Unet

Olen ollut kiinnostunut psykologiasta ja ihmisen mielen liikkeistä jo lukioikäisestä saakka. Etenkin alitajunta on äärimmäisen kiehtova. Se sulloo syntymästä saakka ihmisen kokemuksia ja tunteita sisälleen kuin lukittuun arkkuun. Joskus, kun jokin asia ahdistaa tai pelottaa aikuisena, se johtuu useimmiten jostain aiemmin kokemastamme. Jostain, joka on alitajunnan hyllyllä verhon takana ja heijastuu sieltä tiedostamatta toimintaamme.

Olen välillä miettinyt sitä, kuinka laajasti alitajunnassa olevat menneisyyden varjot ulottuvat unimaailmaan. Kun ihminen näkee unta, hän näkee usein asioita vertauskuvallisina. Jos esimerkiksi juoksee unissaan pakoon jotakin, se saattaa tarkoittaa jonkin elämäntilanteen tai ongelman väistelemistä, ei konkreettista pakenemista keneltäkään.

Ihminen muistaa näkemistään unista noin kymmenen prosenttia, mikä on aika pieni määrä. Unia on tosiaan vaikea muistaa, ellei sitten satu heräämään ihan kesken kaiken – ehkä pelottavimman kohdan. Toisinaan pelottava uni tuntuu niin todelliselta, että herätessään kokee suoraisen helpotuksen tunteen valuvan lävitseen. Huomaa olevansa turvassa.

Olen myös laittanut merkille ja ihmetellytkin sitä, miksi iloisia unia ei tule nähtyä paljon. Useimmiten unet näyttävät ahdistavia asioita tai menneitä juttuja ihan hölmöissä yhteyksissä. Tai niitä pelkoja. Yhden ainoan kerran elämäni aikana muistan nähneeni unen, josta tuli niin taivaallisen hyvä olo, että herääminen todella harmitti. Etenkin, kun ei pystynyt enää palaamaan samaan uneen. Painajaisiin kyllä on ihan helppo palata, vaikka aina ei olisi niin väliksikään.

Luin kerran, että negatiivissävytteiset unet ovat yleisempiä juuri siksi, kun aivot työstävät nukkuessamme kaikkea kokemaamme. Ne käsittelevät unen aikana vaikeita asioita ja koittavat ratkoa elämässämme olevia ongelmia.

Pakenemisunet

Toistuvat unet ovat outoja. Mikä niiden perimmäinen tarkoitus on? Ehkä jumissa oleva elämäntilanne tai ratkaisuaan odottava asia?

Muistan itse nähneeni samana toistuvaa unta monia kertoja erään vuoden aikana. Taisin olla noin kolmekymmentä silloin. Tuossa unessa menin illan hämärissä aina samaan taloon. Vanha puutalo, jossa pensaiden ympäröimä polku vei suoraan harmaantuneille rappusille.
Talo oli pimeänä ja lähdin kävelemään aina samaan käytävään. Käytävän vasemmalla puolella oli suljettuja ovia, oikealla rivi ikkunoita, jotka kaikki olivat auki ja joissa lepattivat ohuet valkoiset verhot kevyessä tuulessa.

Minulla oli kiire edetä, sillä tiesin jonkun seuraavan minua. Katsoin välillä taakseni, mutta en nähnyt ketään. Lopulta saavuin ovelle, jonka avasin. Huone sen takana oli entisen rivitalohuoneistomme makuuhuone, josta johti ovi takapihalle. Niin myös tässä unessa.
Kiirehdin ovelle, avasin sen ja riensin ulos. Tunsin seuraajani lähestyvän. Olin aina takapihan portin luona, mutta kertaakaan en ehtinyt avata sitä, ennenkuin heräsin.

Tämä uni toistui aluksi todella usein. Aina täysin samanlaisena. Toisinaan mua alkoi ahdistaa jo nukkumaan mennessä, kun pohdin palaisiko se uni taas. Jos näkisin tämän talon joskus ihan oikeasti, joutuisin varmaan paniikkiin.

Samoilla aalloilla

Serkultani kuulin kerran aivan uskomattoman kertomuksen siitä, kun he olivat seikkailleet miehensä kanssa samassa unessa!

Serkkuni oli unessaan jonkin joen rannalla, muistaakseni uimaan menossa, kun huomasi joen olevan aivan täynnä suuria käärmeitä. Kauempana joella meni laiva, jonka kannella näkyi porukkaa.
Serkku oli sitten aamulla puhunut miehelleen tästä unesta. Mies oli vuorollaan kertonut samana yönä näkemästään unesta, jossa hän oli seilannut joella laivassa ja joessa oli ollut paljon käärmeitä.

Tästä kertomuksesta on jo monia, monia vuosia, mutta muistan sen edelleen, koska mielestäni se oli niin ällistyttävää.

Kuolemasta kertovat unet

Erään uneni muistan hyvin siksi, kun meillä oli mieheni kanssa silloin parisuhteessa vaihe, kun ei oikein kulkenut. Mikään.

Näin hyvin todentuntuisen unen, jossa mieheni oli sairaalassa hengityskoneessa. Hän oli joutunut onnettomuuteen ja lääkäri sanoi minulle, ettei mitään ole tehtävissä ja mieheni loppu on lähellä. Aikaa oli enää minuutteja. Se riipivä tuska, jota tunsin unen läpi, kun ajattelin tulevaisuutta ilman häntä, oli ihan kamalaa. Se oli jotain sanoin kuvaamatonta, kehon lävistävää kipua. Olin juuri unessa jättämässä rakkaalleni jäähyväisiä, kun hän tuli oikeassa todellisuudessa herättämään minua.
Se valtava helpotus, kun huomasin hänen olevan siinä.

***

Kerran unessani ajoin kaasua kuljettavan rekan ohi. Olin menossa ohituskaistalla, kun huomasin, että rekan takaosassa iski kipinää. Tuli kauhu. Samassa näin, kun tuli lähti leviämään pitkin rekan alaosaa saavuttaen kohdan, jolla itse olin. Silloin räjähti.
Unessa tunsin, kun lensin ulos autosta räjähdyksen voimasta. Sen jälkeen olo oli tosi kevyt ja lähdin nousemaan ylöspäin katsellen alas jäävää autoa ja palavaa rekkaa. Mietin siinä unessa leijaillessani, että tältäkö tämä nyt sitten tuntuu? Tältäkö tuntuu kuolla? Eihän tämä ole yhtään pelottavaa.

Hyvää yötä!

Unimaailma on tosi mielenkiintoinen ja ihmisen aivot ällistyttävät! Miten niin hieno, monimutkainen tietotaitokokemuslaitos voi muodostua vain muutamassa kuukaudessa kohdun suojissa. Ja kehittyä vielä lisää ihmisen koko elämän ajan.

Aivojen toiminnasta on selvitetty jo paljon, mutta osa on vielä salaisuuden verhon takana. Silti on hienoa tietää, että kun me nukumme, aivot tekevät silloinkin työtä. Ne lajittelevat tietoa, poistavat turhaa ja uudistuvat. Kannattaa siis pitää kunnon unista kiinni.

Tänäänaikaisinnukkumaanterkuin,
Emppu