Tämän viikon perjantaina me suljetaan huoltoasemamme ovet määrittämättömäksi ajaksi. Voitte uskoa, että päätös oli vaikea (ja haikea), mutta tässä maailmantilanteessa ehdottoman välttämätön.
Kuten muillakin, myös työnantajilla ja yrittäjillä on tällä hetkellä vaikeat paikat vähän joka puolella. Ja vaikeissa paikoissa kaivattaisiin tukevia, pitäviä, ponnekkaasti annettuja määräyksiä, joista voi olla varma, että ne pitävät, eikä niitä vedetä takaisin muutaman päivän päästä.
Hallitus on saanut paljon hyviä päätöksiä aikaan. Henkilökohtaisella tasolla mua harmittaa niissä se, että suurin osa on ollut suorien määräysten sijaan vahvoja suosituksia. Liian paljon jätetään tällaisessa tilanteessa ihmisten oman päätöksenteon varaan. Tyyliin – ravintoloiden pitäisi tajuta laittaa ovensa kiinni ja asiakkaiden pitäisi tajuta pysyä poissa niistä, jotka ovat auki. Liian monta pitäisi-vaihtoehtoa samassa lauseessa.
Muissa tilanteissa en kannata liiallista holhousyhteiskuntaa, mutta tämä onkin poikkeustilanne. Jotkut asiat pitäisi vaan ilmoittaa suoraan sääntönä ja valvoa niiden noudattamista vaikka sitten sakon uhalla.
Kun mikään ei riitä
Ylimääräisten kontaktien välttämiseksi ja epidemian hidastamiseksi pitäisi siis sulkea ovet. Toisaalta täytyisi myös pitää pyörät pyörimässä, että kansantalous pysyisi elossa. Ja että saisi rahaa, josta maksaa laskut, sillä jokaisella yrittäjällä ei mahdollinen vuokranantaja tai laskuttaja tule vastaan pidemmillä maksuajoilla tai osamaksuilla.
Kaikkein vaikeimmat päätökset liittyvät aina kuitenkin työsuhteisiin. Henkilöstön lomautuspäätöksiä oli
todella haikeaa tehdä. Ensin seurata lukuja, kun päivä päivältä myynnit tippuvat. Seuraavaksi nähdä myyntien laskun realisoituvan toiminnassa, kun viikko viikolta työtä on aina vaan vähemmän.
Ensimmäisenä ratkaisuna on tiputtaa reilusti tunteja ja lomauttaa osa. Siinä vietät sitten pari iltaa miettien sydän vereslihalla, ketkä jäävät ja ketkä lähtevät. Et halua laittaa ketään etusijalle, sillä jokainen on sinulle yhtä merkittävä. Jokaisen toimeentulo on sinulle yhtä tärkeä.
Seuraava viikko uusilla tunneilla muutettuna kuluu. On selvää, että jo tehdyt lomautukset eivät tule riittämään ja seisot lopulta selkä seinää vasten, keskustellen myöhään yöhön syvimpien mietteittesi kanssa.
Sinä tunnet työporukkasi ja juttelet paljon heidän kanssaan. Tiedät useimman elämäntilanteen. Etenkin pienissä yrityksissä henkilöstö on työnantajalle usein paljon enemmän, kuin pelkkää kasvotonta massaa. Myös meillä. Monet kyyneleet jo tirautin, kun luin annettavia lomautuslappuja. Seuraavat itkut itkin, kun laitoin matkaan toistaiseksi viimeiset palkat. Onneksi en ole paikalla perjantaina, kun laitetaan lappu luukulle. Miehellenikään se ei tule olemaan helppo hetki.
Takaisin lentoon
Kannattavuus on yksi asia, minkä vuoksi me suljetaan ovet. Vielä suuremmaksi syyksi epidemian levitessä on kuitenkin noussut pelko siitä, että jatkaessamme riskeerataan sekä meidän henkilöstö, että asiakkaat, sillä palvelupaikassa ei kontakteilta voi välttyä. Siitäkin huolimatta, että käsidesissä ja kumihanskoissa löytyy. Vaikka pullat pussitetaan, putsataan paljon paikkoja sekä pidetään etäisyyksiä. Myydään ruoka-annoksia ja kahvilatuotteita pelkästään mukaan.
Me päädyttiin omalla kohdallamme tähän ratkaisuun ja aika näyttää kuinka käy. Meidän ”onni” tässä tilanteessa on se, että ollaan oltu samassa paikassa kauppiaina jo viisitoista vuotta, joten ollaan saatu tilanne suhteellisen vakaaksi sinä aikana. Kauhulla ajattelen niitä yrittäjiä, jotka ovat ehkä juuri vasta aloittaneet tai tehneet suuria uudistuksia firmoissaan ja ottaneet lainaa sitä varten. Siinä tilanteessa saatetaan firman koosta riippuen elää aivan kädestä suuhun ja jokainen menetetty euro on vain uusi naula yrityksen arkkuun.
Olen tämän jo aiemmin todennut, mutta kerran vielä.
Tämän epidemian aikana tulee moni firma vielä sulkeutumaan. Jotkut valitettavasti lopullisesti.
Parasta, mitä Suomen kansa voi talouselämälle koronan laannuttua tehdä, on kaikissa mahdollisissa valinnoissaan suosia kotimaista. Myös matkailussa. Tekemällä niin, saadaan Suomen talous edes suht nopeasti elpymään, firmoja pystyyn ja työpaikkoja takaisin.
Ja Feeniks-lintu lentää jälleen.
Rakkaudella,
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76
Related