Meidän työssä kauppiaina on yksi aika makea juttu. Ihan kirjaimellisesti.
Nimittäin karkkiedustajat.
He käyvät silloin tällöin asemalla kertomassa kampanjoista ja esittelemässä tulevia uutuuksia. Ja useimmiten me saadaan näistä uutuuksista maistiaiskassi kotiin.
Tällä kerralla Fazerin kassissa oli karkkien lisäksi leipäjauhosekoitukset (lisää vain vesi ja hiiva) sekä uutuusmuroja, jotka ovat tulossa markkinoille helmikuussa. Minis Kauratähdet sekä Minis Kaakaonmakuiset Kauratähdet.
Intouduin Kauratähdistä kirjoittamaan, kun meidän lapsiraati kotona arvosti nämä murot niin herkullisiksi, että kaakaotähtiä ei ole jäljellä enää lainkaan ja kauranmakuisiakin enää puoli pakettia.
Meillä syödään muroja aika vähän ja yleensä ne ovat joko Rice Krispiesejä tai Fitness-hiutaleita. Minis Kauratähdet (yli 50% täysjyvää) olivat suurin piirtein noiden perusriisimurojen kokoisia.
Lapset tykkäsivät nimenomaan näiden murojen pienestä koosta ja siitä, että ne olivat todella hyviä, olematta silti ällömakeita. Uutuusmuroja tilattiin kuorossa samantien lisää, kun laatikon pohja alkoi pilkottaa. Tiedetään siis, mitä rahdataan ostoskärryihin sitten parin kuukauden kuluttua.
Namipuolelta ilahduin suuresti, kun Suffeli Puffista on tehty suklaalevy. Sen ”maistelemiseen” ei kolmelta ihmiseltä mennyt kovinkaan kauaa aikaa. (Lapset saivat rivin puoliksi, minä tuhosin loput). Kun illalla jäin istumaan sohvalle, niin mies vihjaisi nukkumaan mennessään, että olisi kiva, jos hänellekin jäisi vielä pari palaa aamuksi.
Herkutellen kohti viikonloppua❣ Emppu
FB ja IG @emppu76