Voisinko auttaa sua jotenkin?

Sadonkorjuuta ja koirakuumetta

Arki imaisi oikein kunnolla mukaansa ja väsytti koko perheen heti tokalla viikolla. Tämä vannoutunut iltavirkkukin nuokkui joka ilta sohvalla jo kymmenen jälkeen. Jopa viikonloppuna.
Mutta vaatiihan se taas totuttelua kulkea aikataulujen mukaan. Ja se tunne on taas kiinteästi palannut takaraivoon, että on unohtanut jotain tärkeää. Kalentereista ja post-it lapuista huolimatta.

Harrastuksia lapsilla on nyt yhteensä kolmena iltana viikossa. Isompi halusi jatkaa kuvataidetta, jota on harrastanut jo neljä vuotta ja pienempi jatkaa balettia ja telinevoimistelua. Molemmat sillä ajatuksella, että harrastuksen pitää tuottaa iloa ilman stressiä ja jos jossain kohtaa alkaa tuntua liian väsyttävältä, jätetään harrastukset tauolle.  Maanantait ja tiistait meillä on siis ”vapaailtoja”, ja ne ajattelin mahdollisimman vapaina pitääkin.

Koirakuume jatkuu : ) Ollaan tsekattu rotuja netistä jo pidemmän aikaa ja Maltankoira on alkanut kiinnostaa aina vain enemmän ja enemmän. Tänään katselin kasvattajien tietoja ja mahdollisia tulevia pentueita. Pentua saattaa kyllä joutua odottelemaan pitkänkin aikaa, mutta toivotaan, ettei ihan moniksi vuosiksi menisi.
Tästä aiheesta postaan ihan varmasti lisää, kun alkaa juttuja selviämään. Kädet jo syyhyää päästä rapsuttelemaan pieniä koiruleita <3

Puutarhaosastolla on ollut sadonkorjuuaika. Marjojen jälkeen saatiin maistiaisia myös porkkanoista ja omenoista.
Toista kertaa vasta kasvatettiin porkkanoita ja hiukan skeptinen olin niiden onnistumisen suhteen, mutta tällä kertaa taidettiin harventaa tarpeeksi usein. Meidän ekalla yrityksellä pari vuotta sitten suurin osa jäi pelkiksi haiveniksi ja vain muutama isompi oli joukossa, joten odotukset ei olleet sen suurempia tälläkään kertaa.

Ostin itselleni perjantaikimpun. En yleensä lahjo itseäni kukilla, mutta rakastan auringonkukkia ja tämä oli oranssien kehäkukkien kanssa ohittamaton väriläiskä.

Omenapuut on olleet meillä jo useamman vuoden. Ekaa kertaa niistä tuli enemmän kuin kolme omppua.

Näistä ollaan kyllä lasten kanssa vähän ylpeitä ; )

Apu, joka on joskus liiankin lähellä

Kirjoitan tässä samalla  asiasta, joka on mietityttänyt monesti jo oman ammatinkin puolesta. Asiakaspalvelusta.

Suomeen on vuosien mittaan rantautunut (mitä todennäköisimmin palvelun luvatusta maasta Amerikasta) kunnon palvelukulttuuri, joka ei ihan aina istu suomalaiseen kansanluonteeseen. Kerron tämän esimerkillä.

Menin eräänä päivänä kauppaan ja seisoin siellä minuutin kirjahyllyn luona. Siihenpä paukkaa ylipirteä asiakaspalvelija, joka hymy korvissa kysyy voisiko hän auttaa minua jotenkin.
Kohteliaasti hymyillen kerroin vain katselevani synttärilahjaideoita ja käännyin takaisin selaamani kirjan puoleen.
Myyjä siihen, että saisiko hän tiedustella, minkälaiselle henkilölle olen lahjaa ostamassa.
Yllätyin hieman, koska yleensä tässä kohtaa olen saanut jäädä katselemaan rauhassa.
No, selitin sitten kenelle ostan ja millaisista kirjoista hän tykkää. Vastineeksi myyjä kertoi minulle oman kirjamakunsa ja jopa kaksi muuta ammattia, joihin on saanut koulutuksen ja jota katselemani kirjat hiukan sivusivat.
Tämän jälkeen hän pyysi minua huikkaamaan, jos tarvitsen apua. Kiitin hymyillen.

