elämä

Mitäs nyt?

Harmittaa. Ja turhauttaa niin vietävästi. Olisi ihanaa palata kirjoittamisen pariin, mutta edelleen jatkuvat lihasongelmat kaulan alueella sallivat vain kännykällä kirjoittamisen. Ja silloinkin vain tietyssä vinoasennossa selällään. Blogin päivitys harvakseltaan siis jatkuu, sillä näillä eväillä ei nyt tehdä pitempiä, mietiskelevämpiä tekstejä, vaikka aiheita piisaisi kyllä.

Ollaan tällä hetkellä mökillä, jossa meitä odottikin varsinainen talven ihmemaa. Koko ympäristö on kuin lumisesta satukirjasta ja hiljaisuus hämärän hetkellä on käsinkosketeltavaa.

En ole pystynyt lenkkeilemään pitkiin aikoihin, saati jaksanut muutenkaan olla pihalla varttia pitempään. Täällä korvessa oon nyt lyönyt ennätykseni ja kävelin vähän yli puoli kilsaa sekä eilen, että tänään. Viikko sitten saamani lihasrelaksantti on näemmä alkanut hiukan auttamaan. Lisäksi raikas pakkasilma on maailman ihaninta hengittää! Talvi on niin mun lempivuodenaikani.

Vaikka koti on yleensä maailman paras paikka, siitä on tullut tämän syksyn myötä pelkovankila, jonne välillä ahdistaa palata. Mä olen jostain syystä pelännyt aina tukehtumista ja kun sen tunteen kanssa on joutunut nyt elämään monta kuukautta, ei se voi olla vaikuttamatta mieleen jollain tavalla. Ja kun se kauhu koetaan aina samojen seinien sisäpuolella, heijastuu tunne lopulta myös paikkaan. Vaikka se olisi rakas.

Pelkään jäädä tämän kaiken jälkeen yksin. Lähteä mihinkään yksin. Jäädä lasten kanssa yksin, jos mulle sattuukin jotain. Toisinaan pelkään jopa syödä, koska se nostattaa toisina hetkinä kamalan kuristuksen kurkkuun. Olen laihtunut kuusi kiloa muutamissa viikoissa ja ulkomuoto alkaa olla kasvojenkin osalta tosi riutunut. Unen puute aiheuttaa suuren palan toivottomuuden tunteista.

Selvää on, että nämä pelot vaativat paljon käsittelyaikaa (ehkä apuakin), jotta niistä pääsee joskus eroon, eivätkä ne ala liiaksi rajoittamaan omia tekemisiä.

Olen viimeksi imuroinut kotona elokuun alussa. Mies hoitaa siivoukset (ja kaiken muunkin). Pesin vessan joulukuun alussa ja olin sen jälkeen kaksi päivää kipeänä. En voi taaskaan ajaa itse autoa hengenahdistuksen takia. Saati lenkittää koiria. Käydä kaupassa. Kirjastossa. Töissä. Olen täysin riippuvainen toisten avusta.

Mulla on nyt kiirelähete fysiatrian polille arvioon. Ja itse menen viikon päästä omalla lähetteellä tarkastamaan koronan vasta-ainelukemat. Sen jälkeen kaikki omat kivet alkaa olla jo käännetty.

Vaikka rokotevastainen en olekaan, haluan silti tarkistuttaa, voiko heinäkuussa saamallani koronan kakkosrokotteella olla jotain mahdollista tekemistä näiden outojen oireiden kanssa, joihin ei tunnu löytyvän selitystä mistään. Oireet ovat pelottavasti kuin suoraan pitkäkestoisesta koronasta (long-covid). Toivon mukaan arvot ovat normaalit ja voin ottaa kolmosrokotuksen varattuna aikana. Sen verran tuo omikron mua kuitenkin pelottaa.

En halua, että blogini muuttuu miksikään narinafoorumiksi omasta voinnistani. Elämäni vaan nykyään sattuu olemaan vain tämän kanssa selviämistä, eli paljon muuta ei nyt tule tehtyä.

Mutta palaan innolla näppäimistön äärelle, kun alan saada kuntoani takaisin. Siihen saakka päivitän enemmän lyhyitä kuulumisia Facessa Sydänmuruja-blogi ja Instassa sydanmuruja sivuilla.

Halaten, Emppu

You may also like...

4 Comments

  1. Katja Keski-Heikkilä says:

    Voimia sinulle❤
    -Katja ( your friend forever)

    1. Kiitos ihana 💖 Viesteillään jossain kohtaa kuulumisia!
      Halein, Erja (your friend forever too)

  2. Voimia ja hei, onnittelut kävelyennätyksestä mökillä – pitkäkin matka alkaa yhdellä askeleella ♥️🚶‍♀️

    1. Lämmin kiitos ihana 💖 Tuo on niin totta, että pienestä kaikki muutos lähtee!
      Halaten, Emppu

Vastaa