Joku kanava voisi antaa tässä elämäntilanteessa psykoterapeutti Maaret Kalliolle ihan oman ohjelman. Parhaaseen katseluaikaan.
Kallio teki keväällä koronakriisin alettua kyseisen kaltaista yhteistyötä Helsingin Sanomien kanssa ja puhui pandemiasta sekä sen aiheuttamista tunteista nettiklipeissä. Nyt hän voisi Yle Olohuone-ohjelman tapaan istua studiossa ja puhua vaikka puoli tuntia viikossa kansalle tästä poikkeuksellisesta ajankohdasta. Oloista, joita varmasti herää jokaisen sisällä. Kokeneella terapeutilla on varmasti keinoja, joilla jokainen voisi koittaa vähentää omaa ahdistustaan. Ja mahdollisesti välttää suuremman henkilökohtaisen mielenterveyskriisin.
Kun maailmalla kylvää kauhua nyt jo kolmas aalto, muuntoviruksen uudella voimalla tehostettuna, tarvitaan johtajuutta. Sen lisäksi tarvitaan joku, joka ei puhu pelkkää kapulakieltä ja jaa uusia rajoituksia. Tällainen terapiaohjelma tulisi sopivaan saumaan, sillä ihmiset alkavat toden teolla väsyä. Ja uuden rynnäkön kynnyksellä niin ei saa vain antaa tapahtua. Muuten ollaan pian keskellä jotain niin kamalaa, että joudutaan turvautumaan täälläkin ulkona liikkumisen rajoituksiin ja se on omiaan lisäämään mielenterveyspotilaita jo entisestään pitkiin jonoihin.
On kamalaa lukea uutisista joka päivä lisääntyvistä tartuntamääristä. Ja tietää samalla se, että annettuja ohjeistuksia noudattaen suuri osa näistä eilen uutisoiduista (hiukan yli sadasta) opiskelijabiletartunnastakin olisi vältetty. Tuntuu, että siellä on kyseessä vielä muuntovirus, koska tarttuminen oli niin suurta ja nopeaa. Originaaliversio on harvemmin suuressakaan altistumisjoukossa sairastuttanut muutamaa ihmistä enempää.
Erään lehden artikkelissa puolestaan haastateltiin vanhempia, jotka olivat huolissaan nuorten syrjäytymisestä, koska nuorten eristäminen koulusta ja harrastuksista on kestänyt kohta vuoden.
Niin. Ystävät rakkaat. Saman vuoden se on kestänyt kaikkien kohdalla ja kukapa meistä ei tahtoisi jo pois tästä tautisesta vankilasta? Tiedän, että sosiaaliset suhteet ovat nuorille vielä enemmän tärkeitä, kuin meille vanhemmille, mutta kun nyt on vain pakko kestää. Ei ole vaihtoehtoja.
Tässä päänsilittelyn, runsaudenpulan ja vapaan valinnan maassa kasvaneille ihmisille tilanne on äärimmäisen vaikea käsittää. Kun oma elämä yhtäkkiä ohjelmoidaankin ulkopuolelta, eikä voikaan itse hallita kaikkea, herättää se monissa jopa vihaa ja uhoa. Väkivalta on lisääntynyt huomattavasti ympäri maailmaa, myös meidän pienessä Suomessamme.
Muistetaan kuitenkin, että tässä oli välissä kesä, joka soi kaikille koronahengähdystauon ja nuoretkin pääsivät näkemään toisiaan aika tavalliseen tapaan. Kesä on tulossa taas. Ehkä vuodenajanmuutos tuo jälleen tullessaan loiventuman tartuntoihin ja elämä voi olla vapaampaa taas pienen hetken. Ja loppuvuodesta rokotukset saadaan toivon mukaan vietyä loppuun saakka.
Onhan tämä kamalaa ja toisina päivinä aivan helvetin ahdistavaa. Välillä tuntuu, ettei saa henkeä, kun kaikki pyörii maailmassa vain tämän hemmetin koronan ympärillä. Korona sitä ja korona tätä. Muuten mentäisiin, mutta kun on tämä korona. Muistakaa turvaetäisyydet, yskikää hihaan ja peskää käsiä. Lukitkaa ovet ja laittakaa piipun päälle hattu. Älkää nähkö toisianne.
Tämän jälkeen en tahdo enää nähdä ainakaan yhden yhtä käsidesipulloa elämäni aikana. Mieheni puolestaan sanoi, ettei mene kauppaan vuoteen, kun tämä paska on ohi. Hän on käynyt tekemässä meidän ruokaostokset yksinään maaliskuusta saakka.
Seuran haastattelussa Jenni Haukio muistutti osuvasti, että jonain päivänä tämän päivän nuoret ja lapset ovat aikuisia, joiden elämän yhtenä muistona on tämä pandemia-aika.
Millaisen muiston tämä aika lapsille ja nuorille luo ja kuinka kauaskantoisia vaikutuksia sillä onkaan, on myös meistä aikuisista ja meidän esimerkistämme kiinni. Kirjoitin jo viime kesänä, että koskaan meitä aikuisia ei ole tarvittu kipeämmin olemaan lapsillemme vanhempia, kuin tällä hetkellä. Olen edelleen samaa mieltä ja tilanteen jatkuessa tämä tarve vain kasvaa. Lapset ja nuoret tarvitsevat turvaa. Aikuisen kokeneen sanan siitä, että tämä on ohimenevä vaihe ja elämä palaa jossain vaiheessa taas (edes jokseenkin) takaisin tutumpiin uomiinsa.
Tämä on meidän sukupolvien pandemiasota ja nyt pitää vain pysyä sitkeästi rintamalla. Luopua itku kurkussa niistä menoista ja juhlista ja ajatella, että niiden aika on sitten myöhemmin. Täytyy kerätä viimeinenkin tahdonvoiman sirpale, koska me nujerretaan vielä se perkele. Ja se päivä on tulossa. Koko ajan vain lähempänä. Ihan varmasti.
Mutta siihen saakka pitää jaksaa taistella. Sillä jokainen ihmishenki on sen arvoinen.
Rakkaudella, Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76