Esikoinen laittoi eilen kellon soimaan aikaisin, jotta ehtisi Comic Con-tapahtuman ovien taa ennen niiden avaamista. Hän aikoi olla ensimmäisten joukossa jonottamassa suosikkipiirtäjänsä nimmaria, joka perjantaina jäi hakematta neljän tunnin odotusajan takia. Hänellä oli mukanaan kuvan kirja, jonka hän sai joululahjaksi ja jonka kannessa on yksi hänen lempipiirroksistaan. Juuri tuohon kirjaan hän nimmarin halusi – ehkäpä…
Ensimmäistä kertaa Suomeen saapunut Comic Con oli hurmaava tapahtuma! Ovet Tampereen messukeskuksessa aukesivat perjantaina klo 13. Vaikka mentiin puoli kolmelta, parkkipaikka oli jo pullollaan autoja ja väkeäkin hallissa riitti. Ei kuitenkaan ahdistavaan tungokseen saakka. Meidän ykkössuunnitelmana oli etsiä käsiimme Ankkataituri Don Rosa. Lapsilla oli kirjat mukana nimmareita varten ja yhteiskuviinkin netissä luvattiin olevan aikaa. Kun…
Uskomaton hälinä nousi maailmalla viisuedustajamme Windows95Manin nudepöksyistä. Samalla, kun taivastellaan miehen lavalla vilahtavia pakaroita, jää kaikki muu esitys ympärillä vaille palstatilaa. Kuten Henri Piispasen kauniin kirkas ääni, nerokkaat kamerakulmat sekä tanssijoiden upea suoritus. (Ja itse pääasia eli biisihän on loistava! Kantaa tällaisen 90-lukulaisen hetkessä takaisin nuoruuden yökerhon lattialle). Koetan suhtautua asioihin asioina, enkä tämän päivän…
Kun joskus on jotain hauskaa tiedossa, varmaa on, että jokin asia koettaa aina tulla tielle. On neljä päivää kuopuksen kaverisynttäreihin. Pohdittiin kaikenlaista leffajuhlista pakohuoneeseen, kunnes lopulta päätettiin kemuilla uudelleen Irti maasta-kiipeilykeskuksessa. Eilen kävin ostamassa läjän karkkia, joista ajattelin tehdä kaverilahjat tyhjiin vohvelikuoriin. Päällystää valmiit herkkutuutit sellofaanilla ja jakaa ne sitten juhlissa. Mutta… Sunnuntaina puolestaan on…
Olin viikon somelomalla. Itse asiassa pidin koko puhelimesta vapaata tuon ajan. Nuo päivät avasivat silmät uudelleen muutamalle viimeaikaiselle kirjoitukselle, joissa ihmetellään, miten mummot ehtivät tehdä aina kylässä käydessään kaiken, mikä itsellä on odottanut vuoroaan kuukausia, jopa vuosia? Vastaus: Mummot eivät ole useinkaan kovin aktiivisia somessa. Oma äitinikin käyttää luuriaan vain soittamiseen ja tekstiviesteihin. Hän ei…
Blogisivustoni oli hetken huoltohallissa ja päivitys on nyt valmis. Tervetuloa tutustumaan! Järjestelmällinen puoleni hioi onnellisena käsiään yhteen, kun löysin pitkän hakemisen jälkeen sivun pohjaksi juuri omannäköiseni teeman. Sellaisen, jossa kaikki on viivasuoraa ja omissa laatikoissaan. (Se tulee varmaan jo geeneissä – rakastan siistejä rivejä). Suurin muutos taitaa löytyä kategorioiden puolelta. Kävin lähes 400 tekstiä läpi…
Pystytkö sinä katsomaan elokuvan kotona selaamatta kännykkää koko aikana? Olen itse elänyt sitä aikaa, jolloin kännyköitä ei ollut ja tietokoneitakin löytyi vain työpaikoilta tai kouluista. Ja koulussakin vain ATK-luokasta. Siksi näen selvästi myös muutoksen, jonka kännykkä toi mukanaan. Ja olen siitä tosi huolissani. Hän, joka on kokeillut olla ilman puhelimen selausta kolme päivää, huomaa jo…
Kun olin lähes neljäkymmentä, kriiseilin elämäni kanssa. Olinko tehnyt haluamani asioita? Elinkö näköistäni elämää? Mitä vielä haluaisin ehtiä ja minkä suunnan ottaa? Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ikäkriisi on taas paikallaan, mutta eri muotoisena. On kuin mielessä sekoittaisi pakkaa kolmevuotias uhmaikäinen tenava, joka ei tiedä haluaisiko hilloleivän vai ei. Lopulta hän kuitenkin ottaa sen ja heittää…
Aiemmista postauksista lienee selvinnyt, että joulukuu on mulle vuoden kuukausista parhain ja odotetuin. Jo nimellään se tuo valon ja lämmön keskelle valkoisia hankia. Joulukuussa ovat parasta ihanat salaisuudet. Lasten joulujuhlat. Itsenäisyyspäivä. Omat synttärit. Yön hämärässä tontun sukkiin sujautettavat yllätykset ja pimeyttä halkovat valoketjut. Joululeffat, korttiaskartelut, jouluiset kirjat sekä kyläreissut. Puhumattakaan tuoksuista. Jouluomena. Luumukiisseli. Pellillinen pipareita….
Kun kaksi vuotta sitten makasin outojen oireiden keskellä voimattomana sängyn pohjalla, kuulin, kun tokaluokkalainen kuopukseni lauloi huoneessaan silloisen lempibändinsä (Indican) laulua ”Pidä kädestä”. ”Ja kun silta se tuulessa keinui, olin valmis jo luovuttamaan Tunsin kuinka sun sormesi tarttui, käsivarteeni voimattomaan Ja kun köydet mun sillan alta pois sortui päästänyt et silloinkaan” Makasin siinä ja kyynelet…