Kuljin myymälässä hiukan eteenpäin ja saavuin seuraavan kirjahyllyn luokse. Toinen myyjä tulee järjestelemään kirjoja viereeni ja hymyillen kysyy, voisiko hän auttaa minua jotenkin.
Näytän kirjaa kädessäni ja kiitän tarjouksesta, mutta olen jo löytänyt etsimäni.
Hän sanoo, että huikkaa, jos tarvitset jotain muuta, niin tulen apuun. Kiitän jälleen hymyillen ja jatkan seuraavalle hyllylle.

Tämän hyllyn toisella puolella on vanhempi mies, jonka luokse toinen myyjistä kiiruhtaa kysymään, voisiko auttaa tätä miestä jotenkin. Mies mutisee hiljaa odottavansa vaimoaan, joka on vielä ostoksilla. Myyjä kysyy pirteänä, missäs vaimo sitten on ja miehen näytettyä suunnan, myyjä lähtee sinne.

Tämä ei ollut edes eka kerta, kun näin käy. Mielestäni tämä on jo asiakkaan ahdistelua ärsyttävimmillään. Aikuinen ihminen kyllä osaa pyytää apua ostostensa kanssa tarvitessaan.

Vaatekaupoissa tähän pakkopalveluun on jo joutunut tottumaan useamman vuoden ajan. Olen jo lakannut käymästä yhdessä (suosikki) vaatekaupassani, missä ei saanut myymälän esimiehen vaihduttua enää edes itse ottaa tarkkaan viikatuista pinoista omaa kokoaan. Myyjä juoksi paikalle saman tien, kun ojensin käteni pinoa kohti ja kysyi ”Mikä kokosi on, minä voin etsiä sen”. Tämän jälkeen hän seurasi mua pinolta toiselle ”auttamassa”. Lienee sanomattakin selvää, etten vanhentunut siinä puodissa kauaa.

Tiedän, että henkilökunta monissa paikoissa koulutetaan tähän ja tapaa yritetään juurruttaa meidän kansaan, mutta en ymmärrä sitä joka kaupassa. Erikoisliikkeissä (kuten mm. alusvaateliikkeet, tekniikka- ja meikkiliikkeet sekä harrastuksiin liittyvät kaupat) tällainen auttamispalvelu on aivan luonnollista, jopa odotettavaa.
Meillä on omallakin työpaikalla sen verran ”erikoistuneempaa” tuotetta myynnissä, että käymme jo senkin takia kysymässä tarvitseeko asiakas apua. Öljyjä, autonesteitä ja sulkia on sen verran useita, että niistä voi olla vaikea löytää muuten juuri sitä mitä tarvitsee.

Muissa tapauksissa tämä yltiösosiaalinen avuntarjoaminen ei oikein istu suomalaiseen kaupantekoon ja luo usein vaikeita ja kiusallisiakin tilanteita. Tai sitten oon itse niin introvertti luonne, etten tajua sitä siksi.

Jossain kohtaa tulevaisuudessa, kun ruokakaupan hedelmäosastolla tulee joku kysymään, voisinko auttaa sua ostostesi kanssa jotenkin, huudan todennäköisesti ääneen. Tiedätte sitten, että se olin minä : )

Asiakaspalvelussa on asiakkaan puolella ollessani hiertänyt monta vuotta vielä yksi asia. Se, että kun olet kassalla, myyjät eivät aina edes tervehdi , jos juttelevat keskenään.
”Parhaassa” palvelutilanteessa myyjä kertoi mulle vain loppusumman ja koko muun ajan puhui viikonloppusuunnitelmistaan toisen myyjän kanssa. Olihan se tietty ihan mielenkiintoista kuulla, minkälaisen kundin hän oli pari viikkoa aiemmin tavannut.

Omalla asemallamme ollaan aina korostettu sitä, että kun asiakas tulee, niin myyjien keskinäinen juttelu katkeaa kuin seinään – vaikka kesken sanan. Asiakas ei saa koskaan tuntea menevänsä häiritsemään myyjiä, koska asiakkaitahan me tällä alalla ollaan palvelemassa.

Se palvelu, mikä kuitenkin saisi ilomielin rantautua jenkkilän isolta kirkolta meidän maahan, on pakkauspalvelu ruokakaupan kassoilla. Se olisi pienten lastenkin kanssa ostoksilla ollessa tuntunut silkalta luksukselta.

Nyt taidan lähteä raivaamaan eteisen lehti- ja kirjakaapin. Se on odottanut mun tehtävälistalla jo vaikka kuinka kauan. Toinen lapsista on tänään kotona kovassa flunssassa, joten extrahommille on hyvin aikaa.

Ihanaa elokuun viimeistä viikkoa muruset!

Halauksin, Emppu
Facebook: @emppu76