Kävin eräänä aamuna vaatekaupassa lahjaostoksilla. Myymälä oli ollut auki vartin. Lisäkseni suuressa tilassa pyörivät yksi asiakas sekä kaksi myyjää. Sain tehtyä valinnat ja menin kassalle. Ei ruuhkaa. Ei ketään muuta jonossa kuin minä. Minut pyydettiin itsepalvelukassalle rahastettavaksi. Myyjä kysyi onko kassa tuttu minulle. Sanoin koittaneeni kerran. Samalla, kun hän lajitteli vaatteita ja napsi niitä koneelle,…
Avainsana: palveluala
Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää
Yrittäjyydestä kuulee puhuttavan monenlaista ja useimmassa kohtaa jutut menevät juurikin niin metsään, kuin huhupuheissa noin yleensäkin. Itseäni on jo pitkään raastanut se, miten yrittäjäkuntaan monin paikoin suhtaudutaan. Tämä juttukin syntyi aikanaan siitä, että mulle tuli niin tärkeäksi oikaista edes vähän näitä vääriä käsityksiä. Käsityksiä siitä, millaista yrittäjän ja työantajan elämä voi todellisuudessa olla. Kaiken se…