elämä

Koulut auki? Hei haloo!

Löytyykö täältä ketään muuta, jolla korona alkaa tulla pikkuhiljaa korvista ulos? Tieto tästä ennennäkemättömästä tappajasta lisääntyy pikkuhiljaa, mutta silti sen kulkua on vaikea ennustaa millään saralla.

Jatkuvasti tulee päivitettyä tietoa mahdollisista uusista leviämistavoista, riskitekijöistä, jälkitaudeista ja ennakoivista oireista. Maita vertaillaan keskenään ja mietitään, kuka on valinnut tehokkaimman strategian ja kuka selviää pienimmillä kolhuilla. Valitettavasti se nähdään vasta kuukausien kuluttua.

Henkilökohtaisesti inhoan tällaisia katastrofiennusteita, jotka muuttuvat kaikenlisäksi joka hemmetin viikko. Ensin joku sanoo, että toukokuun lopulla pahin on jo ohi, sen jälkeen toinen ennustaa huipun sijoittuvan kesäkuulle… tai ehkä sittenkin heinäkuulle. Tänään lehdessä luki, että joulua uskaltaa jo suunnitella, juhannusta ei. Ja toinen otsikko kertoi, että viruksen huippu on maassamme vielä pitkällä edessä.

Hallituksia ja valtioiden päämiehiä ei käy kateeksi. Itse en haluaisi välttämättä olla päättämässä miljoonien ihmisten puolesta siitä, päästetäänkö hirviötauti mellastamaan vapaasti, tavoitellen kuuluisaa laumaimmuniteettia (joka sekin teoria on todettu jo muutamaan kertaan mahdottomaksi/hitaaksi/vailla pohjaa olevaksi) vai koitetaanko mieluummin tukahduttaa ja elellä rajoitusten kanssa sitten pidempään. Lienee sanomattakin selvää, että asiantuntijoita on näissäkin asioissa pilvin pimein. Ja useimmiten he ovat kaikki eri mieltä keskenään.

Selvää on nyt vain se, että tauti ei ole lähtenyt maassamme etenemään samalla tavalla salaman lailla, kuin monissa muissa valtioissa. Niinpä tässä ollaan vähän niin kuin omalla käyrällämme ja mielestäni on enemmän hermostuttavaa, kun asiantuntija toisensa jälkeen kumoaa edellisenä päivänä annetut ennusteet viruksen loppumisajankohdasta.

Takaisin koulunpenkillekö?

Samalla lailla kahden lapsen äitinä, minua hermostuttavat suunnitelmat avata koulut toukokuun lopuksi. Sen jälkeen, mitä olen lukenut koronan aiheuttamista keuhkovaurioista yms. jälkiseurauksista sekä siitä, kuinka arvaamaton sairaus on myös lasten ja nuorten keskuudessa, en halua altistaa lapsiani tällaiselle ihmiskokeelle, jotta saataisiin mahdollisesti tauti alkamaan levitä taas.

Mitäpä jos se ei alakaan levitä hallitusti, vaan ryöstäytyy käsistä? Mitä, jos hybridistrategia (jossa positiivisen tuloksen jälkeen jäljitetään tartuntaketjut ja asetetaan kyseiset ihmiset karanteeniin) ei toimikaan ja porukka ei vaan jää eristyksiin sairastuttuaan? Kuka heitä valvoo?

Mun mielestä on aika kamalaa lukea, että joku ajattelee sen olevan turvallisempaa, että aloitetaan yhteiskunnan avaaminen kouluista, koska lapset sairastavat koronan useimmiten lievemmin oirein. Että heidät ja opettajat sekä muu kouluhenkilöstö ikäänkuin ”uhrataan” ekana taistelukentälle ja katsotaan kuinka käy.
Entä ne lapset, joiden kohdalla oireet eivät olekaan lieviä? He, ketkä lopulta makaavat tehohoidossa tai mahdollisesti menehtyvät? Mitä, jos nämä pari-kolme viikkoa koulua, saisivat loppujen lopuksi aikaan monia kuolemia heidän joukossaan, joiden ei sitä pitänytkään niin kovin oirein sairastaa?

