Onko tämä tuttu tunne?
Olet ostamassa itsellesi takkia ja törmäät siihen ihanaan heti ekassa kaupassa. Löydät oikean koon, lyöt ostoksen kärryyn ja suuntaat kassalle. Puolivälissä käytävää päähäsi hiipiikin ajatus, josko seuraavassa kaupassa olisi vielä parempi malli. Tai ehkä sama takki, mutta edullisempaan hintaan.
Hetken mietittyäsi palautat takin roikkumaan tangolleen ja lähdet seuraavaan kohteeseen. Kierreltyäsi kaksi tuntia ja sovitettuasi useampaakin takkia, palaat ensimmäiseen kauppaan ostamaan vaatteen, jota olit ollut kiikuttamassa jo kassalle.
Tai olet varaamassa talvilomaviikoksi mökkiä. Surffailet netissä ja löydät nopeasti hyvän vaihtoehdon. Hintakin olisi kohdallaan. Mutta sitten alat miettiä, jos kävisit vielä muutamilla muillakin sivustoilla katselemassa. Jos toisaalla olisikin jotain vielä parempaa. Ehkä sijainti hiukan lähempänä rinteitä tai yksi makuuhuone enemmän.
Tunnin etsiskelyn jälkeen jäät vieläkin miettimään uskallatko varata. Mistä sen tietää, mitä vielä tulee odotellessa eteen. Ja oliko se lomakohdekaan ihan varma. Jos muualla olisi vielä pidemmät rinteet ja paremmat after ski-paikat. Tai kylpylä… Parin päivän kuluttua päätät varata ekan mökin, jonka aiemmin bongasit. Ikävä kyllä se on jo mennyt.
Tämä vai tuo?
Olet vellonut juuri keskellä FOBOa (Fear Of Better Options). Tämä parempien vaihtoehtojen pelko saa sinut valintatilanteissa miettimään, jos jäätkin paitsi jostain upeammasta tyytyessäsi siihen, minkä löysit ensin helpolla. Ehkä jopa liiankin helpolla (?), mietit.
FOBO aiheuttaa myös sen tilanteen, jota moni ihminen nykyään inhoaa. Että sovit kavereiden kanssa treffejä ja porukka venyttää päivän lukkoon lyömistä, koska eteen saattaa tulla vielä jotain kiinnostavampaa. Ehkä olette sopineet jo päivän, mutta se perutaan, koska tulikin jotain muuta.
Tätä en ole koskaan tajunnut.
Sairastuminen, häät tai hautajaiset mm. ovat sellainen tilanne, jonka takia perutaan jo sovitut treffit. Ei ainakaan toisten samanlaisten treffien takia tai siksi, että joku toinen kysyy sinua vaikkapa teatteriin.
Sulla on jo kalenterissa sille päivälle menoa ja sanot sen sille teatterikaverille. Muuten asetat ihmisiä arvojärjestykseen eikä kenestäkään tunnu hyvältä hävitä toiselle.
Myös se on tuttua, kun sovit jonkun kanssa tapaamista ja hän sanoo, että sovitaan se päivä, siinä ei ole ainakaan vielä mitään muuta. No, jos se sovitaan, niin ei siihen varmaan silloin tulekaan mitään muuta.
FOBO on mulle tuttu juttu. Muutama vuosi sitten ihmettelin valintojen vaikeutta aina kaupassa ollessani – ja useassa muussakin tilanteessa. Vasta vuosi sitten luin, että ilmiölle on nimikin.
Itselläni oli pinnalla juuri se ajatusmalli, että seuraava kauppa on toteuttava kaikki toiveeni. Sieltä löytyy juuri se mitä etsin ja vielä vähän enemmän. Jos jokin asia löytyi liian helpolla, se ei voinut olla se oikea. Vaikka lopulta se sieltä kaupasta aina mukaan lähtikin.
Tämä ajattelu oli tosi kuluttavaa ja olen onnekas, että pääsin siitä eroon.
Jatkuvasti lisääntyvä kiire päivissä on auttanut osaltaan. Kun kauppareissuilla ei ole enää loputtomasti aikaa, on tehtävä nopeita päätöksiä, että pääsee siirtymään seuraavaan hommaan.
Mitä jos missaan jotain?
FOBOn kaveri on FOMO (Fear Of Missing Out). Siinä ihminen pelkää jäävänsä paitsi jostain, jos ei käy joka tapahtumassa, mistä sattuu kuulemaan. Ja kun niitä tapahtumia tänä päivänä riittää lähes ympäri vuorokauden joka lähtöön.
FOMO-tilanteessa lähdet perjantai-iltana kavereitten kanssa kaupungille, vaikka oikeasti haluaisit jäädä sohvalle makaamaan. Aloitat uusia harrastuksia, käyt konserteissa ja matkustelet. Kaikki tekemäsi ei välttämättä vastaa omia sisäisiä toiveitasi ja haaveitasi, etenkin jos niihin kuuluu runsaasti lepoa ja kotiympäristöä, mutta et pysty ottamaan sitä riskiä, että sinulta jää tärkeitä kokemuksia väliin, jos noudatat mielesi toiveita.
Paitsi jäämisen pelko on tosi jännä juttu, sillä olen kokenut myös tämän. Mulla oli tosi polttava tunne olla koko ajan tekemässä jotain. Mennä eri paikkoihin ja nähdä paljon asioita. Tuntui, että elämässä menettää päivä päivältä enemmän, jos ei ole koko ajan menossa. Uusia juttuja piti käydä katsomassa, jaksoi tai ei, oli kiinnostusta tai ei.
Välillä koko kroppa mieltä myöten huusi pelkkää lepoa ja kotiviikonloppua, mutta FOMO pakotti etsimään jokaiseen vapaahetkeen jotain tekemistä. Siksi osa näistä menoista ei varmaan tuottanutkaan lopputuloksena sitä onnellista ja rentoutunutta fiilistä, vaan tunteen siitä, että oli entistä väsyneempi, kun aloitti uuden viikon. Keho ei ollut saanut sitä, mitä se eniten tarvitsi. Lepoa.
Olen sittemmin huomannut, että mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän haluaa käyttää aikaansa siihen, mikä tuo oikeasti sen kokonaisvaltaisen hyvän olon. Aina ei tarvita niin paljon, ei pidä jaksaa niin paljon, eikä olla niin paljon. Vähempikin riittää, kunhan itse on tyytyväinen.
Pääsin tuosta FOMO-tunteesta itse eroon viime kesänä. Laskeutui ihmeellinen rauha mieleen ja tunne siitä, että välillä on ihan hyvä olla vaan. Ettei tarvitse välttämättä nähdä ja kokea koko ajan kaikkea. Että ne parhaimmat kokemukset eivät välttämättä löydykään lentomatkojen takaa tai kiireisiltä lomareissuilta, vaan tutussa ympäristössä, kiireettömästi perheen kanssa.
Iloa sun viikonloppuun lähetellen,
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76
