koira reuma

Kaikki putkeen

Tiedätkö sen aamun, kun kaikki menee juuri niin kuin et suunnitellut? Mulla on sellainen tänään. Ja karman parhaana ystävänä osaan ennustaa saman menon jatkuvan iltaan saakka. Ei tässä mitään mittavan suurta, maailmaa kaatavaa harmia ole onneksi ollut, enemmänkin kaikkea pientä. Mutta kyllä se pienikin pystyy ihan kivasti vaikeuttamaan tavallisen päivän läpivetoa. 

Oman olotilani alasajo alkoi itseasiassa jo perjantaina. Huomasin silloin illalla lääkkeitä ottaessani, että aamulääkkeestäni meni viimeinen annostelijaan, eikä uutta purkkia löytynyt mistään. Laitoin tyhjän purnukan varmuudeksi sivupöydälle, että muistaisin hakea sitä lisää seuraavana päivänä. Unohdin. 
Vedin sitten lauantain puolikkaalla aamutabletilla, sillä tiesin pärjääväni silläkin. Yksi puolikas jäi vielä sunnuntaiaamulle. Lauantai meni sukkelasti siivotessa ja leipoessa. Esikoisen 12-vuotisjuhlat olisivat seuraavana päivänä.
 Synttäriaamu valkenikin sitten jo hiukan kankeampana. Piti käydä aamupäivällä hakemassa lääkettä – unohdin taas. (Ihan totta – olen omien asioitteni hoidossa juuri tällainen). Päivä meni kuitenkin hyvin ja orastava tulehdustila alkoi antaa ensioireita vasta myöhään illalla. Sitten räjähti.
Voitin kipuarpajaisissa päävoiton tälle aamulle. Vasen polvi on aivan turvonnut ja lähtee alta pois, kun koitan kävellä sillä. Oikea on vasta turpoamassa. Lonkat ovat niin kankeat, etten taivu edes silittämään koiraa. Ranteiden jatkeena on nippu porkkanoita ja hartiat muistuttavat sanomattoman paljon sementtimöhkälettä. 
Mieheni lähti sitten hakemaan mulle aamulla sitä lääkettä. Palasi ylätieltä vielä nappaamaan Kela-kortin mukaansa. Tuli tuntia myöhemmin kotiin ruokatavaroiden kanssa – oli unohtanut käydä apteekissa (tää on varmaan ihan meidän perheen juttu). 
Lähti kiroillen matkaan uudelleen ja palasi vielä useamman kirouksen kanssa ulko-ovelta takaisin. Ei löytänyt sitä Kela-korttia enää mistään. Haettiin siinä sitten aikamme ja hän ajoi läpi uudelleen koko reitin, jonka oli tuntia aiemmin mennyt. Ei korttia missään. Apteekissa ohjeistettiin tekemään netissä valtakirja puolisolle, niin hän voi hakea sillä mun lääkkeen siihen saakka, kun uusi Kela-kortti postitetaan. 
Tytönkin piti mennä tänään kaverille yökylään. Koko perhe heräsi aamuviideltä ”Sattuu, sattuu!”-huutoihin. Tyttö oli mitä ilmeisimmin nukkunut huonossa asennossa ja saanut niskaansa kunnon lukon. Hän ei pystynyt kääntämään päätään lainkaan vasemmalle, eikä kannattelemaankaan sitä kunnolla. Kyyneleet vain valuivat pitkin hänen poskiaan, kun koitimme saada hänet nukkuma-asentoon uudelleen. Hänen aamupäivänsä on sisältänyt siis särkylääkettä, lepoa ja hierontaa. (Googlasin torticolliksen, jonka oireisto sopi täsmälleen tytön niskaan). Pikkuhiljaa tässä päivän aikana on tapahtunut edistystä parempaan ja nyt hän pystyy jo istumaan. 
Täällä siis lepo-osasto kuittaa maanantain suoritetuksi ja menee tänään aikaisin nukkumaan. Tosin jokakesäinen 007-setti pitää kyllä katsoa tämänkin illan osalta. Vanhimmat Bondit ovat ihan parhaita.
(Ja vielä jotain ihan mahtavaa. Meidän ihana Lucky täyttää torstaina vuoden ja hänelle odotellaan nyt kaveriksi Maltapentua. Toivottavasti kaikki menee niin kuin pitäisi ja saadaan pieni karvakaveri kotiin ennen syyskuun puoliväliä).
Loistavaa viikkoa sulle!
Halein, Emppu
FB ja IG: @emppu76

You may also like...

Vastaa