Ja mietitään hetki myös sitä, mitä keväisin koulussa tehdään pari viimeistä viikkoa? Vietetään leffapäiviä, siivotaan pulpetteja, käydään retkillä ja tapetaan aikaa. Varsinaista opiskelua ei ihan kamalasti monissa paikoin enää kalkkiviivoilla ole. Sen vuoksi ei ainakaan kannata kouluja avata niin pieneksi aikaa.

Nyt tarvitaan sitä kuuluisaa sisua

Olen kyllä tietoinen kolikon toisestakin puolesta. Siitä, että monilla lapsilla koulu on parempi paikka viettää päivänsä, kuin koti. Tämä on aivan hemmetin surullista ja tuo vaikean paikan myös asioista päättäville. Tällaisina kriisihetkinä jokaisen vanhemman pitäisi löytää itsestään se voima, jolla kannattelee niitä pienempiä. He tarvitsevat meitä nyt enemmän kuin koskaan. Ja tiedän, se on toisinaan aivan helvetin vaikeaa ja väsyttävääkin, mutta se on myös vanhemman velvollisuus.

Kouluasian suhteen voitaisiin päätyä myös siihen, että oppilaat voisivat palata lähiopetuksen piiriin, mutta myös etäopetukseen voisi jäädä niin tahtoessaan. Tuo kaksi-kolme viikkoa on todella niin lyhyt aika kokonaisuutta ajatellen, ettei sillä varmaan koulumenestyksen ja edistymisen kannalta olisi tässä kohtaa mitään merkitystä.

Myös se on surullista, että mielenterveysjonot ja erotilastot kasvavat tämän takia. Siis periaatteessa normaalin asian seurauksena. Siksi, että perheet ovat yhdessä.
Olen välillä (jo ennen tätäkin) pohtinut sitä paljon, mihin suuntaan ihmiskunta on menossa, kun perheenjäseniä paetaan jatkuvasti työhön ja harrastuksiin. Tai oikeastaan ihan mihin vaan. Sama suuntaus on kesälomilla, kuin nyt. Töiden alkua odotetaan, että päästään lepäämään työpaikalle monen viikon perheenä olon jälkeen.

Tällainen kriisitilanne tekee oikeasti näkyväksi senkin, kuinka paljon lapsiamme toiset ihmiset itse asiassa hoitavat ja kasvattavatkaan. Päiväkodit, koulut, kerhot, harrastukset, lastenvahdit ja isovanhemmat. Kun tämä joukko lasketaan pois pelistä ja lapset ovat kotona omien vanhempiensa kasvatuksen ja huolehtimisen alla 24/7, on se oikeasti kova paikka sellaisille perheille, jotka näkevät toisiaan joskus ja jouluna, kun selviytymisstrategioita hiotaan niissäkin perheissä, joissa nähdään enemmänkin.

Mikään ei ole tässä tilanteessa varmempaa, kuin epävarmuus. Tilanne elää ja muuttuu koko ajan, se pitää vain kestää. Kaikki loppuu aikanaan. Ainoa asia, mikä on sataprosenttisen varmaa, on se, ettei nyky-yhteiskunnan vanhempia ole koskaan tarvittu näin paljon olemaan lapsilleen vanhempina. Tämä on oikea näytön paikka meidän sukupolville.

Kyllätäältävielänoustaantsemppiterveisin,
Emppu

FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76

You may also like...

2 Comments

  1. Hyvä kirjoitus. Varsinkin tuo: mikään ei ole varmempaa kuin epävarmuus… ikävä kyllä näinhän tämä on. Sisua ja sietokykyä tilanteen kestämiseen ja siihen että koittaa ne positiiviset asiat arjesta löytää ja elää mahdollisimman tavallista arkea rajoitusten kanssa, on vaan nyt parhaaksi.

    Jaksamista sinne.

  2. Kiitos <3
    Se auttaa tosiaan jo paljon, kun koittaa keskittyä ihan tavalliseen arkeen kaikkine rutiineineen. Tässä kun ollaan niin oudolla maratonilla, jossa maaliviivaa hilataan koko ajan eteenpäin jonnekin tuntemattomaan ajankohtaan.

    Voimia myös sinne.
    Halauksin, Emppu

Vastaa