Forrest Gumpin äiti oli oikeassa. Elämä on kuin suklaarasia. Koskaan ei tiedä mitä saa.
En muista milloin viimeksi olen kirjoittanut voinnistani. Yhteen aikaan tuntui, että blogi oli kuin valtava epikriisi, johon päivitin pelkkiä viimeisimpiä lääkärikuulumisia. Kun viimein sain tyhjästä syttyneille oireilleni nimen toiminnallinen häiriö, ajattelin kaiken olevan selvää kauraa. Muutama vuosi ohjeiden mukaan elämistä ja toivo paluusta ”entisenlaiseen” olisi edessä.
Toivo ei ole mennyt vieläkään, mutta tutkimukset jatkuvat nyt uudella polulla. Kävin muutama päivä sitten fysiatrilla voimattomuuden ja raajojen sekä selkärangan polttelun vuoksi. Ajattelin, että nämä uudet jutut aiheutuvat jännittyneiden lihasten puristamasta hermosta ja saisin lihasjumiin jotain poppakonsteja.
Kuvaamani oireet saattavat kuulua myös saman ”toiminnallinen häiriö”-kategorian alle, mutta silti sain lähetteen hermoratatutkimukseen ja ehkä sen jälkeen pään magneettiin, sillä ”samoja oireita on myös ms-taudissa”, totesi lääkäri. Ja paras keino tässä tapauksessa on poissulkea kaikki mahdolliset sairaudet ennen uusien hoitokeinojen pohtimista.
Turhautuminen on läsnä nyt joka päivä. Teen niin tai näin, menee aina saveen.
Yhtenä päivänä kaadoin spagettikattilasta vettä pois alle 10 sekuntia. Kolmeen päivään sen jälkeen en pystynyt vetämään kunnolla syvään henkeä, koska selkä jumittui tuosta hommasta niin paljon.
Toissailtana vatkasin pannukakkutaikinaa puoli minuuttia. Sen jälkeiset kolme tuntia söin särkylääkettä ja istuin lämpöpussi olalla, jotta saisin käden taas kunnolla liikkumaan ja ”turvonneen” olon raajasta pois.
Myös puhelimessa vietetty tunti toi seuraukset saman tien. Selkä veti itsensä ihan jumiin ja rankaa poltti aamuyöhön saakka.
Toiminnallinen häiriö on vieras ja uusi juttu myös lääkäreille. Itsekään en kunnolla ymmärrä sen logiikkaa. Tiedän vain, että kaikki toiminnallisessa häiriössä koetut oireet ovat todellisia, mutta niille ei löydy elimellistä syytä. Aivot alkavat (ehkä pitkällisen stressitilan tai jonkin kehollisen trauman seurauksena) tulkita kehon viestejä väärin. Myös ihmisen ”taistele tai pakene”-hälytystila jää päälle, eikä kroppa osaa enää rauhoittua.
Oireet saattavat olla mitä vaan lievästä tosi kovaan. Ne voivat viedä työkyvyn ja alentaa elämänlaatua rankalla kädellä. Luin kokemuksen, jossa joltakin ihmiseltä oli lähtenyt kävelykyky tuollaisen häiriön seurauksena. Tarina ei kertonut miten hän voi nykyään ja onko kävely palautunut.
Päälle jäänyt toiminnallinen häiriö voidaan ”parantaa”, mutta se vaatii paljon aikaa ja tietoa siitä, mitä voi tehdä, jotta elimistö oppisi taas rauhoittumaan.
Voin tässä välillä jo paremmin ja pystyin tekemään enemmän asioita. Nyt olen palannut kirjaimellisesti lähtöruutuun. Eikä tämän ruudun ohituksesta saa edes ”Sattuma”-korttia.
-Emppu-