Tulevana perjantaina 07.02.20. vietetään sekä ”Tervehdi naapuriasi-päivää”, että ”Työskentele alasti”-päivää. Voidaan siis ainakin työasun puolesta puhua varsinaisesta Casual Fridaysta.
Naapurit
Usein naapurusto jää aika etäiseksi toisistaan. ”Tervehdi naapuriasi”-päivänä on tarkoitus muuttaa tätä asiantilaa huomioimalla ihmisiä, joita asustaa ympärilläsi. Siispä perjantaina vilkuta, tervehdi, hymyile, kysy kuulumisia yms. (Lähesty kuitenkin varovasti, jos olet aiemmin viihtynyt vain omissa oloissasi. Yhtäkkiä aidan takaa hyppäävä, virnistelevä ja heippaa huuteleva naapuri saattaa olla joistakin pelottava).
Naapureita on joka lähtöön. Jotkut naapurit moikkaavat kaikkia vastaantulijoita, asuivat nämä sitten lähistöllä tai eivät. Toiset naapurit pikajuoksevat aamuisin kädet korvilla kotiovelta autoon, katsomatta ympärilleen, ettei vaan tarvitsisi tervehtiä ketään.
Yksi tietää kaiken mitä ympärillä tapahtuu, eikä epäröi sivistää tiedoillaan muutakin naapurustoa, huolehtimatta asioiden todenperäisyydestä. Toisinaan naapurissa saattaa asua ihminen, jota luulet uudeksi tulokkaaksi, mutta käykin ilmi, että hän on asunut aidan takana jo viisi vuotta.
Harva asia ylipäänsä kirvoittaa niin paljon keskustelua kuin naapurit. Aiheesta on väännetty kasakaupalla vitsejä, leffoja, stand uppia ja muuta komiikkaa. Suomesta löytyy mm.
- ihania naapureita
- ikinä ei sanota päivääkään-naapureita
- avuliaita naapureita
- tiedän kaiken sinusta ja muistakin ja kerron kaiken eteenpäin-naapureita sekä
- naapureita suoraan helvetistä.
Raja-aitojen takaa löytyy siis koko maailma pienoiskoossa.
Ja ne rajat ovatkin yksi asia, mistä naapureissa usein kinastellaan. Milloin joku on vetänyt aitaa liiaksi toisen puolelle, se on väärän värinen tai väärästä materiaalista. Toinen haluaa kauniin pensasaidan ja toinen kaksimetrisen tiilimuurin. Jos päädytään yhteisrajalla pensasaitaan, sitä pitäisi vielä hoitaakin yhdessä. Aaaaaa, mitä odotuksia!
Omakotitaloissa on se hyvä puoli, että jokainen naapuri huseeraa loppujen lopuksi omalla tontillaan ja pystyttää sinne vaikka savimajan, jos haluaa. Aidan takana voidaan vuodattaa vapaasti perkeleitä linnunpelättikokoelmasi saapuessa, mutta voi voi. Oma tupa, oma lupa.
Kerros- ja rivitaloissa sen sijaan ylintä päätäntävaltaa käyttelee taloyhtiön hallitus ja sen puheenjohtaja. Voi pojat, että niissä kokouksissa käy joskus keskustelu kuumana. Yhtiökokouksissa ollaan harvoin yksimielisiä yhtään mistään, mutta kaikesta kyllä purnataan. Kaikki haluavat päättää, mutta juuri kukaan ei halua hallitukseen. Koska sen jälkeen tietää olevansa aina vaatimusten ja valitusten ristitulessa.
Kokemuksen mukaan taloyhtiöissä riidellään mm. hankinnoista, lippuasioista ja talkoista.
Jos jotain uutta hankitaan, on jokaisella eriävä mielipide siitä millaisia hankintojen tulisi olla. Mistä hankitaan? Minkä värisiä? Kuka tekee? Millä aikataululla? Ja aina on joku, joka on kaikkea ehdotettua vastaan.
Sitten tämä lipunnosto. Jos jaetaan vuorot, on aina joku, joka ei ole omalla vuorollaan kotona tai joku, joka unohtaa. Sen jälkeen puheenjohtaja saa valituksia siitä, kun taas oli meidän talon tanko tyhjänä tänä aamuna.
Joka kevät- ja syystalkoissa sama porukka hoitaa työt. Yhtiössä asuu neljäkymmentä ihmistä, joista kolmekymmentäseitsemän on aina talkoopäivänä töissä/kaupassa/mökillä/kylässä, emännöi kutsuja, on juoksemassa maratonia tai kirkossa. Mikä tahansa käy, mutta kotona me ei olla, heippa!
Ne, joilla on oikeasti menoa, ajavat päät painuksissa pihatietä väistääkseen talkoolaisten tietävät katseet.
Jotkut maratonilla olleet saattavat kotiutua siinä vaiheessa, että ehtivät kantamaan roskat muiden mukana roskalavalle. Sen jälkeen he onneksi ehtivät talkoomakkaralle ja -oluelle taloyhtiön grillimajaan.
