Kyyneliin astihan se meni. Sen uuden lääkkeen aloitus. Oon täällä tänä aamuna itkenyt ihan huolella pelosta, turhautumisesta ja valintojen pakosta. Harmituksesta ja vihastakin. Siitä, kun ei oikeastaan ole edes olemassa todellisia vaihtoehtoja tähän hetkeen.
Mun sairaus (reuma) on jatkuvasti aktiivinen. Ei mitenkään invalidisoivalla tavalla, mutta aktiivinen kuitenkin. Nivelet turpoilevat aika ajoin rasituksen seurauksena ja koko kroppa muistuttaa lihasjumien takia enemmän liikkeiltään rautakankea, kuin ihmistä.
Oon aina suhtautunut mutkattomasti sairauteeni ja hyväksynyt sen osaksi elämääni, mutta sama suhtautuminen ei ole pätenyt lääkkeisiin. Pienenä en tietenkään osannut kyseenalaistaa lainkaan sitä, mitä kaikenlaisia myrkkyjä kehooni ajettiin. Osa niistä sai voimaan paremmin pitkällä aikavälillä, suuresta osasta tuli jos jonkinlaista sivuvaikutusta.
Lääkekokeilujaksot olivat toisinaan aivan kamalia. Kun piti syödä outoja nappeja, joista tuli joskus aivan kaamea olo, mutta joita piti silti ottaa, että nähdään tehoaako se. Olosta saattoi oksentaa illalla, mutta seuraavana päivänä piti ottaa taas sama lääke, jotta nähtiin tuliko laatta lääkkeestä vai jostain muusta. Jos sama toistui, lapsi armahdettiin kolmannesta päivästä ja siirryttiin uuteen lääkkeeseen.
Lääkkeet ovat hyviä olemassa, kun on oikein kipeä. Ja kun niitä käytetään lyhyen aikaa.
Mun lääkevastaisuus on noussut siitä, kun edellinen troppini sai aikaan sairaamman olon kahdeksi päiväksi, kuin mikä oloni olisi ollut ilman kyseistä pilleriä. Kun tunnin kuluttua lääkkeen otosta kuvottaa ja heikottaa, etkä pysty pahoinvoinnin takia syömään enää loppupäivänä mitään, ei se kannusta ottamaan kyseistä lääkettä uudestaan. Silti, jos et ota, et myöskään liiku.
Tämän ongelman parissa oon täällä siis paininut. Pelannut mielessäni lääketeollisuuden tuotteilla venäläistä rulettia ja koittanut psyykata itseäni siihen, että nyt on vaan pakko valita kahdesta pahasta toinen. Uskaltaa koittaa uusien sivuvaikutusten pelossakin sitä, jäisikö toisen lääkkeen kanssa tuo pahoinvointi pois.
Nuorena aikuisena muistan ekan kerran ajatelleeni, kuinka helvetin epäreilua se on, että toiset ihmiset pystyvät liikkumaan tuosta vaan ja harrastamaan kaikkea tulematta sen enempää siitä kipeäksi. Olin ajoittain raivoissani siitä, että oma kroppani liikkuu vain napeilla. Jos jätän pillerini ottamatta, huomaan sen jo ennen puoltapäivää. Illalla ollaan päästykin zombievauhtiin – säryistä puhumattakaan.
Tiedän, että useita lääkäreitä ärsyttää se, kun puhutaan myrkyistä. Koska he yrittävät vain helpottaa kipuja ja hoitaa porukkaa. Mutta siinä lääkkeiden kanssa mennäänkin metsään. Niillä hoidetaan vain oireita, eikä oireiden perimmäistä syytä. Lisäksi useista lääkkeistä tulee ihmisille sellaisia sivuvaikutuksia, että niiden hillitsemiseksi pitää aloittaa jokin toinen lääke. Siinä sitten painellaan dosetti täynnä ojasta allikkoon. Kellon hälyttäessä lääkkeenottoa parin tunnin välein.
Jos laihdutuskuurit toimisivat, kukaan ei olisi ylipainoinen. Jos lääkkeet parantaisivat, kukaan ei olisi sairas. Kaikkein parasta olisi, jos lääketiede hyväksyisi ihmisen olevan kokonaisuus ja sairauksia alettaisiin myös hoitaa niistä lähtökohdista käsin. Sama sairaus oireilee eri ihmisillä niin eri tavalla, koska ihmiset ovat erilaisia. Silti samaa lääkettä ajetaan samoihin sairauksiin. Toisinaan paremmilla tuloksilla, toisinaan olemattomilla.
Jos pehmeämmät hoitomuodot, liikuntareseptit ja ruokavaliosuositukset otettaisiin kunnolla hoitosuunnitteluun mukaan ja lääkärissäkin tehtäisiin ihmisestä kunnon kartoitus elintapoja myöten, saataisiin räätälöityä jokaiselle sopivin hoito. Näin toimimalla voitaisiin saada useita lääkityksiä purettua edes osittain. Toisia kokonaan. Niin paljon olen pelkän ruokavalion eheyttävästä vaikutuksesta monilta kuullut.
Olen juuri tämän lääkevastaisuuteni ajamana, pillereistä joskus päästäkseni, perehtynyt paljon kaikenlaisiin vaihtoehtohoitoihin sekä funktionaaliseen lääketieteeseen. Kaikkein eniten uskon Paula Heinosen suolistoteoriaan. Siihen, että moni sairaus saa alkunsa suolistosta. Niin prosessoitua ruokaa ihmiset nykyään syövät.
Olen täällä jo aiemmin kirjoittanut kokeilleeni ruokavaliomuutosta (Heinosen inspiroimana), jolla oli hämmästyttävä ja nopea vaikutus reumatulehdukseni alasajoon. Sillä kerralla en tehnyt edes muuta, kuin pudotin sokerin suurimmaksi osaksi pois ja lisäsin kasviksia huimasti. Jos sillä sai aikaan jo moisen muutoksen, mitä mahtaisikaan saada aikaan kokonaisvaltaisempi ruokaremontti.
Pieniä askeleita otan koko ajan kohti tulehdusta alentavia elämäntapoja. Mutta tällä hetkellä, en osaa edes kunnolla ajatella mitään muuta, kun jännitän niin paljon.
Sitä, pyyhkäiseekö pahoinvointiaalto kohta taas jalat alta, vai saisiko vihdoin sellaisen pillerin, jota pystyisi ottamaankin.
Vatsa täynnä perhosia,
Emppu
FB @kaneliomena ja IG@emppu76