Muu huomenna painotalolle. Jännää!
Pus ja hal, Emppu