Heippalappu-kulttuuri kukoistaa etenkin kerrostaloissa. Niissä asuu sen verran enemmän porukkaa, että lapun jättäjää on hitusen vaikeampi jäljittää, kuin pienemmissä rivitaloyhteisöissä. Lappuun voi kirjoittaa kaikki asiat, mitkä naapurissa ärsyttävät. Ja allekirjoitukseksi vain naapuri. Lapun saaja voikin sitten katsella epäillen kaikkia samassa talossa asuvia seuraavat viikot samalla, kun lapun kirjoittaja pääsee kuin koira veräjästä.
Kerrostalossa on tehokasta myös huudella ikkunanraosta ohjeita siitä, ettei tuollaista saakaan meidän pihalla tehdä. Nopeilla reflekseillä pääsee vielä verhon taa piiloon, ennen kuin se ärsyttävä naapuri ehtii nähdä kuka siellä huutelee.
Itse olen asunut sekä kerros-, että rivitaloissa. Nykyään asumme omakotitalossa. Täytyy sanoa vuosien kokemuksella, etten ole kyllä ollenkaan taloyhtiöihmisiä. Se jatkuva kyräileminen ja eripura, mikä kytee vähänkin isommissa paikoissa, voi olla tosi kuluttavaa. Ja jonkun vihan kohteeksi joutuminen ihan syyttä, on kohtuutonta.
Kun on kaikenlaista nähnyt, niin osaa nauttia nykyisestä asuinpaikasta. Meillä on ollut sellainen onni, että ollaan saatu ihan oikeasti ihania naapureita. Täällä tervehditään toisia ja jutellaan keskenään. Autetaan tarvittaessa. Eräs naapureista järjestää vuosittain juhlatkin niin, että kaikki lähinaapurit tapaavat siellä kestityksen keskellä.
Kotona töissä?
”Työskentele alasti”-päivän lanseerasi Lisa Kanarek (jostain päin maailmaa), alkaessaan työskennellä kotoa käsin. Päivän tarkoitus on ikäänkuin juhlistaa sitä joustavuutta ja vapautta, minkä kotona työskenteleminen tekee mahdolliseksi.
Oma kokemukseni kotityöskentelystä on vähän kaksipiippuinen. Kun pidän toimistopäivän kotona, mulla pitää olla lista hoidettavista asioista edessä, ettei keskittyminen herpaannu. Muuten sitä saattaa löytää itsensä työvuorolistan suunnittelun sijaan vaikka lajittelemasta pyykkiä. (Sitä en muulloin tekisi millään muotoa innokkaasti, mutta klassisena sijaistoimintona se toimii hyvin. Ja saa ainakin jotain hyödyllistä aikaan…)
Lisäksi kotityöpäivä pitää aloitella viimeistään samaan aikaan, kuin työmaallakin. Silloin pysyy se sama rutiini hanskassa ja osaa ajoittaa tekemisensä oikein.
Kotona työskentelyn (samoin kuin yrittäjyyden) huonoja puolia on se, että sun pitää toimia itse omana tsemppaajanasi, johtajanasi ja palautteen antajanasi. Jos ei kotona huvita tarttua toimeen kuin kaksi tuntia ennen deadlinea – kuka käskee? Kun ei ole säännöllistä työaikaa, eikä moraalista pakkoa tehdä mitään juuri sillä hetkellä – kuka sua vahtii?
Näin ajatuksen tasolla voit tehdä kotona paperityöt vaikka kahdessa tunnissa ja heittää lopun työajan tikkaa, eikä kukaan saa sitä koskaan tietää. Etenkin, jos kyseessä sattuu olemaan henkilö, joka mieluummin maleksii, kuin hoitaa hommiaan.
Ympärillä olevalla työyhteisöllä on kannustava vaikutus. Ja myös sillä, että työaika on rajattu työpaikalle, josta poistut vuorosi päätyttyä omaan elämääsi. Kotona työskennellessä aivojen palautuminen kotimoodiin on hieman haastavampaa, kun työpaperit lojuvat jatkuvasti käden ulottuvilla. Silloin täytyy tehdä tietoinen päätös, milloin työaika päättyy ja pitää siitä kiinni.
Itselläni on kotityöpäivän jälkeen aina vähän ”laiska ja vetelä” olo. Ihan kuin ei olisi tehnyt mitään, vaikka olisi saanut paljon aikaan. Kun lapset kirmaavat sitten ovesta sisään ja pitäisi siirtyä samantien äidin rooliin, siinä saa tehdä välillä ajatustensa kanssa töitä, etteivät ne karkailisi koko ajan miettimään vielä työasioita.
Ja ne hyvät puolet. Kyllä niitäkin löytyy.
Jo aiemmin mainittu joustavuus on yksi. Kun työskentelee kotona, pystyy paremmin muovautumaan muuttuvien tilanteiden mukaan. Ja tarvittaessa jatkamaan töitä illalla, jos ei pystykään niitä aamupäivällä tekemään.
Sekin on hienoa, että voi tehdä kaikkea omaan tahtiinsa. Ilman keskeytyksiä, jos niin haluaa. Ja onhan se kiva, että voi mennä työpaikalleen vaikka villasukissa ja collareissa. Tai vaikka Lisa Kanarekin innoittamana alasti. Suoraan aamupalapöydästä.
Rentouttavaa viikonloppua odotellen,
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76